Taas on vettä virrannut Vantaassa



10.7.09 perjantai

Onpa tänne kirjoittaminen jäänyt taas vähiin. Jopa niin, että mietin vähän aikaa ss:ää, ennen kuin sain sivun auki!! Kirjoittamisesta en tosin ole lomaa pitänyt.

Säät ovat tässä välillä olleet moninaiset: sadetta, ukkosta, hellettä, pakkasta. Ei tosin aivan tässä järjestyksessä. Jonain kesäkuun yönä Helsigissä oli -4 astetta pakkasta ja jonain heinäkuisena päivänä +28,2 astetta hellettä.

Juhannuksesta olen pitänyt osittain lomaa. Joitakin kirjoja olen myös lukenut:
Isaac Bashevia Singer: Lupakirja, A.J.Cronin: Kierto päättyy, tohtori Carroll, Matti Rossi: Toinen valinta. Aloitin eilen Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjan lukemisen. Myös sen jatko-osa on minulla pokkarina.

Arvioni lukemistani kirjoista parilla sanalla:
Singer - rankoista asioista huolimatta huvittavia naisseikkailuja. Cronin - kirjassa lapsi sairasti samanlaista leukemiaa kuin Jasmine, siksi koin kirjan järkyttävänä. Rossi - todella kummallinen kirja, ei oikein lapsen maailmasta, mutta ei aikuisenkaan.

Nyt pitää ruveta paikkaamaann sekalaisia tekemisrästejä: kortti ystävälle Kiihtelysvaaraan, kirjeitä ystäville Tampereelle ja Mäntsälään ja huivi toiselle ystävälle ja bookcrossing-kirjoja postiin ym. ym. Pahin prosessi on huushollin raivaaminen kaikesta ylimääräisestä. Syksyksi pitää saada tilaa. Osa tavaroista lähtee Fidan kirpparille, osa maalle. Pitäisikö laittaa vielä oma kirppiskin? Tavaraa on paljon poiskin annettavaksi, osa tyttären tavaroista ja äidin kaksion tavaroita.

Ja perustin sitten samantien Marleenan kotikirppiksen: Tässä nettikirppisosoitteeni: http://kirppistavaraa.blogspot.com/ja tässä linkki sinne: Kotikirppikselleni

Tänään posti toi yllätyksen: Raija Orasen uusimman kirjan LEIJONAN OSA (Teos Oy) korjaamattomana oikovedoksena. Kirja kai ilmestyy 27.8.09. Kirjoja tuli kaksin kappalein, edesmenneelle tyttärelleni myös. Tässäl ähetetyssä pehmeäkantisessa laitoksessa ei ollut kansikuvaa, mutta ilmeisesti kannessa on sitten elokuussa tällainen kuva (Katsoin kustantajan tiedostoista):
Tekijästä ei ole tietoa. Aika surkeannäköinen leijonan kuva. Itse kirjan sisältöä en ole vielä vilkaissutkaan, joten siitä en sano mitään.

3 kommenttia:

  1. Kiva kun taas kirjoittelit! Itse olin Helsingissä juuri kun oli tosi lämmintä! Tuo Villan kirja on esiintynyt parissakin blogissa, on alkanut kiinnostaa....
    Hyvää kesän jatkoa Marja-Leena

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta, Yaelian! Haluatko, että laitan postiin Sinulle nuo Vanhan rouvan lokikirjat, kun olen lukenut ne?

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Marja-Leena kiltistä ajatuksesta! Ei sinun tarvitse, ostan vaikka sitten kun tulen taas Suomeen.

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.