Pyhäinpäivä


Lauantai 31.10.09

Tänään on pyhäinpäivä (Lue tarkemmin lisää tästä linkistä ja tästä), päivä jolloin suomalaiset muistelevat omaisaan ja ystäviään, jotka ovat jo menneet edeltä pois tästä ajastamme. Suomessa, kuten myös Ruotsissa, vietetään pyhäinpäivää, vainajien muistopäivää aina lauantaina aikaisintaan 31. lokakuuta ja viimeistään 6. marraskuuta. Näin on ollut jo vuodesta 1955 lähtien, naapurissamme Ruotsissa jo aikaisemmin. Monissa muissa maissa pyhäinpäivä on aina 1. marraskuuta.

Suomessa tällaisena päivänä käydään viemässä haudoille kynttilöitä ja kirkoissa on muistotilaisuus seurakunnassa vuoden aikana kuolleille. Muistellaan edesmenneitä ystäviä ja omaisia.



Mekin olimme Jasminen isän kanssa menossa viemään tytön ja äitini haudalle kynttilöitä ja myös tarkoituksemme oli myös käydä kirkon muistotilaisuudessa, mutta aamulla vatsani oli sen verran kipeä, että peruin oman menoni. Viime viikko oli taas sangen rasittava, että katsoin parhaaksi pysyä petissä tämän päivän, mitä nyt koiran kanssa on pitänyt käväistä pikalenkillä. Ensi viikolla täytyy taas jaksaa yläasteikäisten, noiden ihastuttavien, mutta välillä kovinkin hankalien lasten kanssa. Onneksi nyt illalla voin jo paremmin.

Tänään sytytin kynttilän tänne:
http://toive24.fi/

Sytytin kynttilät myös vanhempieni, isovanhempieni ja pikkusisareni Lean muistolle. Lea kuoli vain 7-vuoden ikäisenä. Olin itse silloin 14-vuotias. Myös vuosia sitten syöpään kuolleen toimittajaystäväni Irja Tirrin muistoksi sytytin kynttilän. Irja oli vain kolmekymppinen, kun hänen aikansa täällä päättyi.
Huomenna varmaan haudalla käyntikin onnistuu. Silloinkin voi käydä sytyttämässä kynttilän äidin ja Jasminen haudalle.

"PÄIVÄ ON TULEVA"
(tästä linkistä voi kuunnella tämän laulun, mukana laulamassa Pekka Niemi)

"Päivä on tuleva, Herran Päivä Valtava,
Taivas ei pilveen käy, eikä kyyneleitä näy.
Silloin Rauha ikuinen, alkaa luona Jeesuksen,
Päivä tuo Ihana on tuleva.

Päivä tuo Valtava, kun saan Herran kohdata,
silloin katson kasvoihin tuon Rakkaan, kalliin Mestarin.
Ja Hän tarttuu käteen mun, ja levon antaa siunatun,
Päivä tuo Ihana on tuleva.

Siellä ei surua, eikä kuormaa kanneta,
sairaus poissa on, sekä muistot tappion.
Pääsen luokse Herrani, joka kuoli eestäni,
Päivä tuo Ihana on tuleva.

Päivä tuo Valtava, kun saan Herran kohdata,
silloin katson kasvoihin tuon Rakkaan, kalliin Mestarin.
Ja Hän tarttuu käteen mun, ja levon antaa siunatun,
Päivä tuo Ihana on tuleva.

Tahdothan sinäkin, tulla Taivaan Kotihin,
anna siis sydämesi, täysin Jeesuksellesi.
Jos vaan Herraan uskomme, Taivaan maassa kohtaamme,
Päivä tuo Ihana on tuleva.

Päivä tuo Valtava, kun saan Herran kohdata,
silloin katson kasvoihin tuon Rakkaan, kalliin Mestarin.
Ja Hän tarttuu käteen mun, ja levon antaa siunatun,
Päivä tuo Ihana on tuleva.
"

Löysin tämän laulun esitettynä tältä sivulta, missä on myös paljon muitakin hengellisiä lauluja.

Näin muuttuu maisema


Perjantai 30.10.09

Tässä pari kuvaa sillalta.


Ruska on vielä parhaimmillaan ja lehdet kiinni puissa vielä tässä 23.10.09 ottamassani kuvassa.


Tämän toisen kuvan otin tänään aamulla. Lehdet ovat siirtymässä matoiksi kaikkialle, minne tuuli ne kuljettaa.

Viime viikolla oli vielä jopa +10 Celsiuastetta jonakin päivänä ja yleensä ainakin +5 astetta päivisin.

