Kirjoja yöpöydällä, tajunnan virtaa


Torstai 12.11.09

Kirjapinot vain kasvavat. Marraskuu ryömii hitaasti ja hämäränä aamusta iltaan. Ikään kuin ei ehtisi mitään, tai jaksaisi. Hitaasti venyvää aikaa ja samalla niin nopeasti ohikiitävää. Aamulla herätessä on pimeää, nukkumaan käydessä on pimeää. Ja siinä välissä jotenkin niin ankean harmaata ja tasaista, että luulisi viikon kestävän ikuisuuden, mutta äkkiä huomaakin, että taas meni viikko eikä tullut tehtyä puoliakaan siitä, mitä olisi ehkä pitänyt.

Sellaista se on. Marraskuu. Rautatieaseman metrossa tapahtuu vedenpaisumus. Sataa lunta, sataa räntää. On kylmä, vaikka pakkastakaan ei ole paljon. Nukuttaa. Tekisi mieli nukkua pitempään, käydä levolle aikaisemmin. Mutta sitten valvotkin, yö humahtaa aamuksi. Taas on aika nousta, lähteä töihin, ehtiä bussiin, ratikkaan, metroon.

Kirjapinot ovat ainoat, jotka elävät. Ne kasvavat kirja kirjalta, kaikki kirjat, jotka haluat lukea pinoutuvat vuoriksi yöpöydälle, kirjahyllyyn, eteisen hattuhyllylle. Kaikkialle. Mutta et pääse alkusivuja pitemmälle. Haukotuttaa. Ei kiinnosta.

Koira haluaa ulos. Kiskot talvivaatteet niskaan. Kävelet, värjöttelet hämärässä illassa. Koiraa kiinnostavat kaikki hajut, karvaa lähtee. Harjaat ja harjaat. Koirankarvoista voisi tehdä lankaa, värjätä, kutoa villapaidan. Loputtomiin metri metriltä, tupsu tupsulta.

Ei vaiskaan. On mentävä ajoissa nukkumaan. Ei pidä unohtua tietokoneelle. Hyvää yötä.

2 kommenttia:

  1. ja kohta saa sytyttää jouluvaloja :)

    VastaaPoista
  2. Kirjapinoni on suuri iloni (joulun yli olen hypännyt niin monet vuodet, etten enää)

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.