Helsingin kevättä

Tiistai 21.4.09

Tietokoneeni toimii taas, tosin aika takkuisesti. Sain vihdoin läppärini jollakin tavalla taas toimimaan. Kahta asiantuntijaa ehdin jo vaivata koneeni ongelmilla. Toinen laittoi muistitikkuun jonkin ajurin, jolla piti ainakin nettiyhteyden taas pelata - vaan eipä pelannut. Sitten odotin monta päivää, jotta voisin kysyä apua yhdeltä tietokonenörtiltä ja alan ammattilaiselta. Hän tuumaili ja napsutteli konetta, availi yhtä jos toista ikkunaa, vaan mokkulaa hänkään ei saanut toimimaan. Muita ongelmia hän ei ruvennut edes miettimään. Sanoi, että pitää varmaan palauttaa kone lähtöasemiin ja käski minun tallentaa kaikki tiedostot. Siihen tilanne toistaiseksi jäikin. Palailin kotiin läppäri kainalossa ja päätin, että palataan sitten alkuasetelmiin, jolloin kaikki ohjelmatkin on asennettava uudestaan. Tallensin kaikki tiedostot ja vahingossa keksin ratkaisun Internet-yhteysongelmaan. Nyt toistaiseksi tyydyn tähän tilanteeseen. Minulla on kotona tällä hetkellä käytössä vain läppäri, pöytäkoneet ovat kaikki varastoituina. Tytön sairauden aikana en jaksanut niitä koota. