Syksy jo elokuussa?



30.8.08 lauantaina yöllä
Ulkona on vain +7 astetta. Tulimme Lastenklinikalta kotiin äsken n. klo 23. Menimme sinne jo aamupäivällä varttia yli yhdeksitoista. Nyt ollaan jo lauantain puolella. Taas kaksitoista tuntia about Lastenklinikalla.



Tosin Jasmine söi vasta vähän ennen kotiin lähtöämme, muuten olisimme olleet valmiit lähtemään jo yhdeksältä, jolloin punasolut olivat tippuneet ja viggo poistettiinkädestä. Viggo eli katetri on se väline , joka laitetaan suoneen, ja jonka kautta Jasminelle tiputettiin verihiutaleet ja punasolut. Hän nukahti oksennettuaan ensin kunnolla jotain kuuden maissa ja heräsi yhdeksän aikoihin. Päiväruoka oli tullut pois oksennuksen mukana. Annoin silloin tytölle kiireesti Zofran Sydikssen.


Olimme kaksi tuntia liian aikaisin Lastenklinikalla sikäli, että Jasminen hoitotoimenpiteiden alkamista oli siirretty kahdella tunnilla, mistä en siis ollut kotoa lähtiessämme tietoinen. Humautuksessa laitettava viggo piti ajoittua kohta yhdentoista pintaan, mutta laitettiin vasta klo 13. Verihiutaleita tiputettiin kaksi pussillista ja punasoluja saman verran. Jasmine oli väsynyt ja ärtynyt. Hän nukahti viiden jälkeen ja nukkui sitten koko illan.

Kuitenkin hän jaksoi askarrella lähes kaksi tuntia ennen toimenpiteiden alkamista.
Sara oli töissä viimeistä päivää. Tänään he askartelivat jälleen ns. taikasauvan ja nätit helmet. Jasmine oli hyvin väsynyt ja nukahti kesken punaslujen tankkauksen.


Tämä kuvaonaikaisemmalta verisolutakkauskerralta.

Taideterapiaa, askartelua saunomista ja väsymystä


28.8.08
Kirjoitan tätä torstai-
aamuna varhain. Eilinen päivä kääntyi vähitellen sateiseksi. Tihkua on sitten jatkunut koko yön. En ole nukkunut paljoakaan. Koiran kanssa kävin vasta myöhään yöllä ulkona. Jasmine oksensi taas illalla. Edellisiltana tahriintui oksennukseen pari tyynyä ja lakana. Eilen oli sitten täkin vuoro. Minulla oli pyykkitupavuoro varattuna, mutta laitoin koneeseen vain kylpytakit saunasta tultuamme. En kertakaikkiaan jaksanut muuta, vaikka olin ajatellut pestä mahdollisimman paljon. Pyykkiä on taas kertynyt aika lailla. Sain onneksi varattua pyykkituvan tälle päivällekin.

Tulimme eilen Lastenklikalta kotiin klo 17 aikoihin ja menimme suoraan saunaan. Usein saunassa käymisemme rajoittuu pikaiseen pyrähdykseen lauteilla ja suihkussa, koska harvoin ehdimme ennen kuutta kotiin sairaalasta keskiviikkoisin, jolloin talon naisten lenkkisauna lämpiää klo 17-19. Talon eläkeläispapat, joilla olisi aikaa käydä myöhemminkin saunomassa, tunkevat saunaan tasan kello 19, eivät minuuttiakaan yli. Silloin on parasta olla jo pois saunasta tai ainakin pukeissa, koska miehet tulevat avaimillaan saunaeteiseen juuri tasan kello 19 kellonlyömällä. Kerran emme olleet edes puolipukeissa, kun ukot tunkivat paikalle. Miesten lenkkisauna on klo 19-21.

Jasmine melkein nukkui jo taksissa, mutta jaksoi kuitenkin lähteä saunaan. Syömiset jäivät tytöllä kuitenkin heikommalle taas kuten usein sairaalakäyntipäivinä. Saunan jälkeen tyttö nukahti ja söimme sitten päivän ainoan aterian vasta joskus klo 22, kun tyttö heräsi vähäksi aikaa. Pientä välipalaa sain sentään annettua hänelle sairaalassa joskus vähän ennen lähtöämme. Jasminen hoidot tapahtuvat poliklinikkakäynteinä, joten hän ei saa ruokaa sairaalasta.



