Shokkihoitoa syöpäsairaan lapsen äidille

4.11.2008

Keskiviikkona 29.10. Jasminella oli aika Lastenklinikan K10:n Avolle. Aikaisempi hoitaja on siirretty hoitajaksi osaston puolelle ja uusi omahoitaja on nyt aloittanut Jasminen hoitajana äitiyslomalta palattuaan.

Jasmine on odottanut kovasti Mirjan kanssa askartelemaan pääsemistä ja prinsessan kruunujen taiteilu alkaakin välittömästi, kun Mirja tulee.

Soitettuani ulkoeristyshuoneesta ilmoituksen saapumisestamme meitä tapaamaan tulee Avolta lastenhoitaja Annukka. Hänen ensimmäiset sanansa tervehdyksen jälkeen minulle kuuluivat näin: "Tiedätkö mitä nyt kotona pitää tehdä?" Kun vastaan hämmentyneenä, etten tiedä, hän työntää käteeni muistilapun, johon on kirjoitettu hautaustoimiston puhelinnumero ja patologian laitoksen myös. Juttu jatkuu seuraavasti: "Sitten ei ole mitään kiirettä. Jos haluat vaihtaa vaatteet, voit sen tehdä, mutta ei ole pakko. Hautaustoimisto on sairaalan käyttämä. He tulevat vaikka yöllä. Muista, ettei ole mitään kiirettä ja patologian laitokselle voi mennä katsomaan koska vain."´Lastenhoitajan sanat eivät aivan sanasta sanaan tietenkään olleet aivan näin, mutta sisältö oli tämä.



Jasmine askartelee Mirjan kanssa vieressä ja minua alkaa kieltämättä itkettää kamalasti. Olen kyllä tietoinen verinäytteissä todettujen blastien nopeasta lisääntymisestä, mutta en odottanut ilmoitusta aivan tässä muodossa. En halua järkyttää Jasminea ja nousen ylös ja lähden huoneesta välittömästi. Olo on sellainen, että lastenhoitaja jää perääni katsomaan: "Mikähän tuolle nyt tuli, kun tuolla tavalla ryntäilee." Mieleen ei kai tullut, että asian olisi oinut sanoa muuallakin kuin siinä Jasminen vieressä ja ehkä vähemmän tökerösti. Mutta mitä turhia tosiasioissa jaarittelemaan. Jasminea hoitaneen lääkärin Jukka Kanerankin kanssa Jasminen voinnin huononemisesta on puhuttu, mutta hän on korostanut Terho-kodin antamaa apua viime vaiheissa ja osaamista kivun lääkityksessä.

Normaalia odottelua sitten taas Avolla. Labra käy, tuskin tajuan sitä. Lääkäri Mervi Taskinenkin ilmaantuu pirteänä ovesta ja vilkaisee Jasminea. Kuuntelee tytön sydäntä stetoskoopilla ja pyytää minua sitten seuraamaan itseään. Jasmine jää askartelemaan Mirjan kanssa.

Menemme K10:n Avolle johonkin huoneeseen. Siellä lääkäri Mervi Taskinen kääntyy puoleeni ja kysyy, tiedänkö, mitä minun nyt pitää kotona tehdä. Nyt lääkäri toistaa suurinpiirtein samoin sanoin, mitä lastenhoitaja on juuri vähän aikaa sitten sanonut minulle. Paitsi, että hän nyt mietiskelee itsekseen autottomuuttani. "Kun teillä ei ole autoa, niin kyllä on parasta, että hautaustoimiston auto tulee hakemaan." Ja että Jasminehan on isokokoinen, ei hänen kuljettamisensa tavallisessa pikkuautossa oikein onnistu. Jotain lääkäri puhuu viikonloppuna kuolleen K10:lle tuomisesta.

