Lehitraot - näkemiin Jasmine

29.11.08 lauantai

"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut."
Ps. 139:16

Emme sano hyvästi, vaan näkemiin, lehitraot.

Viime päivinä mielessäni ovat toistuvasti kaikuneet sanat: LEHITRAOT! LEHITRAOT! Niin usein, että minun oli tarkistettava tuon sanan merkitys. Olen joskus opetellut hiukan hebreaa, mutta vuosien varrella lähes tyystin unohtanut oppimani.

On lohdullista voida sanoa rakkaalle ihmiselle lehitraot, näkemiin. Nämä jäähyväiset eivät ole lopulliset. Kaipaus ja ikävä jää, mutta kerran tapaamme. Ero ei ole iankaikkinen. Jokaisella meillä on vain yksi elämä, eikä se koskaan ole kovin pitkä. Kerran, kun oma maallinen elämämme päättyy, saamme tavata kaikki rakkamme Jumalan iankaikkisuudessa, kaikki, jotka ovat uskossa Jeesukseen lähteneet tästä ajallisesta maailmasta, kaikki, jotka ovat ymmärtäneet muuttaa ajallisen elämänsä iankaikkiseksi elämäksi Jumalan meille kaikille tarjoaman armon ja Jeesuksen sovitustyön kautta. Näin uskon ja luotan siihen, että Jasminea vastassa on jo ollut joukko sukumme uskossa tästä ajasta pois siirtyneitä. Toivon todella, että sukupolvesta polveen moni omaiseni on saanut uudestisyntyä ja omistaa uskon Jeesukseen.

Silti minua itkettää ja on kauhean ikävä Jasmine-tyttöä, jonka kanssa tiiviisti vietin nämä viimeisimmät lähes kolme vuotta jakaen hänen kanssaan ilot ja surut.



Eniten minua ovat nyt lohduttaneet sanat: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut " (1.Kor. 2:9) on Jumala valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Tiedän, että tämä Raamatun kohta tarkoittaa nimenomaan Jeesuksen sovitustyötä, niin ainakin sen asiayhteydestään ymmärtäisin, mutta jotenkin ajattelen sen heijastavan myös ilmoitusta siitä, millaista iankaikkinen elämä on Jumalan luona. Siis varmasti jotain mahtavan ihanaa. Jotain sanoin kuvaamattoman upeaa!
Ajattelen, että ne, jotka lähtevät kuoleman kautta taivalliseen elämään, saavat osakseen jotain niin hienoa, että tämä matoinen ja rankka ihmiselämä kipuineen ja suruineen vaihtuu johonkin suurenmoiseen, niin ettei minun tarvitse surra pienen tyttöni kohtaloa, vaan hänellä on kaikki hyvin nyt.

Vaikka luopuminen onkin vaikeaa, vaikka itkettää välillä hirveästi ja tuntuu tyhjältä, niin varmasti Jumala, joka on keksinyt luoda näin ihmeellisen olennon kuin ihminen, tietää, mitä tekee. Minun ei tarvitse olla huolissani.