Sairaalan kahvio on kalleimmasta päästä. Rahat menevät sieltä kansanterveydelle, mitä se sitten onkin. Kahviossa näkee yleensä vain lasten vanhempia sairaine lapsineen. Sairaat ja muut hädänalaiset siis ylläpitävät tuota sairaalan kahvilaa. Myös autojen parkkimaksut ovat kovaa luokkaa, jos joku tulee omalla autolla lasta katsomaan tai tuomaan sairaalaan. Mikro on kuitenkin poliklinikalla kävijöiden käytössä, mutta jääkaappia ei ole. Leukemialapsen ruokia ei voi kuljettaa mukana, koska ne pitää säilyttää kylmässä ja lämminruoka ei saa olla tuntia vanhempaa. Ylipainoinen hoitaja tuskin tajuaa jatkuvien paastopäivien rankkuutta. Välipalana pidän Jasminelle Pilttejä, niitä kun voi syödä sekä kylmänä että mikrossa lämmitettynä. Jotkut isompien lasen Piltit, Bonat, Semberit käyvät aikuisellekin.

Eilen Jasminelle ei tankattu mitään, mutta perjantaina, siis huomenna, tiputetaan sitten trombosyyttejä ja punasoluja. Se tietää pitkää päivää Lastenklinikalla. Jassun veriarvot olivat kohtalaiset, trombosyyttejä tosin enää 40 ja punasolut muistaakseni 80:n paikkeilla. Granuja eli neutrofiilejä oli melkein 1200, mikä oli iloinen uutinen. Leukosyyttejäkin oli lääkärin mukaan kohtalaisesti.




Sara oli Jasminen kanssa eilen askartelemassa. Uusina tuotoksina syntyi jälleen hauska helminauha ja iloinen toukka. Hannele, lasten-
tarhan-
opettaja, lähetti Jasminelle Teemu Selänteen fanikuvan, kun tyttö ei itse voinut mennä häntä tapaamaan. Jassun ihailemia laulajia ovat Jari Sillanpää ja Joel Hallikainen. Urheilijoita hän ei taida pahemmin digata. Tänään myös taideterapeutti Kirsi ehti maalaamaan Jasminen kanssa.

Luulen, että Jasminen väsymystä lisäävät myös vahvat särkylääkkeet, joita hän saa nyt syövän takia. Ikävänä asiana kuvaan ovat tulleet painajaiset. Kuluneena yönä tyttö halusi nukkua sängyssäni, koska pelkäsi nukkua yksin toisessa huoneessa. Näin minulta jäivät unet vähemmälle. Tosin nukuin kai pari tuntia istuvillani oman sänkyni jalkopäässä tytön jalat sylissäni. Ehkä voin nukkua päivällä. M. K10:n Avolta tosin soittaa tänään johonkin aikaan Jasminen huomisesta Lastenklinikalle tulosta.

Myöhemmin samana päivänä
Menemme huomenna K10:n Avolle veritankkauksiin, jotta Jasmine jaksaa viikonloppuna taas puuhata toivomiaan asioita. Suunnitelmissa on mm. Korkeasaaressa käynti. Sain samalla tietää ensi viikon alustavan ohjelman:

Maanantaina askartelua klo 11-13. Mirja on ilmeisesti palannut lomalta.
Keskiviikkona lääkäri klo 10.15
Torstaina mahdollisesti veritankkaukset

Kylmänä elokuun aamuna


27.8.08 Kylmänä keskivikkoaamuna vähän yli kymmenen. Tietokoneen lämpömittari näyttää vain 12 astetta Celsiusta. Taivas harmaa, mutta ei sada.