Silloin sanon Taskiselle, että en halua olla tytön kanssa kahdestaan missään kriittisessä vaiheessa, en ole lääkäri, en lastenhoitaja, en sairaanhoitaja, enkä ymmärrä kipulääkkeistä, en kipulaastareista, en mistään, mitä pitäisi tietää syöpäsairaan lapsen viimeisissä kärsimyksissä ja että lääkäri Jukka Kanerva on luvannut kysellä tytölle paikkaa Terhokodista jo joskus kaksi viikkoa sitten. Nyt ymmärrän, mitä Taskinen tarkoitti sanoessaan viime viikolla, että Terhokotia ei varmaan tarvita. Eli kukaan ei ole lomalle lähteneen Jukka Kanervan tekemää lähetettä Terhokotiin laittanut eteenpäin, koska Taskisen mielestä Jasmine voi kuolla kotiin ilman sen parempaa hoitoa. Taskinen tietää, että asialle ei ole tehty mitään, kun alkaa kaivella tietokoneensa uumenista Kanervan tekemää hakemusta. Koska hän tiesi sen, ettei hakemusta oltu laitettu eteenpäin, hän olisi sen voinut itse hoitaa asian kuntoon. Nyt hän lupaa faksata hakemuksen samantien. Jasminelle tiputetaan tänään viimeisen kerran trombosyyttejä, sanoo Taskinen hoitajalle. "Suonen sisäisiä hoitoja hänelle sitten ei enää voida tehdä."

Kun palaan takaisin ulkoeristyshuoneeseen, Jasmine maalaa vielä taideterapeutin opastuksella kaksi vesiärityötä. Hän tivaa Jasminen seuraavaa Avolla käyntiä, mutta sanon vain, etten tiedä. Lopulta lastenhoitaja lopettaa kyselyn lyhyeen tokaisemalla jotain, niin että tämä vihdoin lähtee.

Olemme jälleen normaalit viisi tuntia K10:n Avolla. Varsinainen trombosyyttien tiputus ei vie pitkää aikaa. Kolmatta vuotta tätä samaa rumbaa on kestänyt kaikkine hoitovirheineen, joista pahin oli keskuslaskimokatetrin rikkominen heti ensimmäisen vuoden elokuussa. Kesäapulaiset vai ketkä sairaanhoitajat lienevät olleetkin, eivät tienneet edes, miten Jasminelle laitettua katetria olisi pitänyt hoitaa, saati, että siinä oli kaksi luumenta. Selkokielellä sanottuna kaksi eri piuhaa, joiden hoidoksi olisi riittänyt pelkkä keittosuolahuuhtelu kerran viikossa. Toinen piuha päästettiin kuivumaan ja Jasminelta jäi puuttumaan kaksi tai kolme vahvaa sytostaattihoitoa. Häntä hoidettiin sitten noin kaksi vuotta 50-luvun tablettihoidolla ja siinäkin oli monenlaista kokeilua. Tulos on siis se, että lääkärit luovuttivat.

Illalla Terhokodista soitetaan minulle, että torstaina siis seuraavana päivänä heillä voisi olla paikka vapaana. Ja torstaiaamuna soittaa lääkäri Öun Terho-kodista, että Jasminea ei voida ottaa sinne, koska paperien kanssa menee kaksi päivää.

Torstai-aamuna 30.11.08 Jasmine on kuumeessa, 38,4 astetta. En edes soita etukäteen sairaalaan, vaan tilaan taksin ja lähdemme samantien K10:n Avolle. Pitäisikö minun nyt, kun todella tarvitsen apua, vain olla tytön kanssa kotona ja odotella sairaanhoitajan soittoa Avolta. Taskinen kun ehdotti, sairaanhoitaja soittaisi minulle joka päivä. Olemme joutuneet käymään Lastenklinikalla kohta kolme vuotta monta kertaa viikossa, jonain kuukautena jopa 21 päivänä. Nyt lääkäri luulee, että katselen kotona, miten tyttö kituu siinä vieressä ja sairaanhoitaja konsultoi puhelimitse jotain kauko-ohjeita.

Jasmine otetaan sisälle Avon päivähuoneeseen ja sieltä K1:lle, missä hoitaja valittaa, että K10 lähettää heille syöpäpotilaita hoidettaaksi, vaikka heidän osastollaan ei ole lainkaan asiantuntemusta näiden lasten hoitamiseen. Siinäpä se.

Helsingissä Lastenklinikka on käsittääkseni ainoa lastensairaala Lastenlinnan lisäksi. Lastenlinnassa on paikkoja 57 potilaalle ja Lastenklinikalla hoipaikkoja on 88:lle, joista 16 on vastasyntyneile. Lisäksi päiväsairaanhoitopaikkoja on peräti 11 potilaalle. Todellinen METROPOLIN YLPEYS tämä lastensairaalatilanne. Poliitikothan tunnetusti eivät osaa hävetä. Jo yli miljoona asukasta pääkaupunkiseudulla, siis noin 1 300 000, Helsingissä asukkaita noin 600 000, lapsille hoitopaikkoja noin 150, joista osan vievät esim. K10:llä koko Suomen lasten kantasolusiirtopotilaat. Kaikki kantasolusiirrot kun tehdään Lastenklinikalla Helsingissä. Lastenklinikan rakennus on 60 vuotta vanha ja Museovirasto tappelee jopa jonkun vanhan parvekkeen säilyttämisestä ohi lasten hyvinvoinnin, vaikka lisätilaa tarvittaisiin todella kipeästi. Oikeastaan Helsingin Lastensairaalatilanne on suorastaan kansallinen häpeä. Hoitajiakaan ei ole tarpeeksi ja sen vuoksi esim. K10:n Avon kaksi huonetta ovat vain päiväkäytössä.

Jasmine oli K1:llä lauantaihin asti. Kello 15 lauantaina 1.11.08 Jasmine siirtyi Terhokotiin, joka on Helsingin ainoa saattohoitokoti. Tytön vointi on tässä vaiheessa parempi ja kuume, joka kävi 40 asteessa on laskenut. Hänen lääkitystään on nyt miettinyt lääkäri Irja Öun. Myös kipulääkitys on tällä hetkellä kunnossa.
http://www.cancer.fi/syopajarjestot/toiminta/saattohoitokodit/
http://www.terho.fi/



Ikkunlaudalla mm. Jasminentekemiä kruunuja ja valtikka maljakossa kukkien joukossa sekä joitain mukana olleita pehmoleluja.


Olemme nyt olleet Terho-kodissa lauantai-iltapäivästä asti. Nalle Puh -koira on mukana ja tänään haen luultavasti myös kissa Mikun tänne. Jasminen käytössä on iso valoisa kodinomainen huone.

Edit: Kuvia

Helsingin syksyä

23.10.08 Se on sitten syksy.

Jos sitä ei muusta huomaa, niin ainakin siitä, että kohta kaikki puut ja pensaat ovat pudottaneet lehtensä. Vielä muutamia päiviä sitten Helsingin ruska oli vielä parhaimmillaan. Nyt tuosta väriloistosta ovat vain rippeet jäljellä. Yläkuvissa on samasta kohdasta otettu kuva 8.10. ja 20.10.

Lehtien väriloisto on tänä syksynä ollut mielestäni huomattavan upea. Olisi pitänyt ottaa kuvia paremmalla kameralla, mutta nämä kännykällä otetut ovat ihan OK näin blogikäyttöön. Kännykkäkameran megapixelit 1,3 ovat sopivat tähän tarkoitukseen. Digikamerani isommat pixelit ovat hyvät, mikäli mielin myydä kuviani tai teettää niistä vaikkapa julisteita.







Tässä vielä muutama kuva, joista syksyn tulon Helsinkiin huomaa hyvin.










Keskiviikkona 22.10. Jasminella oli taas lääkärikäynti K10:n Avolla. Hoitaja oli taas vaihtunut. M. oli siirretty takaisin Osasto K10:lle ja A. aloitti Avon puolella jälleen äitiysloman jälkeen. Hänellä on pikkuinen vuoden vanha vauva kotona, joten Avon päivävuorot sopivat kai hänelle paremmin kuin osaston kolmivuorotyö. Jasmine oli tyytyväinen kun sai Mirjan kanssa jatkaa taas rasian tekemistä.

Tytön veriarvot olivat jälleen trombosyyttien osalta kovin alhaiset, vain 7, vaikka niitäkaipitäisi olla muutama sata. Blasteja oli nyt jo 97%. Trombosyyttejä sitten taas tankattiin. Lähdimme kotoa klo 9:n jälkeen ja olimme kotona taas joskus klo 17:n aikoihin.

Jasmine halusi näyttää hoitajille huvipuistosta voittamiaan pehmoleluja, joten kirahvi ja leopardi olivat mukana. Koira unohtui kotiin.

Ennen kaikkea Jasmine halusi näyttää hoitajille kouluaikoina saamaansa mitalia. Hänellä on kaksi mitalia pallonheitosta ja toinen tuli nyt sattumalta vastaan, kun kissa ja koira olivat rikkoneet yhden Jasminen tavaralaatikoista. Kuvassa Jasmine esittelee ylpeänä pallonheitosta saamaansa mitalia.

Tunteja, hetkiä elämästä

15.10.08 keskiviikko

Eilen olimme taas K10:n Avolla. Menimme puolilta päivin. Lääkäriaika oli klo 13. Trombosyytit olivat laskeneet 15:een, taas niitä piti tiputtaa. Odotellessa Jasmine teki hienoja silkkikukkia Mirja Heinosen ohjauksessa. Seuraava lääkäriaika on viikon päästä keskiviikkona. Leukosyyttejä on veressä jo 50%.




K10:n Avolla oli anestesiatiimillä ruuhkaa, joten Jassu siirtyi päivystyksen puolelle, missä laitettiin viggo humautuksessa pikavauhtia. Jasminea itketti kovasti, kun hänet tuotiin sieltä takaisin. Jasmine oli aika itkuinen vielä pitkän aikaa, mutta hänhän ei ollut saanut syödä mitään maanantain jälkeen. Minulla oli mukana pakasteannos siskonmakkarakeittoa, mikä maistuikin Jasminelle hyvin. Sen pystyy kuumentamaan päivystyspuolen mikrossa. Nakkikeitto on tytön suosikkeja. Trombosyyttejä jouduttiin odottamaan kuten tavallista. Ne tulevat kahdeksalta luovuttajalta, enkä tiedä, missä vaiheessa ne laitetaan pusseihin ja onko niitä valmiina veripalvelussa jossain jo, kun tarve tulee. Joka tapauksessa ne tilattiin Jasminelle tietääkseni vasta, kun verenkuva oli otettu. Tiedän, että joskus ne on tilattu Jasminea varten jo etukäteen. Tiputus alkoi klo 16:n jälkeen ja ongelmien kautta vigon poistoon päästiin klo 18 aikoihin. Jasmine katsoi kolme videota siinä odotellessa.

Ensimmäinen trombosyyttipussi tippui hyvin, toisen pussin kanssa oli siis vähän ongelmia, sillä Anne ei päässyt heti sitä laittamaan, vaan sen laittoi toinen hoitaja, joka oli kokemattomampi noissa tankkaushommissa. Trombosyytit oli vihdoin tiputettu jotain klo 18:n maissa. Anne päivystyspuolelta osasi hienosti käsitellä tyttöä, mutta viggon eli kanyylin poisto kädestä kuitenkin pelotti taas. Luottamus heidän välilleen syntyi kuitenkin heti.

Tällainen kuusi tuntia perpäivä sairaalassa ei ole mitään uutta meille. Näiden lähes kolmen vuoden aikana olemme tottuneet lähes päivittäisiin sairaalakäynteihin alkaen 2-3 tunnista aina 12 -13 tuntiin asti per päivä. Joskus lähes joka päivä, mutta yleensä ainakin kaksi kertaa viikossa. Nyt käynnit on viimeisen kuukauden aikana tiputettu yhteen käyntikertaan viikossa.
Jasmine halusi vielä kaupungille, joten päästyämme lähtemään kotiin päin, menimme katsomaan Jasminelle hametta. Löysimme sentään yhden kelvollisen, tosin vähän hassun näköisen ja harmaan pussihameen.
Tytön kaipaamia kauniita mekkoja ei löydy mistään, tai sitten en tiedä oikeita kauppoja.

Tänään vähän aikaa sitten soitin hoitajalle Jasminen eilisen verikokeen vastauksista. Blasteja on veressä jo 90%. Auttaisiko Jumala meitä vielä viime hetkellä vai ottaako hän tytön pian luokseen?

Tänä iltana menemme saunaan.

Olimme pari päivää sitten vielä pikakäynnillä Ateneumin taidemuseossa. Siellä oli kauheasti porukkaa museon 120-vuotisjuhlallisuuksien takia. Kuvia sai ottaa vain porrastasanteella, jossa valaistuksena olivat vain nykytaiteilija Charles Sandisonin (s. 1969) tilateos: valoina seiniin ja kattoon heijastetut lukemattomat sanat tekstinpätkät (Mika Waltaria), jotka olivat jatkuvassa liikkeessä.

Kuvat nykytaiteilija Charles Sandisonin (s. 1969)valoteoksista Ateneumin porraskäytävässä.

Surullinen maanantai

7.10.08

Eilinen maanantai oli surullinen päivä. Hoitaja K10:ltä soitti aamupäivällä ja pyysi meitä kohta välittömästi lähtemään sairaalaan. Anestesiaryhmä llä olisi tiistaina niin kiireinen päivä, etteivät he ehdi tehdä mitään toimenpidettä Jasminelle eli laittamaan tytölle humautuksessa viggoa käteen trombosyyttien tiputtamista varten. Itseasissa meidän piti mennä sairaalaan vasta tänään tiistaina.

Kun puhelu sairaalasta tuli, Jasmine nukkui vielä, minulla taas oli yksi puhelu kesken. Kuulin kyllä puhelimessani koputuksen, mutta ajattelin, että se on K., joka on maalla käymässä. Selvittelin sähkölaskua varmaan ainakin tunnin. Selvisihän se asia sitten: piti maksaa melkein kolme sataa lisää maaseutupaikkamme sähkölaskua. Maalla sähkö on tosiaan älyttömän kallista. Luultavasti vieläloppuvuodesta tulee sieltä yhtä iso lasku maksettavaksi.





Kun huomasin, että hoitaja K10.ltä oli yrittänyt soittaa, soitin välittömästi sairaalaan. Jasmine nukkui yhä. Kiirehdin äkkiä asemalle maksamaan automaatilla ko. sähkölaskun. Pitää siis maksaa isoa perusmaksua, vaikka maalla on tuskin kesän aikana kulutettu sähköä paljoakaan. Ainakin kaksi kuukautta sähköt ovat olleet kokonaan pois.

Jasmine nukkui yhä, kun palasin asemalta. Tyttö oli valvonut myöhään ja uni olisi vielä maittanut. Sydämestäni toivoin, että Jasminen trombosyytit olisivat pysyneet hyvinä, vaan ei, ne olivat alle 30 ja niin tyttö joutui tankkaukseen. Vuorossa oli sama lääkäri kuin viime viikollakin, nimittäin Jukka Kanerva. Hän oli myös ensimmäinen lääkäri, joka hoiti Jasminea lähes kolme vuotta sitten, kun siirryimme lastenklinikan puolelle. Nyt hän on sitten viimeisiä lääkäreitä, joka Jasminea hoitaa, jollei Jumala tee ihmettä tytön suhteen.

Jasminen HB oli kyllä hyvä, mutta veressä oli jo leukosyyttejä, viallisia valkosoluja. Lääkäri pyysi minut erilleen puhumaan Jasminen hoidoista jatkossa. Hän kysyi, haluanko, että Jasmine saa, voinnin mentyä hyvin huonoksi, paikan Terhokodissa. Kotona häntä on nostamisten takia vaikea hoitaa kotona ja muutenkin. Terhokodissa osataan hoitaa ihmisiä sairauden viimeisissä vaiheissa. Eiväthän lapsemmekaan ole omaisuuttamme, heillä on oma elämä. Jospa Jasminellakin vielä olisi.

Terho-koti

Sairaalakäynti, askartelua ja ulkoilua

Talomme edessä oleva nurmikenttä alhaalta oikealta katsottuna.

24.9.08
Eilen tiistaina 23.9. olimme Jasminen kanssa taas K10:llä. Jassun veriarvot olivat muuten hyvät paitsi trombosyytit olivat tippuneet 80:een. Ei siis tankkauksia. Seuraava lääkäriaika 29.9.08 maanantaina klo 11.

Jasmine askarteli jälleen hienon kaulakorun ja aloitti pussukan tekemisen. Ohjaajana oli jälleen Mirja Heinonen, joka osaa hienosti neuvoa jasminea noissa askartelujutuissa. Kirsi on kolme viikkoa poissa.

Jasminen innoittajana on ollut hänelle syntymäpäivälahjaksi antamani Prinsessan askartelukirja. Siitä tyttö on järjestyksessä tehnyt sivu sivulta erilaisia askartelujuttuja.




Tässä ollaan jo tehty
uudet helmet ja aloitellaan
pussukan tekemistä
Mirjan kanssa.

Olin nukkunut huonosti edellisyönä ja hajamielisyyksissäni rupesin heti kotiin tultuamme puuhaamaan saunaan menoa. Ihmeekseni saunan ovi oli ja pysyi lukossa, vaikka millä avaimella koitin. Silloin vihdoin tajusin, että oli tiistai ja sauna on keskiviikkona.

Siispä takaisin kotiin ja saunan sijasta menimmekin vähäksi aikaa ulos. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen sekä aika lämminkin, jotain 16-17
plusastetta. Kiertelimme nurmikentän tuntumassa ja
otin muutamia kuvia taas tosin vain kännykällä.
Aurinko paistoi vielä upeasti.
Erään läheisen kerrostalon pihassa auringonkukat (Helianthus annuus) kukkivat vielä täysillä. Osa kukista oli saavuttanut yli kahden metrin varren, jonka päässä suuret kukat huojuivat. Auringonkukat voivat kasvaa jopa kolmimetrisiksi jossain amerikoissa kuulemma peräti kahdeksan metriä korkeiksi. Kukat ovat isoja kuin lautaset, suurimmillaan halkaisijaltaan jotain 30 cm. Kyseisen talon pihalla oli myös pienikokoisia auringonkukkia. Ehkä ne oli kylvetty myöhemmin, eivätkä ehkä kasvupaikankaan takia olleet yltäneet toisaalla kasvavien mittoihin. minä olen aina ihaillut auringonkukkia niin tauluissa kuin maljakossa. Minusta auringonkukkapellot ovat aivan ihastuttavia.









Tässä kiva kuva Jasminesta ja Nalle Puhista ja Jasminen ottama kuva minusta ja Nalle Puhista. Nämä kuvat on otettu nurmikentän oikeassa laidassa olevalla kalliolla.


Otimme lisää kännykkäkuvia nurmikentän ympäriltä.


Näissä kuvissa nurmikenttä talolta päin katsottuna.

Yöblogi 20. - 21.7.08

Sunnuntain ja maanantain välinen yö klo 3.36

Näin tietokoneaikana kaikki on eksaktimpaa(?) kuin ennen, siis verrattuna siihen aikaan "kun isä lampun osti". Edessäni olevan tietokoneen näyttöruudun kautta minulle osoitetaan monia asioita. Esim. ulkolämpötila, on nyt kuulemma +16, kellonaika (ei tarvitse soittaa Neiti Ajalle), dollarin valuuttakurssi näkyy ja paljon muutakin saisin heti tietää, jos haluaisin. Hakukoneita on vaikka millä mitalla. Onnellisemmaksi tämä eksaktius ei kai ketään tee. Tulee mieleen sen sijaan vanha viisaus "Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää". K-kaupan poitsukin sai kaverilta tietää, että hänen nimensä on blogissani. Siispä heti, kun poitsu näki minut (vierailin ko. kaupassa eilen, kun en jaksanut raahautua kauemmas), hän oitis riensi luokseni anoen minua kiireesti poistamaan hänen nimensä blogistani. Säälien poitsua hänen arvaamattomissa peloissaan lupasin toteuttaa tämän vaatimattoman toiveensa. K-Market Pasaatin henkilökunta kun ei poitsun kertoman mukaan saa ilmaista kenellekään toistensa sukunimiä. Ilmeisesti ainakin kahta heistä pelottaa esitellä itseään asiakkaille, siis poitsua ja sitä yhtä silmälasipäistä täti-ihmistä, jotka molemmat näkee usein postiosastolla.

