Omaperäinen katsaus vuoteen 2008

1.1.2009, uuden vuoden päivä, torstai

Monet ovat blogeissaan luoneet katsauksen elettyyn vuoteen 2008. Nyt minäkin teen saman, mutta en nyt aivan henkilökohtaiselta tasolta, vaan katselen vuotta 2008 hieman poikkitaiteellisesti etten peräti omaperäisesti.

Ta
mmikuu
Muotimessut Messukeskuksessa 27.-28.1.08
antavat naisille ja miehille näkökulmaa koko vuoteen. Vai antavatko? Vuoden suuri trendi: leveät vyöt. Muotimessuilla esiteltiin syksyn ja talven 2008 muotia.
Katso video (Ilta-Sanomat)

Uno Cygnaeus kuoli 120 vuotta sitten 2.1.1888 Helsingissä. Wikipedian tietoja
hänestä. Hänet tunnetaan kansakoulun isänä. Meillä ei enää ole kansakouluja, kansankynttilöitä kylläkin edelleen. Jos joku miettii, mitä taiteellista Cygnaeuksessa oli, niin eiköhän vanha kansakoulusysteemi luonut perustan monelle taiteelliselle toiminnalle. Ilman sitä kirjallisuutemmekaan ei ehkä olisi kovin hyvin päässyt kehittymään. Vastikään myös kiiteltiin suomalaista joululauluperinnettä, jonka katsotaan olevan kansakoulunopettajien ansiota. Esimerkiksi Eestissä eli Virossa tällaista joululauluperinnettä ei ole. Epäilen vahvasti, että nykyinen peruskoulu ajaa kulttuuriamme alas, sen sijaan, että se nostaisi ja tukisi taiteellista toimintaa. Vrt. myös kouluissamme tapahtuneet koulukaverien teloitukset.

Helmikuu
Vuosi 2008 oli karkausvuosi, joten helmikuu oli päivän pitempi kuin yleensä. Varmaan uusia avioparejakin syntyi muutama ylimääräinen, kun naiset hamekankaan toivossa kosivat, mutta saivatkin myöntävän vastauksen. Elämä on taidetta ja ainakin avioliitossa sopuisasti eläminen.

Maaliskuu
Ateneumin taidemuseossa avautui 7.3.08 Pekka Halosen töiden näyttely, joka jatkui 24.8.08 saakka. Ateneumin taidemuseo täytti 2008 120 vuotta ja tämä oli juhlavuoden päänäyttely. Esillä oli lähes 300 taiteilijan työtä. Itse en päässyt tätä näyttelyä katsomaan, mutta olen aina pitänyt Halosen töistä. Jotain Halosen töistä ja näyttelystä on Ateneumin taidemuseon arkistosivuilla. Myös Wikipediasta saa Pekka Halosesta tietoa.

Huhtikuu
Charlton Heston (alk. John Charles Carter) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä ja Oscar-voittaja. Katso Wikipedia. Itse muistan hänet parhaiten elokuvista Kymmenen käskyä ja Ben-Hur. Näyttelijä kuoli 5. huhtikuuta 2008. Hän oli syntynyt 4. lokakuuta 1923.



Toukokuu

Suomen lipun 90-vuotispäivän kunniaksi liputettiin 29.5.2008. Rahapaja julkaisi sen kunniaksi kymmenen euron hopearahan. (" Toukokuun 28. päivänä 1918 eduskunta hyväksyi ehdotetut liput Suomen virallisiksi lipuiksi, ja jo samana iltana nousi uusi Suomen lippu eduskuntatalon salkoon. Valtioneuvoston päätöksellä poistettiin 12.2.1920 valtiolipun vaakunassa ollut kruunu." Suomi 80)
Tutustu Suomen lipun historiaan.
Suomen lippu Wikipediassa

Kesäkuu
Ranskalainen muotisuunnittelija Yves Henri Donat Dave Mathieu-Saint-Laurent (s. 1.8.1936) kuoli Pariisissa 1. kesäkuuta 2008. Katso Wikipediasta tietoja.
Tuli tunnetuksi esimerkiksi modernin naistenhousupuvun, le smokingin suunnittelemisesta.

Heinäkuu
Rafael Wardi
täytti 80 vuotta 5. heinäkuuta. Wikipedia tietää kertoa hänestä paljon.
Varsinainen juhlanäyttely Värin sielu avattiin vasta 11.10.08 Didrichsenin taide- ja kulttuurimuseossa ja se jatkuu aina 19.4.09 saakka.
Näyttelyinfo: "
Rafael Wardin 80-vuotisjuhlanäyttely esittelee taiteilijan tuotantoa 1950-luvulta tähän päivään. Wardi on valon ja värin käytön mestari. Näyttely esittelee Wardin 50-luvun abstrakteja sommitelmia, 60-luvun herkkiä lapsimaalauksia ja 70-luvun esittäviä naisfiguureja, jotka 90-luvulla muutuvat hauraan ja herkän vanhuuden kuvauksiksi. Lisäksi näyttelyssä on esillä mm. presidentti Halosen muotokuva."