Olemme menossa K10:n Avolle kello kolmeksitoista. Jassu sai vielä juoda ennen kymmentä, nyt ei sitten tyttö saa pistää suuhunsa mitään ennen kuin selviää, tarvitseeko hän trombosyyttejä. Paastoaamuihin hän on saanutkin tottua. Harva se kerta, kun on saanut syödä mitään ennen sairaalaan menoa, ja sairaalassa olemme käyneet kaksi kolme kertaa viikossa lähes koko hoitojen ajan milloin ei tyttö ole ollut sisällä osastolla. Yleensä meno Lastenklinikalle on ajoittunut klo 11-13 välille paitsi ensimmäisenä vuonna jo klo 8-9 aikoihin. Kotiinpaluu on yleensä 3-5 tunnin kuluttua, jos tiputuksia tai muita vastaavia toimenpiteitä ei ole. Jos tankkauksia on kuten viime tiistaina, niin saatamme olla sairaalassa klo 11-23, siis 12 tuntiakin.

Kuvakatsaus Lastenklinikan ulkoeristyshuoneeseen, jossa vietämme usein
monta päivää viikossa

:


Sain virallisen tiedon 15.8.08 Jasminen leukemian uusimisesta hoitojen aikana. Nimipäiväni aamuna Matti Korhonen, Jasminea nyt viimeksi hoitanut lääkäri, soitti minulle kotiin ja kertoi LYP:in tuloksen: yli 50 % viallisia soluja luuytimessä. Jo vuosi sitten LYPissä näkyi yli 2% syöpäsoluja. Kevään aikana luku pysyi noin 5%:ssa. Vahvat hoidot tulivat päätökseen nyt elokuussa. Korhonen ilmoitti lähtevänsä tutkimusvapaalle ja Jasminen lääkäriksi vaihtui taas Mervi Taskinen. Hänet tapasimme 20.8.08. Hän määräsi Jasminelle saattohoitolääkityksen. Nyt ihmiset eivät enää voi tehdä mitään. On tullut puhtaasti Jumalan aika puuttua tytön tilanteeseen. Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hän on vienyt ristille kaikki meidän syntimme ja sairautemme. Hänessä meillä on lupaus terveydestä. Tyttö on vasta 19-vuotias. Inhimillisesti ajatellen hänen aikansa ei vielä pitäisi täällä maan päällä olla lopussa. Rukouksin häntä on kannettu kaikki nämä vuodet. Kiitollisina saamme pyytää vieläkin Taivaallista ylilääkäriä apuun, hänen mahdollisuutensa auttaa tyttöä eivät koskaan ole lopussa.

Vaikeinta on luopuminen. Tiedän, että kun aikamme tässä ajassa loppuu, edessä on jotain parempaa kaikille, jotka uskovat Jeesukseen. Ei ihmisen elämä koskaan ole herkkua, elämä on aikamoinen koetuskivi kaikille.
1.Korintolaiskirje 2, jae 9: "...vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

  • Raamattu


  • http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Kor.+2%3A1&rnd=1219823730653

    (Tapanani on laittaa linkin osoite myös sellaisenaan näkyviin, jos klikkaussysteemi jotenkin klikkaa.)

    Shirley Temple -elokuvista, elokuvan historiasta jne


    13.-14.8.08 yöllistä kirjoittelua.

    Päivällä satoi. Kävimme saunassa ja katsoimme sitten taas yhden Shirley Temple -elokuvan. Aika erikoista, että 1930-luvun elokuvia voi katsoa väreissä. Tämä The Littlest Rebel, Pikku kapinoitsija vuodelta 1935 oli nyt kolmas näkemäni elokuva tältä lahjakkaalta lapsinäyttelijältä. Ajatella, että nämä elokuvat on tehty paljon ennen syntymääni. Iältään ne ovat yli 70 vuotta vanhoja. Jotain ihmeen tuoretta noissa elokuvissa kuitenkin on. Ääni oli uutta elokuvanhistoriassa, väri oli vasta tulossa. Mitenkähän nämä filmit on tehty värillisiksi jälkeenpäin?



    "Chicagon maailmannäyttelyssä 1893 Thomas Edison esitteli yleisölle ensimmäiset laitteet, joilla hyödynnettiin selluloidifilmiä liikkuvan kuvan esittämiseen."(www.elokuvaopas) ja ote Wikipediasta: "Elokuvan historia on runsaan sadan vuoden mittainen. Tavallisimmin sen lasketaan alkavan vuodesta 1895, jolloin Lumièren veljekset järjestivät ensimmäisen varsinaisen elokuvaesityksen."