Tänä aamuna oli sitten paikoin jopa -5 astetta ja lätäköt jäässä.

Helsingin Kirjamessuista


Keskiviikko 28.10.09

Viime viikonloppu meni Kirjamessuilla. Olin reilun parituntisen Messukeskuksessa molempina päivinä. Ajattelin, että käymällä kahtena päivänä välttyisin pahemmalta infoähkyltä, koska muistan aikaisemmilta vuosilta kirjamessujen ylenpalttisuuden. Nyt kun Messukeskuksessa oli samaan aikaan Ruoka- ja viinimessutkin - on tainnut olla aikaisemminkin samaan aikaan Kirjamessujen kanssa - kävin lauantaina lähinnä Ruokamessujen puolella ja tein yleissilmäyksen Kirjamessujenkin puolella.



Viinimessujen puolella en kauan viihtynyt, koska en ole alkoholin ystävä ja maistiaisiin piti ostaa maistiaislippuja ja jopa laseja. Kansaa näytti kyllä sielläkin puolella olevan tungokseen asti. Ovilla oli portsarit pitämässä alle 18-vuotiaat poissa.
Ruokamessuilla maistelin juustoja, espressoa, sinappia yms.



Yksi tuttavani ei lähtenyt messuille ollenkaan sikainfluenssan pelossa. Hän ihmettelikin, miten olin yleensä uskaltanut maistaa mitään siellä. Mutta olenhan koulussakin koko ajan alttiina tuolle pandemialle, joten en osaa enää pistää päätäni pensaaseenkaan. Viimeiset reilut kolme vuotta olimme Jasmiinen kanssa tytön infektioriskin takia melko täydellisessä eristyksessä. Opettajan infektioriskialtista työtä ei voinut tuolloin tehdä lainkaan ja olinhan muutenkin koko ajan tytön kanssa. Nyt sikainfluenssa on Pohjois-Suomessa levinnyt huomattavasti, joku päiväkotikin on siellä suljettu. Pohjanmaalla on joku nuori nainen kuollut sikainfluenssaan, mutta tuolla naisella oli jokin perussairaus.



Kirjoja oli taas esillä valtavat määrät. Kävijöitäkin messuilla oli ennätysmäärä, lähes 80 000. Kaikki tunnetuimmat kirjailijat olivat myös siellä esiintymässä. Ostin vain kolme kirjaa. Kaksi euron maksavaa kirjaa ja yhden tarjouskirjan 15 eurolla, joka normaalisti maksoi 35 euroa.



Tässä ostamani kirjat:

Vasta kotona tajusin, että tämä kirja on "huikeaa Jännitystä". Enpä ostaessani edes vilkaissut kirjan takaa esittelytekstiä. Toisaalta olen pikku hiljaa ostellut edullisesti erilaisia kirjoja, jotka vähitellen annan lahjaksi syntymä-, nimipäivänä tai joululahjaksi tai Marttojen arpajaisiin tai... Siis tilanteen mukaan.





Tämä vanhanajan tyttökirja oli jo aikanaan äidilläni, joten luin sen joskus kauan sitten. Tämä kirja, jonka ostin, on näköispainos. Olisi mukava lukea uudestaan noita vanhoja tyttökirjoja. Jos olisi aikaa...







Manga ei kiinnosta minua erityisemmin, mutta minua kiinnosti, millaisia ohjeita tällaisessa värityskirjassa nykyisin piirtäjälle annetaan.

VAMPULA POP Stoan 25-vuotispäivillä



Maanantai 26.10.09

Tänään käväisimme pikaisesti Stoan 25-vuotispäivillä. Oikeastaan nimenomaan ja vain VAmpula POP -levyn takia. Halusimme käydä katsomassa Tapio Liinojan esitystä.



Esa Pulliainen oli minulle oikeastaan uusi tuttavuus, vaikka Agents-yhtye sinänsä on tuttu.
Heidän yhteistyönä tekemänsä VAMPULA POP, Kirjallinen äänilevy, Vol.1
kiinnosti minua aivan erityisestä syystä, mikä varmaan aikanaan selviää blogistani jHs. Olihan tuo levy pakko ostaa mukaan. Samalla sain kumppanusten nimmaritkin.

Saimme kuulla livenä tuolta levyltä tarinan Isokuppi-kaverista, Balettitossuista ym. Pulliainen soitti "rautalanka-tyyliin samalla. Hyvin sopivat yhteen sekä Pulliaisen musisointi että Liinojan kerronta. Tämä kirjallinen äänilevy on Johnny Kniga -tuotantoa.

