Sudokuista, laihduttamisesta, lääkkeistä ja läppäreistä etc.

Tiistai 5.8.08. Päivää taas.

Ulkolämpötila tietokoneen mukaan + 12 astetta. Ei siis mitenkään helteistä. Syyskesäähän tämäjo harmi kyllä on. Sade rapisee ikkunaan, mutta ei niin kovasti, että putsaisi linnun tekemän ikävännäköisen roiskeen ikkunan ulkopinnasta. Siis muiden rästitöiden lisäksi on ikkunanpesuakin tiedossa. Jotkut koulut aloittavat jo huomenna. Kello on kohta kymmenen. Pitää herättää nukkuva Jasmine ja antaa mustikkajugurtin kanssa tytölle aamun Prednisolonit, 40 mg.

Mietin, miksi oikeastaan kirjoittelen tätä blogia. Aikani kuluksiko vai terapia mielessä vai podenko pakkomielteistä avautumispöhöä vai mistä on kyse? Tiedä häntä. Alun perin rupesin rustaamaan tätä blogia terapiakirjoittelun kanavaksi, kun lapsen sairaus sai koko elämän päälaelleen. Nyt on kulunut yli kaksi ja puoli vuotta tytön sairastumisesta.

Oli aikoja, jolloin kaiken odottelun ja kaikkien lukemattomien sairaalassa vietettyjen tuntien paineet tuli purettua sudokujen ruutuihin. Vieläkin otan joskus "unilukemiseksi" muutaman sudokun jostain lehdistä. Aikani numeroita ruutuihin raapusteltuani alkaa kummasti nukuttaa. Silloinkaan, kun huomaan, että olen laittanut jonkin numeron väärään paikkaan ja pitäisi alottaa koko ruudukon ratkominen uudestaan, minulla ei ole minkäänlaista kunnianhimoa selvittää visaista ongelmaa välittömästi, vaan jos nukuttaa niin unta vain palloon siltä istumalta. Jos joku luulee, että japanilaiset keksivät sudokun, niin pieleen meni. Ensimmäisen sudokun keksijä onkin amerikkalainen: "Yleisesti uskotaan, että ensimmäisen nykyisen muotoisen sudoku-tehtävän (nimellä Number Place) laati Howard Garnes vuonna 1979. Tämä tehtävä julkaistiin yhdysvaltalaisessa tehtävälehdessä nimeltään Dell Pencil Puzzles and Word Games. Japanissa ensimmäinen sudoku julkaistiin huhtikuussa 1984 nimellä "Sūji wa dokushin ni kagiru (数字は独身に限る)". Myöhemmin nimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa." Tämä tieto löytyy Wikipediasta, jos se nyt sitten on mikään luotettava tietolähde. Uskotaan, kunnes toisin todistetaan.

Olen taas pitänyt niin pitkän tauon valokuvaamisen kanssa, että voisin ehkä jo kaivaa kameran esiin ja huvin vuoksi taas ottaa kuviakin.

Sama paikka puolilta päivin. Lämpötila + 14 astetta, kova tuuli, sateentihutusta

Ongelmia molempien läppärien kanssa. Omassa koneessani on yksi näppäin irti, caps lock nimittäin. Tosin se kone on nyt Jassun käytössä, koska se on teholtaan parempi ja Jasmine tykkää useimmiten pelata. Se myös toistaa elokuvat ja avaa pelit helpommin kuin Jassun oma tehottomampi läppäri, siis tämä. Minä yleensä vain kirjoittelen, joten tämän laitteen teho riittää minulle hyvin. Tämä taas on nykyisin hidas aukeamaan. Täytyy jossain vaiheessa eli kun kerkiän, tutkia, mikä tätäkin laitetta vaivaa. Putsata turhia ohjelmia pois ja katsoa, miten muuten konetta saisi nopeammaksi.

Myös Jassun lääkkeiden kanssa tökkii. Muistin väärin, että Prednisolonia oli kotona vielä purkillinen, vaan eipä ollutkaan. Nyt odotan lääkärin puhelinmääräystä Töölön Yliopiston apteekkiin. Pitää sitten vain lähteä lääkkeitä hakemaan. Lääkkeistäkin on katto täynnä, joten niistä ei tarvitse kaiketi maksaa kuin 1,50 euroa.

Laihduttamisenikin on siinä ja siinä. Aamulla aikaisin napsin suuhuni Fatzerina-patukan. Sitten päivällä napostelin banaanin ja purkkaa olen pureskellut useaan otteeseen. Join äsken lasin piimää ja hiukan maitoa ja jugurttia. Melkein on päivän kalorit jo nautittu.

Maanantai Lastenklinikalla

Yömerkintöjä 4.-5.08

Täytyy ensimmäiseksi tehdä tavalliset säätilanoteeraukset: Nyt noin klo 4 aamulla tietokone näyttää 15 astetta. Koko maanantaipäivä oli syksyisen sateinen ja yhtä "lämmin" kuin yökin nyt on ollut. Kesä on ollut pääasiassa viileä. Tänäänkin on sataa tihuttanut aina välillä ja eilen oli kova ukonilma. Kun menin aamulla ulos ei satanut, mutta ei paljon paistanutkaan.