    Shirley Temple, tämä lapsinäyttelijä, syntynyt 23. huhtikuuta 1928, Santa Monicassa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa, oli vasta seitsemän vuotias näissä elokuvissa ja elettiin aikaa, jolloin äänielokuvakin oli vielä aika uusi ilmiö. "Äänielokuva löi itsensä läpi 1920-luvun loppupuolella, The Jazz Singer (1927) oli ensimmäinen pitkä puhuttu elokuva." (Wikipedia)

    Alunperin nämä Shirley Temple -elokuvat olivat mustavalkoisia. "Värifilmi yleistyi pitkien elokuvien tuotannossa 1940-luvun loppupuolella, jolloin käytettiin pääasiassa Technicolor-järjestelmää. Technicolor jakoi kuvan kolmeksi eri värikomponentiksi (punainen, vihreä ja sininen), jotka tallennettiin omille mustavalkofilmeille. Tällä tekniikalla pystyttiin tuottamaan hyvinkin realistiset, joskin nykystandardeilla kovin kylläiset värit. Myöhemmin keksittiin komposiittivärifilmi, joka sisälsi kaikki värikomponentit samalla filmillä, joskin Technicoloria käytettiin elokuvan jälkituotannossa vielä 1970-luvun loppupuolella." Edelleen lainasin tekstiä Wikipediasta.

    "Shirley Temple Black täytti 80 vuotta 23.4.08. Hän oli jo 6 vuotiaana näytellyt 13 elokuvassa ja oli yksi aikansa kuuluisimmista Hollywood tähdistä. 16 vuotta kestäneen filmiuransa aikana hän näytteli 44 kokopitkässä elokuvassa sekä pienemmissä projekteissa. Kun hänen aktiivinen uransa päättyi 21-vuotiaana, menestys oli ollut huikea. Filmiuran jälkeen hän menestyi myös politiikassa ja on toiminut USAn suurlähettiläänä Ghanassa ja Tšekkoslovakiassa sekä YK:ssa vuosina 1969–1971 . Älytön työtahti pienelle tytölle, menestys ja rikastuminen jne. Ja koulunkäynti siinä ohessa. Shirley kuitenkin selvisi "vammoitta" eikä mitään skandaaleja tai sekoiluja ollut. Mutta pikkutytön outo elämä inspiroi Salvador Dalín malaamaan taulun nimeltä "Shirley Temple, The Youngest, Most Sacred Monster of the Cinema in Her Time". (Koottu kevään -08 keskustelu.suomi24.fi -sivulta)

    Ohjelman muutos

    Jatkoa 13.8.08.

    Harmahtava päivä. Ainakaan vielä ei sada. Lämpötila alle 20 astetta C. Hoitaja Kympin Avolta soitti joskus yhdentoista aikoihin ja ilmoitti, ettei tänään tarvitse tullakaan, vaan vasta huomenna klo 12. Silloin Jassulla on LYP eli luuydinpunktio ja tiputetaan tromppareita samalla, jos on tarvetta.

    Eilen Jassu söi ison annoksen riisiä ketsupin kanssa. Ketsuppi on syöpäsairaiden lasten herkkua, opin sen silloin, kun olimme paljon K10:llä sisällä. Tänään kokeilen yhtä valmisruoka-annosta eli härkäruukkua, maistuisiko tytölle. Kaupassakin pitää käydä. Menen ehkä Valintataloon. Maanantaina "uhmasimme kohtaloa" ja kävimme tytön kanssa Pasaatissa hiljaiseen aikaan. Jasminen matalasoluvaihe rajoittaa kaupassa käymistä: vain hyvin hiljaiseen aikaan voimme mennä,jos ei ole montaakaan ihmistä liikkeellä. Eilen tyttö ei halunnut ulos ollenkaan. Tänäänkään hän tuskin lähtee edes ulos. Toivottavasti vointi alkaa kohentua. Sauna meillä kuitenkin on tänään iltapäivällä.

    Tässä joitain kuvia maanantailta.



