Oma lapseni on kuollut ja 500 000 lasta Suomessa tapettu

Maanantai 5.1.2008

Aurinko paistaa. Tietokoneen mittarin mukaan Vantaalla on -13 astetta pakkasta. Varmaan täällä Helsingissäkin.

En ollut Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä Viattomien lasten päivänä 28.12. klo 17.00. Silloin pidettiin muistotilaisuus Suomessa abortissa kuolleelle 500 000 lapselle. Katso blogistani Taipaleella ko. päivän kirjoitukseni. En voi olla surematta oman lapseni lisäksi noita ihmisenalkuja, jotka eivät saaneet lainkaan aloittaa elämäänsä. Omankin lapseni elämä jäi kesken, mutta hän sai kuitenkin elää omaa elämäänsä siihen asti, kun Jumala haki hänet pois.



Ajatellaan, että tämä virtuaalilapsi sai alkunsa 24.12.08 siis jouluaattona. Moni laittaa lapsen samantien pois elämästään, kun saa tietää hänen olemassaolostaan, koska hän ei muka ole ihminen niinkauan kuin hän tarvitsee äidin kohdun suojaa. Kuitenkin elämä alkaa jo kohdussa ja lapsi aistii jo siellä ympäristöään. Äidin velvollisuus on ruumiillaan suojata syntymätöntä lasta. Isän velvollisuus on auttaa äitiä siinä eikä päinvastoin.

Nyt tänään 5.1. virtuaalivauva on kaksiviikoinen. Hän kasvaa sitä mukaa kuin päiviä kuluu. Jos katsot tätä blogia kymmenen viikon kuluttua, jolloin kohdussa kehittyvä lapsen saa vielä abortoida, näet, minkä kokoinen hän silloin on. Hänet saa mistä syystä tahansa abortoida aborttilain mukaan 12. raskausviikolle asti. Tai mene sivulle Babystrology.com
ja kokeile itse virtuaalivauvalla, miltä 12-viikkoinen lapsi, joka tarvitsee vielä äidin kehon suojaa, näyttää. Katso myös virtuaalivauvasta, minkä kokoinen on lapsi, jonka saa vammaisuusepäilyn (tai Pro Life Suomi -sivulta kohdasta vammaisabortit) takia 24-viikkoisena lopettaa. Lue myös miten kierukka silpoo ihmisenalun kohdussa.

"Aborttilaki sallii nykyisessä muodossaan käytännössä vapaan abortin 12. raskausviikolle asti, erityisluvalla 20. viikolle ja syntymättömän lapsen epäillyn vammaisuuden takia 24. viikolle asti."

Ihmisoikeusjärjestö Pro Life Suomi ry.
Sivun nimi on helppo löytää netistä, kun kirjoittaa osoitteeksi: www.lopettakaatappaminen.info

Pahinta on, että tappaminen yhä vain jatkuu. Jumala antaa paljon anteeksi, myös tyhmyyksissä tehdyn abortin, kun katuva sitä häneltä anteeksi pyytää. Mutta tappamisesta pitäisi kertoa tappamisena, jotta nuoret tytöt tietäisivät, mistä on kysymys eivätkä saisi vammaa sieluunsa tekemisistään eikä tätä laillistettua verorahoilla tehtävää tappamista enää jatkettaisi.

Lasten kuolintilastoihin tulevat lisäksi vielä kaikki muuten kuin kohtuun surmatut lapset.

Jumalan kymmenestä käskystä viides kuuluu näin: Älä tapa. Katsopa katekismuksesta selitykset tähän käskyyn.

4 kommenttia:

  1. Mä en omalla kohdallani olisi tehnyt aborttia, ja mulla on ollut 2 spontaania keskenmenoa, mutta toisaalta mitä voisi joku ihan nuori tyttö tehdä jos huomaa yhtäkkiä olevansa raskaana?Tai jos joku on raskaana vaikka raiskauksen takia? En tiedä myönnetäänkö Suomessa abortti liian helpoin perustein?

    VastaaPoista
  2. Minä en osaa ihan tosta poikki- mielipidettä tästä asiasta muodostaa. Asioilla on taipumus muuttua sumeiksi tai epäselviksi tavallisessa elämässä.
    Lainaan silti tässä muinaista työtoveriani, joka saarnasi mieleenjäävästi:

    "Kun olin opiskelemassa, etiikan(?) professori antoi pohdittavaksemme tällaisen tapauksen:
    Nainen on raskaana. Hänen suvussaan on esiintynyt jatkuvasti skitsofreniaa. Lapsen isä on perhepinnari ja juoppo. Mitä suosittelette tehtäväksi?

    Useimmat vastasivat, että abortti olisi paras ratkaisu.

    - Onneksi olkoon, murhasitte juuri Beethovenin.

    Niinpä.

    VastaaPoista
  3. Yaellan, olemme samoilla linjoilla, kumpikaan meistä ei ole ottanut aborttia.
    Abortteja tehdään, siis laillisia ja suomalaisten veromarkkoilla tuettuja, vuodessa noin 11.000( mikä on valtava määrä siihen nähden, että lapsia syntyy elävänä vuodessa vain noin 58.000). Tuskin nämä kaikki yli 10.000 abortoitua ovat raiskauksen seurauksia ja aborttihan ei ole ehkäisykeino.

    VastaaPoista
  4. Äijä, kerroit hyvän esimerkin. Asiaa voi myös katsoa tuosta näkökulmasta ja historian kannalta myös, on aika huono asia, kun ihminen alkaa ohjailla historiaa. Vrt. Natsi-Saksa.

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.