Elokuu
Aleksandr Solzhenitsyn kuoli 3.8.08. Alexandr Solzhenitsyn sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1970. Häneltä riistettiin kansalaisuus ja hänet oli karkotettu Neuvostoliitosta 1974. Vasta vuonna 1994 palkittuna ja arvostettuna kirjailijana hän palasi lopullisesti Venäjälle USA:n Vermontista.
Kuuntele tai lue (Uusi Suomi/Kulttuuri)

Suomen Kuvalehti kirjoitti elokuussa 2008: "Aleksandr Solzhenitsyn, "Venäjän omatunto", sai lopulta arvon myös kotimaassaan ---Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi 12. kesäkuuta 2007 Solzhenitsynille valtionpalkinnon, joka on korkein Venäjällä myönnettävä kunnianosoitus."
Aleksandr Solzhenitsyn oli syntynyt 11.12.1918 ja hän oli kuollessaan 3.8.08 89-vuotias.
Suomen Kuvalehti elokuussa 2008
Vankileirien saaristo -kirjan tiimoilta 1974 Suomesta kerrotaan kaikenlaista. Kustannusosakeyhtiö Tammi hylkäsi kirjan julkaisun, sillä Tammen johto oli kysynyt kirjasta pääministeri Kalevi Sorsalta (sd), joka oli kertonut Moskovan ottaneen kirjasta yhteyttä presidenttiin. Asiaa pidettiin suomettumisen mallitapauksena ja se sai suurta kansainvälistä huomiota. Sorsa myönsi Neuvostoliiton yhteydenoton vasta 1991.

Vankileirien saariston suomennetun ensimmäisen osan julkaisi sittemmin ruotsalainen kustantaja. Suomi-Neuvostoliitto -seura taas oli yrittänyt jo 1972 estää Solzhenitsynin Elokuu neljätoista -kirjan julkaisemisen Suomessa.
Solzhenitsynin Ivan Denisovitshin päivä -kirjaan perustuva elokuva asetettiin Suomessa täyteen esityskieltoon 1972. Kun elokuva esitettiin kahdesti Ruotsin televisiossa 1972 ja 1974, Yleisradion kerrotaan sulkeneen Ahvenanmaan lähettimensä. (Ilta-Sanomat)

Yle Teema: Ensimmäinen piiri(Aleksandr Solzhenitsynin oman romaaninsa pohjalta käsikirjoittama sarja kertoo Marfinon vankilasta, jossa kehitellään teknisiä laitteita Stalinin käyttöön. Kertojanääni on itsensä kirjailijan. N: Jevgeni Mironov.)

Solzhenitsyn arvosteli neuvostojärjestelmää jo Stalinin aikana, minkä vuoksi hän joutui vankileirille. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Ivan Denisovitshin päivä (1962), Syöpäosasto (1968) ja Vankileirien saaristo (1973-1976).

Jukka Mallinen arvioi entistä dissidentti-kirjailijaa Yleisradion Punaisessa heinäkuussa 2005 näin:
Yle Radio 1(Punainen heinäkuu)
ja 5.8.2008 päivittämässään versiossa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa: Talonpoikaisdemokraatti
RTR:n Vesti-myöhäisuutisten video

KUVA esitteestä
Syyskuu
Mika Waltarin
syntymästä oli kulunut 19.9.08 100 vuotta. Katso kirjoitukseni Mika Waltarista blogissani Suorat sanat.

Päätalo-elokuvan ensi-ilta oli 26.9.08. Kalle Päätalosta kirjoitin myös blogissani Suorat sanat. Vieläkään en ole käynyt katsomassa kyseistä elokuvaa. Ehkä ostan sitten aikanaan videon, kun se tulee myyntiin.
Suomen elokuvasäätiön sivulla on perustiedot elokuvasta.

Lokakuu
Olen aina pitänyt vanhoista suomalaisista elokuvista, erityisesti hauskoista ja iloisista.
Suuren elokuvarakkauteni Tauno Palon (vuoteen 1932 Brännes, lyhyen aikaa Paloniemi) syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 25.10.08. Tauno Valdemar Brännes syntyi Hämeenlinnassa ja kuoli Helsingissä 24.5.1982. Hän ehti näytellä peräti 65 kokoillan elokuvassa, yleensä pääosan esittäjänä. Hänen elokuvauransa alkoi vuonna 1931 Jääkärin morsiamessa ja päättyi 30 vuotta myöhemmin elokuvassa Tulipunainen kyyhkynen. Muita huomattavia elokuvia, joissa hänet nähtiin, olivat Kulkurin valssi, Rosvo Roope, Niskavuori-elokuvat sekä Tuntemattomaton sotilas. Rooleistaan hän sai lempinimen Tauno Suuri eikä turhaan, vaikka ihmisenä hänen kerrotaan olleen vaatimaton, ura ei ollut noussut hänellä päähän. Hän ja Ansa Ikonen olivat tuon ajan kotimaisen elokuvan ykköspari.

