Kuninkuutta Suomeen ja joulukin tulossa...



Perjantai 9.10.09

Hyvä kun tässä on jotenkin selvinnyt kahdesta järkytyksestä, ensin elokuussa siitä, että koulut taas alkoivat ja syyskuussa siitä, että kesä tosiaan loppui, kun kalenteri vaihtui syyskuuksi, niin kulman takana jo odottaa uusi järkytys. Tosiaan suurin piirtein kulman takana eli krääsäkaupassa, jossa käyn aina silloin tällöin ostamassa jotain ns. superhalpaa. Tänään esim. cashewpähkinöitä, joita saa sieltä lähes puolet halvemmalla kuin muualta. Siellä myyjät keskustelivat siitä, mihin kohtaan myymälää HUOMENNA alkavat laittaa joulukampanjatarjouksia, siis JOULUKAMPANJATARJOUKSIA!!! (Ei sen puoleen, reksi puhui tänään jotain pikkujouluista.) Toisaalta mielestäni on super hyvä asia, JOS ollaan jo melkein joulussa, sillä joulu loppuu uudenvuoden aikoihin ja sittenhän ollaankin jo kevättalvessa eikä kesään ole enää kuin kukonharppaus.

Kuitenkin sanotaan, että syksy tulee seitsemällä hevosella, mikä tarkoittaa luultavasti seitsemää syysmyrskyä. Helsingissä ensimmäinen oli vasta viime viikonloppuna, kun metrosta ei tahtonut joka paikassa päästä ulos, koska alikäytävät tulvivat ja kehäykkösellä suljettiin veden valtaan joutunut ajokaista, kun laitureita irtosi myrskyn mukana, puu romahti omakotitalon päälle ja puita kaatui muutenkin eri puolilla Helsinkiä mm. Annankadulla. Ja Mellunmäessä kaatuivat korkeat rakennustelineet kerrostalon pihalla. Myräkkä rikkoi jopa ikkunoita Fredrikinkadulla.

Toinen myrsky oli nyt tällä viikolla keskiviikkona, jolloin tuulilukemat kovimmillaan olivat 25 metriä sekunnissa (Rajavartiolaitoksen tiedote). Myräkkä katkoi sähköjä eri puolilla Suomea, vettä tuli taas lisää ja rakeita ja lunta ainakin Lapissa.

Ehkä Pohjois-Suomessa on ollut pari myrskyä jo elokuun puolella, mutta varmaan vielä ennen talven tuloa saadaan lisää myrskyjä. Ehkä vielä peräti ne puuttuvat viisi.

Laitan tähän pari kuvaa syyskuun viimeiseltä viikolta. Otin kuvat 26.9.09, jolloin oli yhtä lämmintä kuin elokuun lopulla. Kuvat ovat siis ei viime vaan edellisperjantailta. Tänä aamuna lämpötila oli jotain +4 celsiusastetta, silloin parinkymmenen plusasteen tuntumissa.




Tässä kuvassa on juuri kilpailuun valmistautuvia tyttöjä ja päivä on tosiaan kahden viikon takaa. Tänään oltiin sitten jo miltei talvivaatteissa. Tuo 26.9. oli suomalaittain ajatellen "melkein hellepäivä".

Maljakkokuva ylinnä on opettajahuoneen pöydältä ja napattu eilen torstaina 8.10.09.

Muistaako muuten kukaan, mistä tämä lokakuun 9. päivä on aika merkittävä? Paitsi että tänään oli myös Ugandan kansallispäivä? Ehkä joku tietää, että noin 90 vuotta sitten 9.10.1918 Suomen eduskunta valitsi Hessenin prinssi Friedrich Karlin maamme kuninkaaksi. Päätös ei ollut yksimielinen, vaan mm. maalaisliitto ja nuorsuomalaiset vastustivat sitä. Prinssistä piti tulla Väinö I, mutta länsivallat eivät halunneet tunnustaa ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaisen prinssin hallitsemaa Suomea itsenäiseksi valtioksi. Kun Saksa kärsi sodassa tappion, kuningasmielisten toiveet (tässä linkissä myös kruunu, jollainen aiottiin valmistaa Suomen kuninkaalle) romahtivat lopullisesti. Muistan myös TV-ohjelman, joka oli tehty tämän miehen vieraillessa Suomessa 80-luvulla (?).
Kurkkaa myös Metten mietteitä Suomen kuninkaasta. Lue myös Kaltio-lehden linkkistä mm. "Kruununprinssi Wolfgang ehti aikanaan myös Suomeen. Hän oli jatkosodan aikana tiedotusupseerina Lapissa lähes kahden vuoden ajan ja palasi Saksaan vuonna 1943. Ansioistaan aseveliarmeijan edustajana hänelle myönnettiin Suomen Vapaudenristi. "


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.