
11.5.09
Sain äitienpäivälahjaksi elokuvaillan. K. halusi ilahduttaa minua ja niin suunnistimme sunnuntai-iltapäivällä kohti Finnkinoa, jonne K:lla oli kaksi vapaalippua. Kun emme kumpikaan olleet pahemmin seuranneet viimeaikaista elokuvatarjontaa, valitsimme lipunmyyjätytön suosituksesta elokuvan nimeltä "Miehet jotka vihaavat naisia(Traileri). Muistin jostain lukeneeni, että se oli saanut hyvät arvostelut. K. tosin olisi halunnut katsomaan toimintaleffaa nimeltä Fast and Furious (Traileri), mutta kun se oli jo ehtinyt alkaa, päätimme ottaa liput ensimainittuun. Rööperi oli sekin ehdolla, mutta meni vasta myöhäisillassa.
Aika raakaa dekkarikuvaa valisemamme elokuva olikin, hyvätasoinen kuitenkin, mutta ei kovin herkkähermoisille. Tulihan sekin nähtyä. Ja kivaa oli kuitenkin se, että K. tahtoi elokuvalla ilahduttaa minua. Menimme vain niin ekstempore elokuvateatteriin sen enempiä aikaisemmin miettimättä, joten valinnanvaraa oli vain se , mitä oli sillä hetkellä menossa. Toisaalta elokuva Miehet jotka vihaavat naisia on "Pohjoismaiden odotetuin suurelokuva" ja " perustuu vuonna 2004 äkillisesti menehtyneen Stieg Larssonin samannimiseen menestyskirjaan" (www.menokatu.fi).