Kyllä maalla on mukavaa

14.1.09

Aikaisin viime sunnuntaina lähdimme ystäväni U:n kanssa hänen lapsuuden kotiinsa noin 150 kilometrin päähän Helsingistä. Sää lähtiessämme oli kolmisen astetta plussan puolella ja lumet hävinneet miltei olemattomiin, perillä maaseudun rauhassa vallitsi täydellinen talvitunnelma. Olisimme voineet mennä vaikka hiihtämään, jos mieli olisi tehnyt. Tosin minulla ei ollut suksia mukana. Lunta oli pelloilla riittävästi. Luminen maisema oli oikeastaan yllätys, niin paljon tuo matka sisämaahan päin muutti lämpötilaa. Tosin asteissa erotus oli vain kuutisen astetta, Helsingissä plus kolme ja perillä miinus kolme.

En ole vieläkään ollut saanut etsityksi kamerani laturia, joten kuvat otin taas vain kännykällä. No, blogin kuviin 1,3 megapixeliä piisaa kyllä. Luminen pihapiiri oli viehättävä, vaikka päivä oli pilvinen.


Teimme kahviteltuamme kävelyretken joelle ja kauemmas tielle. Liikennettä oli jonkin verran. En huomannut kysyä, millä nimellä linja-autoa sielläpäin sanotaan, bussiksi ei varmaankaan. Kopsjoenpysäkille sitä ei kuitenkaan siinä seisoskellessamme ilmaantunut. Emmekä me sillä olisi minnekään menneetkään. Olimme vain sunnuntaikävelyllä. Pysäkki kuitenkin oli sangen hauskannäköinen. Samoin maitolaituri oli nostalginen ilmestys siinä maantien varressa, se tosin ei selvästikään ollut siinä enää muuten kuin koristeena. Minä tosin kovasti vierastin kammottavaa oikeaa poron tai peuran pääkalloa, joka oli ripustettu maitolaiturin katoksen sisäpuolelle. En halunnut ottaa siitä edes kuvaa, joten se ei tässä kuvassa kunnolla näy, ei ainakaan kovin selvästi. Ehkä sarvia vähän.



Kävelimme siltaa pitkin Kopsjoen yli Konimäelle. Joki oli osittain sulana.



Olemme tunteneet,, U. ja minä, toisemme opiskeluajoista asti. Tutustuimme tilastotieteen pitkällä tukiainekurssilla Turun yliopistossa ja hihittelimme Alikosken, siis silloisen proffan, tehtäville, jotka meistä olivat vähintään hassuja - nuoria tyttöjä kun olimme. Esimerkiksi jokin tehtävä oli tämän tapainen: Vanhainkodissa sairastaa niin ja niin monta miestä sitä ja sitä. Millä todennäköisyydellä... ? Sitten piti laskea annettujen tietojen perusteella jotain. Me tietysti kyllä teimme tehtävät ja suoritimme kurssin ja tapaamisemmekin oli ihan satunnainen, koska opiskelimme muuten täysin eri aineita. Ystävyytemme on kuitenkin jatkunut jo ihmisiän verran, niin tavattoman kauan on siitä, kun olimme nuoria ylioppilaita.



Palattuamme takaisin sisälle kävelyretkeltämme U. valmisti meille maittavan aterian mukana tuomistaan aineksista. Ohessa kuva hänen eteeni loihtimastaan herkkulautasesta. Lihamureketta, perunamuusia ja sienikastiketta. U. sanoi, ettei tuo nyt ollut mitään, mutta hänellä on kovin korkeat vaatimukset mitä hänen omiin keitoksiinsa tulee. Minä sanon kuitenkin: Parempaa kuin harvoin saa edes ravintolassa. Lopuksi hän tarjosi vielä jotain tosi hyvää sitruunanmakuista jälkiruokaa vaniljakastikkeen kanssa. Nam.

Iltamme kruunasi vielä sauna, jonka U. halusi lämmittää ihan meikäläistä ajatellen, vaikka olikin itse juuri lauantai-iltana saunonut Helsingissä.

Puulämmitteisen saunan lämpö on lempeää ja nukuinkin sitten saunomisen päälle yön kuin tukki. Talossa oltiin hereillä paljon ennen kuin itse pääsin ylös. Yllättäen sää oli yön aikana lämmennyt huomattavasti. Olimme tuoneet leudot ilmat mukanamme Helsingistä. Lumi oli pihapiiristä sulanut melkein kokonaan pois ja räystäiltä tipahteli vesi kuin maaliskuussa, vaikka oli vasta tammikuu. Lämpöasteitakin viisi tai kuusi.

Työt Helsigissä kutsuivat ja oli palattava taas kotimaisemiin. Pääsen tänäänkin saunaan, sillä meillä on lenkkisauna aina keskiviikkoisin.