Elämän sillalla tänäänkin



24.1.09

"Ajattelin ajatuksia, jotka sopivat minulle,
kävelin metsässä, ja puista satoi pisaroita päälleni,
tulin milloin mihinkin ja tiesin,
että aina olin oikeassa paikassa. "
Pentti Saarikoski

On aikoja, jolloin tulee kutsuja häihin ja kastejuhliin, syntymäpäiville ja juhliin muuten vain. Sitten tulee aikoja, jolloin kuljetaan haudalta toiselle ja tarvitaan paljon nenäliinoja, ennen kuin suru ja ikävä on voitettu ja voidaan katsoa kirkkain silmin jälleen tulevaisuuteen ja olla kiitollisia siitä, että kerran Taivaan kodissa on monta omaista vastassa.

Tyttärelleni jätin jäähyväiset marraskuussa, joulukuussa poistui setäni tästä maailmasta ja nyt tammikuussa sai lähes omaan sukupolveeni kuulunut sukulainen kotiinkutsun. Näin me kuljemme tätä elämän tietä, emmekä tänään tiedä, joko huomenna olemme ylittäneet sillan tästä maailmasta kirkkaampaan valtakuntaan. Kukaan ei tarkalleen tiedä, milloin on tullut lähdön aika.

Jospa voisimme olla aina sydämemme "matkalaukku" valmiiksi pakattuna täynnä toivoa, uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen ja suuruuteen, ettei Hän kadota ainuttakaan omaansa, vaan "...kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.” Room. 8:28

Nämä kaksi kaukaisempaa sukulaistani ovat jääneet minulle aika vieraiksi. Heidän elämänsä ovat vain silloin tällöin hiukan sivunneet omaani. Toivon, että he ovat osanneet turvautua omalla kohdallaan Jeesuksen sovitustyöhön ja saavat nyt iloita kaikesta kauniista ja hyvästä Vapahtajan luona.

2 kommenttia:

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.