Levyllä ovat seuraavat kappaleet Liinojan tarinoinnin ohella:
  1. Paratiisi
  2. Satumaa
  3. Kissankultaa
  4. Metsäkukkia
  5. Suutarin tyttären pihalla
  6. Besame mucho
  7. Koskaan et muuttua saa
  8. Yksi ainoa ikkuna
  9. Monrepos
  10. Laakson ruusu
  11. Tie vie


Hesarikin on kirjoittanut VAMPULA POPista.
Levystä kerrotaan mm. seuraavaa Johnny Knigan sivuilla: "Tapio Liinoja ja Esa Pulliainen löivät kynän ja kitaran yhteen. Syntyi Vampula Pop Vol.1, ainutlaatuinen kirjallinen äänilevy. Tapsan kirjoittamat tarinat vievät mystiseen Vampulaan ja Suomeen, jota ei enää ole. Esan väärentämätön soitto ja Tapsan vangitseva kerronta tuovat tarinat eteemme kuin elokuvan: baari, maantie, seuraintalo, joki ja nuoruuden ensimmäinen rakkaus. "

Mikä sitten on Vampula? Se on paikkakunta Suomessa. Vuodenvaihteessa se liitettiin kaupunginosaksi Huittisiin. Naapurikuntia ovat mm. Säkylä ja Köyliö.

Seuraavana esiintymisvuorossa oli M.A. Numminen ja Pedro Hietanen. Meillä oli kuitenkin kello 18 sauna, joten lähdimme kesken esityksen.
Kovasti oli Numminenkin harmaantunut sitten minun opiskeluaikojeni, jolloin hänet taisin viimeksi nähdä livenä.



Paikalla oli myös tällainen sininen hahmo, elävä patsas, juhlistamassa Stoan 25-vuotispäiviä:



Tunnelukoista ja kuolemasta



Sunnuntai 25.10.09

Laitan tähän muutamia sivustoja tunnelukkoasiasta. Sururyhmiä ei Suomessa ole näköjään moniakaan. Läheisensä menettäneille on kyllä joissain seurakunnissa, mutta ilmeisesti ihmiset eivät mene niihin, vaikka joillekin niistä varmaan olisi apua. En tiedä, olisiko minulle. Jasminen kuolemasta on nyt kohta vuosi.

Heräsin aamulla siihen, että itkin. Olin nähnyt sen tilanteen unessa uudestaan, jossa Jasmine Terho-kodissa lakkasi hengittämästä.

Äitini kuolinvuoteen ääressä olimme yhdessä sisareni kanssa. Äidin poislähtö oli toisenlainen kuin Jasminen. Hän ei samalla lailla vain lakannut hengittämästä ja ikäänkuin vaipunut uneen ja tajuttomuuteen rauhallisesti ennen kuolemaansa, vaan hänen elintoimintojensa lakkaaminen aiheutti monenlaisia kouristuksia. Sen tähden ajattelen, että hänellä saattoi olla tuskia siinä loppuvaiheessa, koska hän ei ollut kuten Jasmine Terho-kodin hyvien lääkärien hoidossa, vaan hänet oli siirretty yksinkertaisesti sairaalan sivuhuoneeseen kuolemaan. Hän oli täysin tajuissaan, kun tulimme, mutta aivoinfarktin takia hän ei kyennyt puhumaan, ojensi vain kättään meille. Kun elintoiminnot lakkasivat, hän putosi siinä edessämme ikäänkuin elämästä kuolemaan "tajuissaan". Kuluiko siinä puoli tuntia tai tunti vai enemmän, en osaa sanoa, koska olimme varmasti itse jonkinlaisessa shokissa. Mutta ei hänen kuolinkamppailunsa ihan minuutissa mennyt.

Olen alkanut ajatella, että hän olisi varmasti tarvinnut kivun lievitystä. Mitään sellaista hänelle ei ilmeisesti Helsingin Marian sairaalassa annettu. Kaikki tapahtui kylläkin aika lyhyessä ajassa, mutta ei niin nopeasti, että kivunlievitystä ei olisi tarvittu. Jotain outoa siinä hoidossa kaikenkaikkiaan oli. Äiti oli mielestäni täysin hereillä ja sitten alkoivat kouristukset. Lääketieteellinen ilmoitus oli sairaanhoitajan suusta, että sisäelimet lopettivat yksi kerrallaan toimintansa. Silloin en vielä tiennyt mitään saattohoidoista, en kivun lievityksistä, enkä ollut koskaan kuullutkaan Terho-kodista. Ymmällämme vain katsoimme äidin kärsimyksiä hänen siirtyessään ajasta ikuisuuteen..