Veljensä Göstan tavoin Taunokin nyrkkeili, mikä oli urheilussa muoti-ilmiö 1920-luvulla. Veli loukkaantui jossain nyrkkeilyottelussa vakavasti ja teki itsemurhan vain 24-vuotiaana ilmeisesti pahojen päänsärkykohtaustensa takia. Vanhemmat kielsivät Taunoa jatkamasta nyrkkeilemistä ja niin nuori mies aloitti teatteriharrastuksen, mikä vei miehen sitten kokonaan mukanaan.

Vaikka Tauno Palon teatteriurasta ei paljon puhuta, niin myös sillä saralla hänen työpanoksensa oli huomattava, sillä hän aloitti teatteriharrastuksensa Sörnäisten Työväen Näyttämöllä jo vuonna 1926. Vuonna 1932 hän sai kiinnityksen Suomen kansallisteatteriin, missä hän näytteli uskollisesti vuoteen 1973, eläkkeelle jäämiseensä asti. Tauno Palo kuoli toukokuussa 1982.

Jonkin verran Tauno Palo levytti myös laulajana. Varhaiset Dallapé-levytykset aloittivat levytysuran ja viimeisenä syntyi Kulkurin kannel.
Kulkurinvalssi v. 1941
Rosvo-Roope v.1968. Säv.trad. sanat Rafu Ramstedt
Väliaikainen v. 1942

Kokoelmalevystä Wikipediassa
Ruusu on punainen

Kuuntele radio-ohjelma (Yle 31.12.08):
Kultakuumeen studiossa vierailee Tauno Palo -elämäkerran kirjoittaja, teatteriarvostelija Lauri Meri. Toimittajana on Airikka Mannerkoski.

Nostalgisia kuvia Tauno Palosta (Ilta-Sanomat 1.1.09)
Ylen Näyttelijät-sivustossa on myös Tauno Palo
Tauno Palosta Wikipediassa
Ylen Elävässä arkistossa
English
Elonetissä

Kirjoja:

Petri Nevalainen: Kaikkien aikojen Tauno Palo
Ajatus Kirjat 2007
303 sivua
ISBN 978-951-20-7400-6

Lauri Meri: Tauno Palo (Otava, 2008)

Marraskuu
Tieto-Finlandia jaettiin 20.11.08. Sen sai Marjo T. Nurminen kirjastaan Tiedon tyttäret (WSOY). Kirjasta ja kirjoittajasta WSOYN uutisissa ja Suomen kuvalehden sivuilla. "Tieto-Finlandia Tiedon tyttäret -kirjalle: Vähättelyä ja ennakkoluuloja vastaan Tietokirjailija Marjo T. Nurminen todistaa, että nainen on osannut ajatella jo Antiikista lähtien.
"Oppineet naiset ovat aina rakentaneet yhteiskuntaa, tosin usein miesten varjossa", sanoo tietokirjailija Nurminen, 41.

Joulukuu
Kirjailija Sofi Oksanen (s. 7.1.1977 Jyväskylä) sai 4. joulukuuta 2008 Finlandia-palkinnon romaanistaan Puhdistus (WSOY), joka pohjautuu hänen aikaisemmin kirjoittamaansa samannimiseen näytelmään (2007) ja käsittelee samoin Eestin eli Viron lähihistoriaa. (Linkistä voit lukea tai kuunnella katkelman kirjasta.) Hän täyttää nyt tammikuussa 32 vuotta ja on tähän mennessä nuorin Finlandia-palkinnon saaja. Oksanen on kertonut kirjoittavansa mielellään autofiktiota, mikä tarkoittaa sitä, että biografista materiaalia käytetään fiktion keinoin. Kirja on myyty jo ainakin yhdeksään maahan.
Ostin ko. kirjan itselleni joululahjaksi ja luen sitä parhaillaan.
Sofi Oksanen Wikipediassa
Katso haastatteluvideo

Tämä oli vain satunnainen otanta vuodesta 2008.

2 kommenttia:

  1. Tätä katsausta oli kiva lukea, varsinkin kun en nyt asu Suomessa, siellä oli paljon mielenkiintoista asiaa.

    VastaaPoista
  2. Sittenhän en ilmeisesti tehnyt katsaustani turhaan. Mukavaa, että löysit kiinnostavia asioita Suomesta. Lisää on varmasti lukematon määrä...

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.