Tämän sunnuntaisen kauppareissun kuitenkin pelasti vuorossa ollut kassapoika, nuori, vaalea, siilitukkainen kundi, joka on aina iloinen ja hymyilevä, kohtelias ja reipas. Hänet nähdessäni tulen hyvälle tuulelle kuin myös, kun kassalla on nuori pirteä poninhäntäneito, joka on melkein liiankin kohtelias. Kolmas mukava kassa on silmälasipäinen ruskeatukkainen, pikkuisen pyöreähkö naisihminen, joka on kaiketi vasta tänä kesänä tullut Pasaatiin töihin. Nimilappuja ei henkilökunnalla ole näkyvissä rintamuksessaan.

Vanhana keskolaisena toivoisi K-kaupan kouluttavan henkilökuntaansa rehtiin ja asialliseen suuntaan (Ohoh, mitä hurskastelua!!! Mutta ihan tosissani en tykkää nyky tyylistä). En oikein ymmärrä salamyhkäistä kauppiaan selän taakse piiloutumista. Olin heti Taidetellisesta korkeakoulusta valmistuttuani innostunut lähtemään mainosalalle, vaikka olin ollut kuvislinjalla, ja pääsinkin töihin Keskon silloiseen MK-Mainokseen Katajanokalle. Silloin K-kaupan tunnuksena oli luukkusilmäinen K-ukko. Ne olivat kivoja aikoja elämässäni. Tein pääasiassa elintarvike- ja tekstiilimainontaa ja jotain rautapuolenkin juttuja. Huh, siitä on jo joku vuosi vierähtänyt. Käsialaani oli myös mm. Citymarketin logo, joka oli käytössä pitkään. Kun aloitin MK-Mainoksessa, ateljeepäällikkönä oli Masa Partanen.


Isäni nuorimman veljen kanssa juttelin iltasella puhelimessa pitkän tovin. Onneksi on Tele Finlandin euron sunnuntait. Jasmine pelasi taas koko päivän tietokonepelejä. Sateinen sunnuntaipäivä tuntui kovin lyhyeltä, koska nukuimme taas pitkään. Nyt maanantaiaamulla on herättävä yhdeksän maissa, sillä Jassulla aika K 10:n Avolle taas klo 11.

Avolle kello 10.30

Tiistai 15.7.08

Saimme olla kokonaisen viikon aivan itseksemme. Se oli kuin palanen kesälomaa, vaikka kovat lääkekuurit jatkuivatkin, sairaalassa ei tarvinnut käydä. sunnuntaina loppui kortisoni, siis Prednisolon. Nyt Jasminella on lääkäriaika klo 11.30.

"Akuutti lymfoblastileukemia (ALL) on lasten yleisin syöpä. Sen hoidon kesto on 2-2,5 vuotta ja uusia ALL -potilaita Lasten ja nuorten sairaalaan tulee keskimäärin 15 vuodessa." Jasminen sairautta ei diagnotisoitu heti, vaan kaksi kuukautta hänelle vain syötettiin antibioottikuuri toisensa jälkeen. Aika vastuuttomia lääkäreitä Vallilan terveyskeskuksessakin. Kävimme välillä Mehiläisessäkin. Siellä tosin lääkäri sanoi, että seuraavaksi pitää alkaa ottaa kokeita, jos tyttö ei parane. Olisivat siellä jo tehneet tutkimuksia. Kuulemma pieni verenkuva olisi jo paljastanut sairauden.

Osasto K10:n avohoitoyksikkö ja toimenpideyksikkö on hoitanut Jasminea katetrin rikkoutumisen jälkeen, koska Jasminelle ei voitu enää antaa sytostaatteja suoraan keskuslaskimon kautta. "Osasto K10 on syöpä- ja veritauteihin erikoistunut osasto, joka yhdessä avohoitoyksikön ja toimenpideyksikön kanssa muodostaa Lasten ja nuorten sairaalan syöpä- ja veritautien ja kantasolusiirtojen yksikön. Yksikössä on 13 sairaansijaa, 8 tehovalvontapaikkaa ja 6 päiväsairaalapaikkaa. Hoitopäiviä osastolla on vuosittain noin 5 500 ja avohoitokäyntejä keskimäärin 5500 (sisältää myös päiväsairaalakäynnit)."