Sain eilen varattua pyykkivuoron tänän klo 10-12. Oli pakko saada Jasminelle puhdasta päälle. Tämän kesän mielivaate, keltainen urheiluasukin meni likaiseksi, kun tyttö kaatui viikolla ja satutti toisen kyynärpäänsä aika kipeästi. Veri onneksi lähti pois kylmällä vedellä. Kerkisin juuri sopivasti saamaan vaatteet kuivaksi ennen kuin lähdimme sairaalaan.

Tytöllä oli aika Lastenklinikalla klo 13. Kotona olimme vasta kuuden jälkeen. Tytön veriarvot olivat trombosyyttien suhteen todella matalat, vain 27 ja se tiesi "unijukalle" menoa, sillä tytölle piti tänään tiputtaa trombosyyttejä pari pussia ja viggo laitetaan hänelle aina humautuksessa. Jasminen granut olivat vielä noin 400, mutta laskussa ne ovat edelleen, sillä tänään meni viimeinen Hydroksiurean 2000 mg:n annos ja lisänä Merkaptopurinia 25 mg sekä Ditrim duplo. Huomisaamuna alkaa sitten taas neljän päivän kuuri Prednisolonia, kortisonia, jota pitää ottaa kolme annosta päivässä, aamulla 40 mg ja päivällä sekä illalla 30 mg.

Katsoin sairaalassa taas Sydämen asialla -sarjaa TV:stä. Jos nyt jotain sarjaa viitsin katsoa, niin sitä. Turussa ollessammekatsoin sarjaa aamuisin, ennen kuin lähdin yliopistolle tunteja pitämään. Olin silloin OKL:ssä kuvisopena.




Housea voisin katsoa myös, mutta digiaikaan siirtymisen mukana luovuimme kokonaan televisiosta. Kristillisiä kanavia tulee katsottua tietokoneella aina silloin tällöin. Emme me ole pahemmin telkkaria kaivanneet.


Nurmikenttä talomme edustalla oli hellepäivinä todella kansoitettu. Sateet ovat karkoittaneet auringonottajat. Kun olin koiran kanssa ennen sairaalaan lähtöä ulkona, nurmikko oli mustanaan ns. roskalintuja naakkoja, puluja ja variksia.

Kari kävi maalla viikonloppuna. Vei sinne pääasiassa omia tavaroitaan. Oli vuokrannut ison ja komean pakettiauton. Vaanhat autoromut olivat kuulemma vihdoin kadonneet pihalta. Tilasin niiden poisviemisen jo vuosi pari sitten. Jasminen sairastuttua en ole pystynyt kertaakaan käymään siellä.

Sunnuntai-iltapäivä

3.8.08 Pilvistä, lämpöä ulkona noin 14 astetta (tietokoneen Vantaalta ilmoittama). sisällä meillä ehkä 24-25 astetta, joka on normaali lämpötila kesät talvet. Olemmekin sisällä aina aikalailla helleasussa. Usein moinen kuumuus harmittaa, välillä se on mukavakin asia.

En malta olla nyt siteeraamatta kahta uutista tähän kokonaisuudessaan.

"Avuksi suojelutyössä
Ohjelma laskee lintuja laulun perusteella

1.8. klo 07:43 Bonnin yliopistossa kehitetty ohjelmisto auttaa selvittämään lintujen määrän kuuntelemalla niiden laulua.

Lintupopulaatioiden tarkan koostumuksen määrittäminen on hidasta ja aikaavievää puuhaa. Bonnin yliopistossa kehitetty ohjelmisto analysoi lintujen elinpiiristä tehtyjä äänitteitä ja kertoo sen perusteella, montako eläintä alueella asuu.

Tallenteet on voitu kerätä jopa usean kuukauden mittaan, jonka jälkeen ohjelma erottelee siitä eri lajien laulut ja niiden toistotiheyden. Ympäristön häiriöäänistä huolimatta ohjelmiston tunnistustarkkuus on yli 90 prosenttia. Näin saadaan hyvinkin tarkkaa tietoa lintujen määrästä alueella, mikä auttaa pesintäalueiden suojelemista miettiviä tutkijoita."

Olli Sulopuisto
olli.sulopuisto@iki.fi

  • Ohjelma laskee lintuja

  • http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2008/08/01/ohjelma-laskee-lintuja-laulun-perusteella/200819893/66?rss=sec
    Katso myös
  • Ohjelmisto

  • http://www.uni-bonn.de/en/News/117_2008.html

    "Kauppaa prosessoriaan valmistajille
    Audience parantaisi matkapuhelimia matkimalla ihmisen kuuloa


    2.8. klo 11:37 Audience Voice Processor vähentää melua analysoimalla äänen samalla tavalla kuin ihmisen kuulo.

    Audience Voice Processor on matkapuhelimiin ja muihin viestintälaitteisiin tarkoitettu prosessori, joka parantaa äänenlaatua erottelemalla melun lähteet ihmisen kuulon tapaan.

    Järjestelmä erottelee äänilähteet muun muassa niiden äänenkorkeuden, fyysisen sijainnin ja muiden piirteiden perusteella. Se seuraa eri äänilähteitä jatkuvasti ja osaa priorisoida ihmisäänen muita tärkeämmäksi. Yhtiö on myynyt tekniikkaansa ainakin NTT Docomolle, joka käyttää sitä Sharp SH705iII -puhelimessa."

    Tämänkin jutun kirjoitti Olli Sulopuisto

  • Uutislähde

  • http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2008/08/02/audience-parantaisi-matkapuhelimia-matkimalla-ihmisen-kuuloa/200820006/66?rss=sec