    Eilisessä Metro-lehdessä oli pieni juttu bookcrossingista:
    "Myös kirjat ja lelut kiertävät maapalloa"
    Tässä juttu kokonaisuudessaan Bookcrossingin osalta:

    "Postikorttien lisäksi myös esimerkiksi kirjat ja lahjat kulkevat verkon avulla pitkin maailmaa satunnaiselta ihmiseltä toiselle.
    Bookcrossing-nimisellä sivustolla rekisteröityneet käyttäjät kierrättävät kirjoja. Kirja, josta halutaan eroon, rekisteröidään sivustolla, jossa se saa jäljityskoodin. Sen jälkeen kirja jätetään jollekin julkiselle paikalle. Löytäjää pyydetään rekisteröimään kirjassa oleva koodi sivustolle, ja sen avulla kirjan alkuperäinen jättäjä pystyy seuraamaan, missä opus kulkee."

    Juttu jatkuu vielä postikorttien ja lelujen crossauksesta:
    "Toyvoyager-sivusto toimii samantapaisella periaatteella, mutta kirjojen sijasta sen käyttäjät jättävät maailmalle leluja. Lelujen löytäjää pyydetään rekisteröimään löytö nettisivulle,ja sen jälkeen viemään lelu jonnekin uuteen paikkaan seuraavan ohikulkijan löydettäväksi. Ranskalainen Sirpriz toimii samaan tapaan kuin Postcrossing-sivusto, mutta sen käyttäjät lähettelevät toisilleen yllätyslahjoja.
    Eurobilltracker-sivuston avulla taas voi seurata eurosetelien kiertoa ympäri maailmaa niiden sarjanumeroiden avulla. STT"

    Postcrossaajista on vielä laajempi juttu haastatteluineen.

    Tässä linkkejä:
  • Bookcrossing

  • http://www.bookcrossing.com
  • Toyvoyagers

  • http://www.toyvoyagers.com
  • Sirpriz

  • http://sirpriz.com/index.php?lang=en
  • Eurobilltracker

  • http://fi.eurobilltracker.eu

    Itse Metro-lehdenkin voi lukea netistä pdf:nä. Katso
  • Metro-lehti

  • http://www.metrolehti.fi/info/index.php

    Jasminen Lastenklinikalla ja kotona tekemiä töitä



    13.8.08 Varhain aamulla. 17 Celsiusastetta.
    Taivas on suht koht vaalea, mutta sen verran pilvessä, ettei aurinko pahemmin paista.

    Lastenklinikalle on taas meno tänään, klo 12.30 pitää taas olla ns. Ulkoeristyshuoneessa. Otetaan taas verikoe sormenpäästä. Jasminella on menossa matalasoluvaihe eli granut nollilla ja siis vastustuskyky olematon. Maanantaina tyttö sai kasvutekijää neulasta, joten toivomuksena on trombosyyttien nousu ja vastustuskyvyn paraneminen mahdollisimman pian.

    Maanantaina kuvasin, jälleen tosin vain puhelimen kameralla Jasminen tekemiä töitä. Pitää etsiä taas paremmat kamerat esiin, mutta nettiin riittää puhelinkameran tarkkuus. Meillä on kohtuullisen hyvä digikamerakin ja tavallisia kameroita monta, kaksi hyvää vanhanaikaista järjestelmäkameraakin.






    Tässä taiteilija itse.


    Jasmine on tehnyt myös monia hienoja amaalauksia ja piirroksia. Tässä yksi.

    Sitä sun tätä elämän arvoista, työmoraalista ja muusta

    12.8.08 tiistai, aurinkoinen iltapäivä.

    Lämmintä noin 21 astetta Celsiusta. Olemme nukkuneet pitkään. Jasmine oksensi yöllä. En ole antanut hänelle Zofrania, koska hän ei ole nyt saanut sytostaattejakaan. Eilen lähtivät tauolle seka Vepesid että Merkaptopurin. Lääkäri Matti Korhonen sanoi, että Merkaptopurinin olisi pitänyt olla tauolla jo heti kun granut laskivat alle tuhannen. Vaan eipä kesäapulainen kertonut. Harjoittelijat pelkäävät lääkäreitä eivätkä uskalla kysyä tarpeeksi, kun luulevat häiritsevänsä lääkäreitä tms. Sellaista se on, kun Jasminen ns. omahoitaja, oli kolme päivää poissa, flunssassa kuulemma. Eikä hänkään ole kovin perehtynyt Jasminen hoitoihin. Siltä ainakin joskus tuntuu. Hoitovirheitä Jasminen kohdalla on sattunut monia jo tähän mennessä. Haluan kuitenkin uskoa, että asia on koko ajan ollut Jumalan hallussa ja hän on tietoinen hoidoista. Ehkä hoitovirheet ovatkin Taivaasta johdettuja. Uskon vakaasti Jumalan johdatukseen meidän elämässämme.