Nykyisin yritetään Suomeen saada eutanasiaa, armomurhaa. Mutta kuka sitten valvoo tuota asiaa. Nykyisinkin vanhuksien "annetaan" kuolla eli jätetään hoitamatta, mikä on varmasti rinnastettava jonkin asteiseen murhaan.

Olisi parempi kehittää saattohoitoa, jolloin kuoleva saisi kivunlievitystä ja hoitoa asianmukaisesti. En tarkoita, että pidettäisiin koneilla väkisin hengissä, vaikka olisi jo aivokuollut.

Ilmoittauduin yhteen sururyhmään, mutta kuulin sitten, ettei sitä ehkä kuitenkaan pidetä, koska siihen ei ole tulijoita. Luulisi, että nykyaikana, jolloin avioeroja on valtavasti, työpaikat menevät alta ja lama kuristaa, surutyötäkin tehtäisiin hartiavoimin. Tässä kohtaa pitäisi kai naurahtaa.

Taitaa ollakin niin, että kieriskelemme vähän jokainen jonkinlaisissa tunnelukoissa, vahvoissa tai heikommissa. Emmekä osaa tietä ulos.

Tässä testi, jonka tekeminen auttaa käsittämään, missä vaiheessa sitä milloinkin on.

Tunnelukot
Tunnelukkotesti
Skeematerapia
Leffaterapia

Kiva muisto



Lauantai 24.10.09

Tätä en välitä laittaa työnäytteisiin, mutta kiva muisto tämä minulle on. Löysin sattumalta yhdestä divarista tämän vanhan Nasta-lehden numeron. Olen tosiaan piirtänyt tuon kannen joskus kauan sitten. Enpä enää muistanutkaan, millainen töherrys se oli.

Helsinki on kaunis myös lokakuussa



Perjantai 23.10.09



Vielä hetki värien hehkua...



Kesääkin vielä hiukan jäljellä syksyn lehtikimaran keskellä

Graffiteja



Torstai 22.10.09

Ovatko graffitit katutaidetta parhaimmillaan vai pahimmillaan? Tai ovatko ne taidetta lainkaan? Pelkkää töhrimistäkö, jota puhdistetaan sitten pois kalliisti ja yhteisin verorahoin?


Graffiti


Puhdistettu näkymä


Graffiti


Puhdistettu näkymä

Mielestäni tällaisia betoninurkkauksia voisi todella jotenkin koristella. Nuorison tekemät kirjainrykelmät voivat olla kauniitakin, mutta voisihan noihin paikkoihin maalata jotain muutakin kuin pulleita kirjaimia.

Varmaan gfaffitit pahimmillaan lietsovat levottomuutta. Jos kaikki tyhjät seinät, betonipinnat olisivat graffitien peitossa, voisi vaikutelma olla aika sekava ja törkyinen, mutta jos noille pinnoille maalattaisiin kauniita maisemia tms. muita suunniteltuja maalauksia, tulos voisi olla näyttävä ja hieno. Nyt moni kohta on aika rumannäköinen sellaisenaan harmaana betoniseinänä tai lautarakennelmana.

Muistopäivä



Keskiviikko 21.10.09

Tämä päivä 21. lokakuuta on ollut minulle tärkeä päivä. Äitini Alli Irene nimittäin syntyi 21.10. 1925. Jos hän vielä eläisi, täyttäisi hän tänään 84 vuotta. Vuosikymmeniä, hänen ollessaan vielä hyvässä kunnossa, suunnistimme aina jos mahdollista 21. lokakuuta hänen luokseen kukkakimpun ja lahjapaketin kanssa ja aina äiti oli ovella vastassa hyvän tuulisena kauniissa kodissaan. Viimeiset vuodet äiti asui meidän kanssamme. Hän menehtyi aivoinfarktiin. Nyt hänen poismuutostaan luotamme Taivaan kotiin on jo viisi vuotta.

Tällaisena päivänä muistelen häntä ja on tietysti ikävä. Muistan, miten hän aina jaksoi toivoa ja odottaa tulevaisuudelta hyviä asioita. Hän oli optmisti elämänsä vaikeuksista huolimatta.

Hän oli vasta 14 vuotias, kun sota alkoi ja hän joutui äitinsä kanssa marraskuisessa säässä polkupyörällä lähtemään Koiviston Humaljoelta evakkoon. Jotain olen kirjoittanut noista asioista blogissani viime keväänä. Äitini oli jäänyt orvoksi isästään parivuotiaana, jolloin hänen isänsä, oma isoisäni, oli hukkunut Suomenlahteen 27-vuotiaana.



Tämä kuva on otettu ymmärtääkseni vuonna 1926 tai 1927, jolloin äitini oli vuoden tai kahden ikäinen. Kuva ei ole oikein hyvänlaatuinen, koska olen skannannut sen valokopiosta. Jos se olisi selvempi, niin siinä näkyisi oikealla äidin isän käsi, joka siinä tukee tuolilla seisovaa pientä tyttöstään.


Koiviston yhteiskoulun I lk vuonna 1937. Kuva näkyy klikkaamalla isompana.
Sota väritti koko äitini nuoruusvuodet. Koulunkäyntikin oli vaikeaa sodan takia.

Olen poiminut esiin tuosta luokkakuvasta äitini ja hänen edessään olevan kummitätini Hilkan. He ovat tuossa luokkakuvassa 11-12 -vuotiaita.







Tässä äitini on Sylvi-serkkunsa häissä 1.5.1938 Kuva näkyy klikkaamalla isompana.
Olen pikkukuvaan poiminut äitini tuosta hääjoukosta.




Tässä pari kuvaa, joissa äitini on kummitätini Hilkan kanssa uimarannalla Humaljoen Maitomäellä vuonna 1942. Äitini oli tuolloin vasta 17-vuotias.



Isäni ja äitini avioituivat sodan päätyttyä. Äiti oli silloin 19- ja isäni 24-vuotias. Isäni oli sanonut, ettei häneltä sotaleskeä jää. Minä synnyin, kun rauha oli vihdoin taas Suomessa ja kuulun suuriin ikäluokkiin.

Vanhempani olivat sota-aikana kirjeenvaihdossa ja kirjeitä muistan olleen kaksi kenkälaatikollista. Molempien vanhempieni kirjeet olivat tallessa lapsuudessani, mutta niiden myöhemmistä vaiheista en tiedä. Sisäreni sanoo äidin polttaneen ne joskus siihen aikaan, kun itse opiskelin Helsingissä. Olisin halunnut lukea ne kirjeet ja äiti jopa lupasi, että saan ne aikuisena. Vaan hänenhän ne olivat.



Tässä kuvassa äitini on Koivistolla kello 5 aamulla, jolloin taas oli lähdettävä pois kotoa ja jätettävä vasta uudestaan aloitettu elämä siellä. Vuosi on 1944.
Tässä alimmassa kuvassa äitini on kotonaan Helsingissä Riki-kissa sylissään joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen.

Iloa syksyyn!


Tiistaina 20.10.09

Tämä tunnustus lennähti
blogiini Anna Amnellin blogista.
Monet kiitokset!

Tähän kuvaan liittyvät
seuraavat ohjeet:
Anna tämä tunnustus blogeille, jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa
ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Lähetän syysiloa seuraaville:
S.:lle , jonka välillä suorastaan hurjat luontokuvat linnuista, eläimistä ym. saavat minut aina ällistymään Jumalan luoman luonnon ihmeellisyyksistä.

Harakalle , jonka valokuvat ovat aivan omaa luokkaansa.

Bloggaajalle nimeltä SusuPetal , jonka lukuisat blogit milloin järkyttävät, milloin ärsyttävät, mutta aina herättävät ajatuksia. Nämä lapsiin liittyvät pikkurunot ovat viehättävintä SusuPetalia.

Isopeikolle , joka useimmiten kirjoittaa yllättävin sanakääntein vaikka mistä.

Äijäblogi II:lle , jonka joskus synkätkin tarinat kannustavat meitä jokaista miettimään tekojen seurauksia.

Koska listastani tulisi loppujen lopuksi valtavan pitkä, katkaisen tunnustustusvyöryni nyt näihin kolmeen, neljään, viiteen, joita en halua laittaa mitenkään paremmuusjärjestykseen. Monet, jotka voisin tässä mainita, ovatkin jo saaneet tämän kannustuksen blogiinsa.

Syysiloa!

Moskovan taivaalla nähtyä

Maanantai 19.10.09

Mitä tämä on?



Elämme merkillisiä aikoja. Jouko Piho kommentoi blogissaan kohdassa Uusinta ajankohtaista 13.10.09 tätä ilmiötä sivullaan seuraavasti:
"Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivoa, kun meri ja aallot pauhaavat.
Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät." Luuk.21:25-26.

"Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita." Apt.2:19.

Mikä tekee päivästä hyvän


Perjantai 16.10.09

Kiireisinä päivinä saa juosta tukkaputkella aamusta iltaan. Lomapäivä on päivä, jolloin voi unohtaa kiireet. Ei tarvitse ajatella tehokkuutta, ei tuijotella kelloa. Ja jos mahdollista voi itsekkäästi keskittyä omiin asioihinsa, toiveisiinsa, unelmiinsakin. Minulla nuo ruuhkavuodet ovat muutenkin jo takana, ei tarvitse arkisin viedä ennen töihin menoa lasta päiväkotiin, lomapäivinä pitää huolehtia vain kissasta ja koirasta.

Mikä sitten tekee päivästä hyvän? Jokainen päivä on erilainen, joten kerronpa nyt tästä päivästä ja siitä, mikä teki tästä päivästä hyvän.

Turhautumiselta vältyin hyppäämällä tänään ratikkaan ja katselemalla taas kerran ohimennen ihmisiä, tietysti vältän tuijottamista. Useimmat eivät edes huomaa omissa touhuissaan, että katselen heitä.



Kivointa minusta on seurata Jasminen ikäisten nuorten puuhia. Joskus juttelenkin noin vain junassa, bussissa, ratikassa, ties missä nuorten kanssa. Toisinaan mietin, millainen itse olin 18-19 -vuotiaana. Joidenkin nuorten nenärenkaita, kulmalävistyksiä ja kielikoruja ihmettelen. Harvemmin heille itselleen. Ehkä tuo nuorten seuraaminen on osa surutyötäni, kun Jasmine ei enää ole täällä kanssani.



Itseasiassa olisi kiva olla vielä itsekin kaksikymppinen. Nyt ottaisin asiat ihan toisin. Stressaisin vähemmän. Ymmärtäisin monien elämän valintojen ehdottomuuden ja tärkeyden. Kyselisin lähisukulaisilta enemmän asioista, joista nyt tässä iässä olen kiinnostunut, mutta en silloin nuorena ollut, kun molemmat mummoni elivät, kun kaikki setäni ja tätini elivät, kun vanhempani elivät.

Tänään oli lämmin päivä. En tiedä, johtuiko se siitä, että olin kaivanut talvitakkini naftaliinista (kuvaannollisesti) vai mistä. Olin melkein kuumissani. Joka tapauksessa ei satanut räntää eikä tuullut jäätävästi pohjoisesta kuten esimerkiksi viime keskiviikkona.

Ajelin lähijunalla, tulin kotiin ratikalla. Monenlaista saa kaupungilla nähdä perjantaina. Juttelin yhden nuoren myyjän kanssa Stieg Larssonista. Hän jopa tarkisti netistä, joka hänellä oli siinä myyntitiskillä käytössään, mihin Larsson nuorehkona miehenä niin yllättäen menehtyi. Puhuimme myös Larssonin testamenttiin liittyvästä kiistasta. Tällaiset ihmisten kohtaamiset ovat mukavia arkipäivän keskellä.

Tänään en käynyt tutussa kahvilassa syömässä keittoa, niin kuin usein teen. En viitsi aina tehdä kotona ruokaa ja kantapaikastani saa lähes aitoa kotiruokaa suht edullisesti, tosin vain keittoja. Mutta oikeastaan ne eivät ole minulle VAIN vain, sillä pidän keitoista. Kun lautasellinen maksaa 3,80 euroa, niin ei se paljon halvemmaksi tulisi kotonakaan tehtynä ja yksi kukkura lautasellinen riittää minulle kerrallaan. Kotona tulisi tehtyä kattilallinen. Ei tarvitse lämmittää samaa keittoa kotoa jääkaapista seuraavana päivänä, vaan voin käydä ko. kahvilassa syömässä taas uutta keittoa. Ruokalistalla päivästä riippuen aina kaksi vaihtoehtoa, kalakeittoa, jauhelihakeittoa, kaalikeittoa tai lihakeittoa ja torstaisin on usein hernekeittoa ja pannukakkua. Minä tosin en syö pannaria. Kunhan tästä ryhdistäydyn, alan itse tehdä keitot ja muut sörsselit. Pistä ylijäävät pakkaseen ja syön sitten kun on tarvis.


Kirjastossakin on mukava poiketa. Käväisin tänäänkin. Lastenosastoa käyn usein ihailemassa. Siellä on monia satuhahmoja isoina paperiveistoksina ja pehmoleluina. Tässä kameran uumenista muutama kuva tähän blogiin. Pääkirjastossa on myös runokirjojen huone. Kokonaista kolme seinällistä runokirjoja, suomalaisia ja muunkin kielisiä. Lehtiä on myös suuret määrät.

Tavarataloissa on mukava kierrellä ja katsella. Välttämättä en osta mitään. Katselen vain. On muotia, uutuuksia, kauniita vaatteita ja esineitä. Kirjaosastolla voi vilkaista uutuuskirjoja ja kenties ostaa jonkin tarjouskirjan. Tänään vilkaisin isä Puhemiehen tyttären ikäisen vaimon uutuutta. En pitänyt kannesta. Tosi vanhanaikainen typografia. Runot ilmaisevat aika paljon tuosta naisesta, ilmeisen laskelmoivaa tyyppiä. Pitäisi lukea kaikki runot, jotta voisin sanoa enemmän. Nyt en välittänyt laittaa siihen rahojani.

Kerään runokirjoja ja jos sellainen on tarjouksessa, niin ehdottomasti se lähtee mukaani, varsinkin jos hinta on todella edullinen.

Viimeisimpiä runokirjaostoksiani ovat olleet Arto Mellerin Runot, Sevenpokkari maksoi vitosen.

Tänään ostin Pekka Kejosen kootut runot, Eletyt - Runot 1965 - 2000, WSOY 2001, hintaan 4,95. Sivuja siinä on peräti jotain 632.

Törsäsin myös uutuuslehden nimeltä Evita, kun se maksoi nyt 2,50, normaalisti tuon 7,80 euroa, mikä on tavallisin aikakauslehden hinta nykyisin. Yleensä en osta kalliita aikauslehtiä, jollei niissä ole jotain nimenomaista juttua, jonka takia haluan lehden itselleni. Monesti saan milloin mistäkin noin kuukauden viiveellä vaikka mitä aikauslehtiä ihan liiankin kanssa.

Evitassa kerrottiin kymmenestä ruoasta, jotka puhdistavat kehoa. Lehdessä on myös mielenkiintoinen artikkeli D-vitamiinista ja ihmisen sisäisestä kellosta. Minulla ei todellakaan ole ns. kiurumutaatiota eli en mene nukkumaan kello 8 illalla enkä nouse ylös kello neljä aamuyöstä. En nyt sentään pöllömutaation edustajakaan kai ole eli en mene säännöllisesti nukkumaan kello neljä nuku sitten koko päivää. Tai mistä sen tietää, jos tilaisuus olisi, maalaisin ja kirjoittelisin ehkä kaiket yöt ja nukkuisin sitten päivät? Aamu-uninen kyllä olen ja kahdeksaksi töihin meneminen ei minusta ole kaikkein mukavinta, koska joudun heräämään niinä aamuina jo kuuden maissa.

Tuosta uudesta lehdestä vielä sen verran, että ihmettelen, mistä ostajia ja tilaajia riittää niille kaikille lehdille, joita Suomessa ilmestyy. Ja että vielä uuttakin lehteä pukkaa, nytkin lama-aikana. Ei ihme, että lehdet ovat niin kalliita.

Tänään en tavannut ketään ystävistäni. X:n kanssa vaihdettiin jokunen sana puhelimessa. Mies oli vaihtamassa autoonsa talvirenkaita. Olemme nykyisin hyviä ystäviä ja meillä on kirjoittamaton YYA-sopimus.

Sain tänään lahjaksi CityShoppari-etukortin, joka tuli tosiaan yllättävän myöhään Divaani, lehden kylkiäisenä. Tilasin Divaani-lehden loppuvuoden numerot joskus elokuussa kesätarjouksena. Muita lehtiä minulle ei nykyisin tilattuna tulekaan. Hesarin tilaamisenkin lopetin jo ammoin, kun aamuisin unenpöpperössä vain kävelin sen yli, työpaikan lehteä sitten vilkaisin, jos aikaa sattui olemaan. Lähinnä tuosta kalliista lehdestä tuli jätepaperia talomme paperinkeräyslaatikkoon. CityShopparia tietysti hyödynnämme ystävieni kanssa koko loppuvuoden. Mikäs minun on nyt kysyessä lähtisikö joku syömään tai kahville ulos kanssani, kun etukortilla saa monesta paikasta ruoan tai kahvia kaksi yhden hinnalla.

Tässä tämä tältä päivältä. Viimeinen syyslomapäivä meni mukavasti ja viikonloppu edessä. Tietysti mikä tahansa muukin päivä voi olla hyvä, ei ole pakko olla lomapäivä.

Laiskottelu kunniaan


Perjantai 16.10.09

Viimeinen virallinen lomapäivä. Maanantaina alkavat taas koulut. Tietysti tämä oli aika kylmä viikko perunannostolomaksi, mutta ei se mitään kun en täällä kivikylässä kasvata perunoitakaan.

