Sunnuntai 25.10.09
Laitan tähän muutamia sivustoja tunnelukkoasiasta. Sururyhmiä ei Suomessa ole näköjään moniakaan. Läheisensä menettäneille on kyllä joissain seurakunnissa, mutta ilmeisesti ihmiset eivät mene niihin, vaikka joillekin niistä varmaan olisi apua. En tiedä, olisiko minulle. Jasminen kuolemasta on nyt kohta vuosi.
Heräsin aamulla siihen, että itkin. Olin nähnyt sen tilanteen unessa uudestaan, jossa Jasmine Terho-kodissa lakkasi hengittämästä.
Äitini kuolinvuoteen ääressä olimme yhdessä sisareni kanssa. Äidin poislähtö oli toisenlainen kuin Jasminen. Hän ei samalla lailla vain lakannut hengittämästä ja ikäänkuin vaipunut uneen ja tajuttomuuteen rauhallisesti ennen kuolemaansa, vaan hänen elintoimintojensa lakkaaminen aiheutti monenlaisia kouristuksia. Sen tähden ajattelen, että hänellä saattoi olla tuskia siinä loppuvaiheessa, koska hän ei ollut kuten Jasmine Terho-kodin hyvien lääkärien hoidossa, vaan hänet oli siirretty yksinkertaisesti sairaalan sivuhuoneeseen kuolemaan. Hän oli täysin tajuissaan, kun tulimme, mutta aivoinfarktin takia hän ei kyennyt puhumaan, ojensi vain kättään meille. Kun elintoiminnot lakkasivat, hän putosi siinä edessämme ikäänkuin elämästä kuolemaan "tajuissaan". Kuluiko siinä puoli tuntia tai tunti vai enemmän, en osaa sanoa, koska olimme varmasti itse jonkinlaisessa shokissa. Mutta ei hänen kuolinkamppailunsa ihan minuutissa mennyt.
Olen alkanut ajatella, että hän olisi varmasti tarvinnut kivun lievitystä. Mitään sellaista hänelle ei ilmeisesti Helsingin Marian sairaalassa annettu. Kaikki tapahtui kylläkin aika lyhyessä ajassa, mutta ei niin nopeasti, että kivunlievitystä ei olisi tarvittu. Jotain outoa siinä hoidossa kaikenkaikkiaan oli. Äiti oli mielestäni täysin hereillä ja sitten alkoivat kouristukset. Lääketieteellinen ilmoitus oli sairaanhoitajan suusta, että sisäelimet lopettivat yksi kerrallaan toimintansa. Silloin en vielä tiennyt mitään saattohoidoista, en kivun lievityksistä, enkä ollut koskaan kuullutkaan Terho-kodista. Ymmällämme vain katsoimme äidin kärsimyksiä hänen siirtyessään ajasta ikuisuuteen..
Nykyisin yritetään Suomeen saada eutanasiaa, armomurhaa. Mutta kuka sitten valvoo tuota asiaa. Nykyisinkin vanhuksien "annetaan" kuolla eli jätetään hoitamatta, mikä on varmasti rinnastettava jonkin asteiseen murhaan.
Olisi parempi kehittää saattohoitoa, jolloin kuoleva saisi kivunlievitystä ja hoitoa asianmukaisesti. En tarkoita, että pidettäisiin koneilla väkisin hengissä, vaikka olisi jo aivokuollut.
Ilmoittauduin yhteen sururyhmään, mutta kuulin sitten, ettei sitä ehkä kuitenkaan pidetä, koska siihen ei ole tulijoita. Luulisi, että nykyaikana, jolloin avioeroja on valtavasti, työpaikat menevät alta ja lama kuristaa, surutyötäkin tehtäisiin hartiavoimin. Tässä kohtaa pitäisi kai naurahtaa.
Taitaa ollakin niin, että kieriskelemme vähän jokainen jonkinlaisissa tunnelukoissa, vahvoissa tai heikommissa. Emmekä osaa tietä ulos.
Tässä testi, jonka tekeminen auttaa käsittämään, missä vaiheessa sitä milloinkin on.
Tunnelukot
Tunnelukkotesti
Skeematerapia
Leffaterapia
Olen samaa mieltä kanssasi siitä,että saattohoitoa tulisi kehittää.Oma äitinikin kärsi niin paljon viimeisinä päivinään,seuranaan kauheat kivut syövän johdosta.
VastaaPoistaSaattohoitoa pitää todella kehittää, että myös tavalliset terveyskeskuksen sairaalat siitä tietäisivät.
VastaaPoistaOlen ihmetellyt, ettei voida vanhusta nesteyttää, sekin voisi helpottaa oloa.
Tätini kuoli syöpään pienessä kuntasairaalassa, mutta ilman suuria kipuja ja kauniisti. Sattui olemaan työssä hoitajia, jotka osasivat asiansa (toisenlaisiakin oli mm. yksi hoitsu piti kova äänisen puhuttelun tädille, joka ei ollut ottanut heti tuotua pahoinvointi lääkettä, nätimmin olisi asiaa voinut selvittää).
Niin.
VastaaPoistaOma äitini lähtöä en nähnyt mutta hän edellisenä päivänä vielä toivotti minulle hyvää matkaa ja tiesimme että hän se on joka ihan pian lähtee.
Ruoka ei mennyt enää muutamaan päivään vatsaan vaan henkitorveen, aiheutti oksennusrefleksejä ja letkuruokintaa niin vanhalle ei anneta. Onkohan se jokin luonnon valinta että ihminen näännytetään ja ei ole tarkoitettukaan että siihen enää puututaan?
Yaelian,surullista, että äitisi ei saanut kipuihinsa lievitystä.
VastaaPoistaErään tuttavan isä kuoli syöpään vuosikymmeniä sitten, ehkä se oli 70-lukua, minulle on vain kerrottu siitä, joten en tiedä tarkemmin. Vain sen verran tiedän, että mitään tuskia lievittävää ei annettu eikä sairaalaankaan haluttu ottaa sisään. Lopulta perheen nuoret pojat veivät isänsä sairaalaan, kun heidän äitinsä ei enää jaksanut hoitaa kotona. Pojat eivät suostuneet lähtemään sairaalasta kotiin, ennen kuin isänsä oli otettu sinne hoitoon. Millaista se syöpähoito oli siihen aikaan, en tiedä, mutta ilmeisesti sairaan tuskia ei silloin vielä ymmärretty lievittää.
Roosa, minäkin ihmettelen, mitä tuo vanhusten kuivumaan jättäminen on. Olen kuullut, että se on jopa jonkun lääkärin mielestä ihan OK-käytäntö. Eikö se ole suorastaan vanhusten rääkkäämistä?
VastaaPoistaToisaalta olen kuullut myös, että kun munuaiset eivät enää toimi, niin nesteiden antaminen turvottaa ja sekin aiheuttaa tuskia. En ole lääkäri, enkä edes sairaanhoitajan koulutusta saanut, joten en tiedä.
Murphy, emmekös me ole elävinämme sivistysvaltiossa? Kummallista, jos pitää vanhusten hoidossa alentua eläinten tasolle. Eläimethän tappavat tai syövät heikot yksilöt. Eikö meidän pitäisi kunnioittaa vanhuksia?
Ihminen voi olla tosiaan toiselle ihmiselle peto. Heikompien sortaminen on kai sitten sitä "luonnonvalintaa".