    Kukaan ei S.L:n lähdettyä ole oikein ollut Jasminen hoitajana. Sairaanhoitajat haluavat vain lisää rahaa koko ajan eikä heitä sen tähden ole riittävästi K 10:llä eikä muuallakaan. Avolla on kai koko ajan pula hoitajista. Työmoraalia ei enää koulutuksessa korosteta eikä arvoja yhteiskunnassa. Tai jos jotain on, ne sanelee RAHA.

    Lisäys: Pyykkituvan esittelyä! Se on paikka, jossa on tullut vietettyä erinäisiä tunteja. Syöpälapsen kotihoidossa pyykkiä välillä riittää liiankin kanssa. Nyt on Jumalalle kiitos ollut taas vähän aikaa kohtalaisen hyvä vaihe eikä ole tarvinnut pestä tyynyjä ja täkkejä.

    Ilta meni tänään pyykkituvalla. Laitan tähän kuvia tästä ankeasta paikasta, jossa joudun paljon viettämään aikaani.



    Ensimmäisessä kuvassa on sähkömankeli, jota en ole vielä koskan käyttänyt. Kuvassa näkyy lasten t-paita ja puoliksi mankeloitu lakana, jotka molemmat ovat siihen joltain unohtuneet.
    Toisessa kuvassa näkyy altaita, joissa voi sitten käsin pestä, mitä haluaa. Mattojen pesutupa on toisaalla eri talossa, joka on kauempana.
    Kolmannessa kuvassa on vasemmalla kuivausrumpu ja sitten vierekkäin kaksi isoa pesukonetta.


    Tänään X:ni eli tytön isä tuli auttamaan lähinnä kuivausvaiheessa. Pyykkejä kun joutuu kuivattamaan rummussa lähes tunnin per pyykkikoneellinen.

    Maanantai Lastenklinikalla jälleen




    11.8.08, sadetta ja auringonpaistetta, lämpötila reippaasti alle 20 astetta

    Jasminella oli lääkäriaika klo 11.30. Matti Korhonen oli tällä kertaa vuorossa. Tytölle määrättiin kasvutekijää neulasta, mikä tarkoittaa, ettei 10 päivään aloiteta mitään sytostaattihoitoja. Merkaptopurin ja Vepesidkin laitettiin tauolle, koska granut, siis neutrofiilit olivat jotain 50. HB oli aika hyvä, mutta trombosyytit olivat tippuneet 41:een. Vahvoja hoitoja on nyt annettu 2 ja 1/2 vuotta. Enää niitä ei oikein voisi antaa, koska niistä tulee silloin muita pahoja seuraamuksia, sanoi lääkäri. Mitä siis jatkossa?

    Jasmine askarteli melkein valmiiksi linnan, jonka hän oli Saran opastuksella aloittanut viime perjantaina. Se ei tullut silloin valmiiksi, koska Jasminelle tiputettiin trombosyyttejä ja käyttöön jäi vain toinen käsi. Toisessa kädessä oli viggo, josta suoneen meniverihiutaleita. Seuraava käynti sairaalassa on keskiviikkona.

    .

    Meillä on nyt menossa Shirley Temple -buumi. Sunnuntaina katsoimme filmin Just around the corner vuodelta 1938 ja tänään filmin Rebecca of Sunnybrook Farm samoin vuodelta 1938. En todellakaan ole koskaan aikaisemmin nähnyt näitä elokuvia enkä muitakaan elokuvia,joissa Shirley Temle on pääosassa. Hänestä piirretyn paperinuken olen kyllä nähnyt jo joskus kouluaikana

    Rauhallinen lauantai-ilta 9.8.08


    Iltapäivä oli pilvinen, mutta ei satanut.
    Yllä kuva blogissani usein mainitsemastani
    nurmikentästä talomme edustalla. Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.
    Illemmalla aurinkokin tuli näkösälle vähäksi aikaa. Lämpötila ei kuitenkaan noussut edes lähelle kahtakymmentä. Nyt kymmenen maissa illalla mittarissa on 16 astetta. Kävin kaupassa Mäkelänkadun Valintatalossa. Kassalla oli pirteä virolaistyttö Mirje. Hän kehui Puhia, joka istui rauhallisesti odotellen minua eteisvälikössä. Puh onkin aina tyylikkäästi hiljaa ja odottaa fiksusti ihmisten ohikulkemisista välittämättä.