Selitykseksi sen verran, että koulujen syyslomat olivat aikoinaan ns. perunannostolomia, kun lapset tarvittiin kotona aputyövoimaksi, jotta sato saatiin ylös myös maasta. Lainaan tähän tuon Finfoodin tekstin kokonaan, kun en saanut linkkiä toimimaan:

"Syysloma oli alun perin perunannostoloma

Koululaisten syysloma ei ollut ennen vanhaan lepäilyä vaan raskasta

työtä varten.Maaseutukouluissa syysloman syynä oli perunannosto,

johon lapsetkin osallistuivat - totta kai.


- Jos perunaa ei perheessä viljelty, syysloma voitiin käyttää

sienestämiseen ja marjastamiseen, kouluneuvos ILHAN HAMID

Opetushallituksesta kertoo.


Lapset osallistuivat pitkälle 1900-lukua tiiviisti maatilan töihin.

Kesällä harvennettiin ja harattiin turnipsi- ja lanttumaat ja

syksyllä nostettiin perunat omasta ja koko kylän pelloista.

- Joissain perheissä perunaa nostetaan edelleen syyslomalla.

Jos lapsi on tottunut tekemään työtä, se näkyy kotitaloustunnillakin,

ylitarkastaja MARJAANA MANNINEN Opetushallituksesta kertoo.


Perunannostoloma otettiin käyttöön maaseutukunnissa 1940-luvulla,

joissain kunnissa vielä aiemmin. Loma pidettiin yleensä syyskuun

lopussa tai lokakuussa.


Perunannostoloman pituus vaihteli paikkakunnittain kahdesta päivästä

jopa kymmeneen päivään. Joidenkin lähteiden mukaan perunannostoloman

pituus vaihteli oppilaan iän mukaan. Ylimmät luokat saivat esimerkiksi

kaksi viikkoa ja alimmat luokat muutaman päivän. Perunannostoon sai

monesti vielä pyynnöstä lisälomaa.


Perunannostoloma muutettiin syyslomaksi viisipäiväiseen työviikkoon

siirryttäessä 1970-luvulla. Samalla menetettiin Suomessa pitkään

perinteenä ollut toukokuun viimeisestä päivästä syyskuun ensimmäiseen

kestävä kesäloma. (Finfood)"


Nykyisin nostan perunat kaupan laarista. Ei siis tarvitse pellolla

hikoilla. Ainakaan toistaiseksi.

Ihanaa, kun saa aamulla vetelehtiä tai nukkua, jos nukuttaa ja

valvoa myöhaan, jos huvittaa. Siis tämän viikon on saanut.

Ei tarvitse laittaa kelloa soimaan aamukuudelta vielä kahteen päivään.

Silti, jos on kertynyt univelkoja, ne ehtiivielä korjata.Viikonloppuna.

Vaikka en ole mikään Lasse Mårtensonin ihailija, niin tänään pidän

tästä laulusta:Laiskotellen

Voiko Helsingissä olla ruskaa?



Torstai 15.10.09

Niin kauan kuin muistan, ajattelin aina, että oikeastaan vain Lapissa on ruska-aika. Muualla Suomessa ei niinkään. Kunnes asuin pitkään Lapissa, tosin vain ihan siinä Lapin portilla Rovaniemen maisemissa, mutta etelän lapsena, Naantalissa kouluja käyneenä, Ruissalossa kesiä viettäneenä Rovaniemi edustaa minulle täyttä Lappia.

Kun palasin Helsinkiin, huomasin kummallisen asian: Täälläkin on ruska-aika ja usein aika hieno onkin.



Pelkästään pudonneet lehdet voivat tehdä hienon vaikutelman. Se kestää niin kauan kuin lehdet pysyvät kadun reunassa tai missä ne sitten ovatkin, jollei niitä korjata pois. Vähitellen ne kyllä kuivuvat tumman ruskeiksi, mutta silloin yleensä ne jo peittää lumi.






Kerrostalojen pihoiltakin voi löytää näin hienoja näkymiä:



Jos huomaa katsoa maahan.



Tai hieman ylöspäin.





Olin kai aikaisemmin Helsingissä asuessani ajatellut, että eihän Etelä-Suomen syksy ole niin värikäs kuin Lapin syksy, mutta silmäni ovat avautuneet tässäkin asiassa.

Jos piha ei ole tarpeeksi värikäs, niin lähin puisto varmaan on.







Ja jos omistat värikkään pyörän, voit olla itsekin väripilkku ajaessasi Helsingin syksyssä.



Vaatteethan suomalaisilla ovat yleensä tummia tai jopa mustia.