Blogeja ym. nettisivuja kiertelemässä



Lauantai 10.10.09

Tällaisena aurinkoisena lauantaina päätin tehdä pienen kiertoajelun tutuissa blogeissa, joissa muutenkin käyn silloin tällöin ja blogeissa, joissa en ole vielä koskaan aikaisemmin käynyt.

Erinomainen alku on käväistä sivulla, jossa voi suorastaan muuttaa maailmaa. Harvoinhan jalanjälkemme näkyy näin merkittävästi Telluksellamme kuin tekemällä jotain vaikka kuinka pientä juuri tämän sivun kautta: Suomen World Vision.

Menet vain lahjakauppaan ja jo eurolla saat jotain vaikuttavaa aikaan. Hiilijalanjäljistä puhutaan paljon, mutta onhan meillä muitakin jalanjälkiä.

Sitten loikkasin Tampereelle ja kurkkasin Sisäistä villapaitaa. Sielläpä on bloggaaja, joka osaa vaikka mitä!

Matkustellakin voi näin bloggaamalla. Siispä kohteeksi Iso-Britannia. Mitähän kuuluu Neiti Nimettömälle? Katsotaanpa: Neiti Nimettömän aarreaitta

Ruotsiin muuttanut ystäväni on mukana telemässä ruotsinsuomalaisten omaa sivustoa. Katsotaanpa tuota verkkolehteä nimeltä Tukholma.net. Joskus kirjoittelen siihenkin. Sivulta löytyy mm. ystäväni ylläpitämä kuvablogi Tukholmasta.

Sitten seuraavaksi Yaelianin ihmeelliseen keittiöön herkkuja katselemaan Israeliin ja Unan runolliset sivut ovat aina sydäntälämmittäviä.

Vielä jotain uusimmasta kiinnostuksen kohteestani eli eräästä ns. katutaiteesta. Ja onhan se eräs ympäristötaiteen muotokin. Netissä on paljon sivuja tämän teeman tiimoilta. Tässä muutamia sivuja:

Kirjat kiinnostavat useimpia ja myös tietysti minua ja niin päätän suomalaisten Bookcrossaajien sivustoon tällä kertaa. Tyttäreni kuoleman jälkeen on tämäkin harrastus ollut tauolla. Täällä on oma nettikirjahyllyni, tosin pitkään päivittämättä ollut.

Mukavaa lauantaita kaikille!

1 kommentti:

  1. Oi kiitos siulle kauniista sanoistasi. =)


    *halaus*

    Myös siun blogisi on sellainen rauhaisa satama. Sinulla on aina hyvää sanottavaa.

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.