    Palatessani kaupasta, otin puhelinkamerakuvia graffiiteista,
    joita on ilmestynyt remontissa olevan leikkipuiston
    rakennusten seiniin.




    Tässä allaolevassa kuvassa on graffiitteja, joita on tehty vieressä olevan opiskelija-asuntolan seinään. Graffiitit ovat talon puiston puoleisessa seinässä hiukan piilossa puiden puolella.

    Nurmiken-
    tällä pari poikaa pelasi sulka-
    palloa.
    Enpä ole aikoihin nähnyt-
    kään sulka-
    pallon-
    pelaajia.



    Kurttulehtiruusujen kiulukat alkavat jo punertaa.Syksy on auttamattomasti tulossa.
    Ilta-Sanomissa oli 4.7. juttu Puutar-
    han
    aikapom-
    meista.
    Siinä mainittiin, että Kurttulehtiruusu eli lyhyemmin Kurtturuusu on ongelma etenkin hiekkarannoilla, missä se voi muodostaa hehtaarien laajuisia kasvustoja. Se on alunperin Koillis-Aasian kasveja. Se on kuulemma tehokas leviämään myös siemenestä ja on siis uhka muille kasveille. No, uhka ja uhka, joskus ktselisi mieluummin kurtturuusupensaita kuin ohdakkeiden peittämiä peltoja. Lupinikin kuuluu näihin haittakasveihin. En kuitenkaan ole vielä elämäni aikana nähnyt liikaa lupiineja. Tienvarsilla niitä olisi aivan mukava nähdä kuten kurtturuusujakin.

    Katsoimme tänään Shirley Temle elokuvista yhden, The little colonel -nimisen elokuvan vuodelta 1935. Siitä oli mahdollisuus katsoa myös värillinen versio. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt ainuttakaan Shirley Temple -elokuvaa.

    Päivityksiä


    Kuvassa syyskesän 2008 ensimmäisiä
    pihlajanmarjoja.

    Lauantai-iltapäivä 9.8.08 klo 14 about

    Valokuvaaminen kiinnostaa taas. Olenkin pitänyt tässä taas taukoa pitemmän aikaa. Kävin vihdoin ostamassa Data-kaapelin puhelimeeni, joten voin vihdoin käsitellä puhelimella ottamiani kuviakin. Kyseinen piuha maksoi peräti 39 euroa. Oli pakko ostaa muuntimineen, pelkkää kaapelia ei ollut myynnissä. Kävin useammassa paikassa ja lopulta ostin kaapelin sitten Stockaltaja ja sorruin samalla ostamaan vinon pinon vanhoja nostalgisia elokuvia dvd:nä 1,90 euroa kappale. Eniten siinä nipussa oli Shirley Temple -filmejä. Täytyy ladata mahdolliset puuttuvat filmit joskus netistä.

    Laitankin tähän nyt kuvakavalkadin lemmikeistämme. Tässä perheemme collie Nalle Puh poseeraa viime kesänä ja tänä keväänä. Nyt ikää 2.6.08 tuli 9 vuotta täyteen. Kissamme Mikku on suunnilleen samanikäinen. Sen syntymäajaksi on kerrottu ukkosyö toukokuussa 1999.





    Naapurin siperian husky oli irrallaan ja kävi Puhin kimppuun yllättäen
    ja puri pahan haavan sen jalkaan. Kauluria piti pitää kaksi viikkoa.




    Tässä kissamme Mikku edestä ja takaa. Mikku istuu, Mikku makaa.










    Kuvat on otettu kamerauhelimella, eivätkä sen tähden ole ihan parasta laatua.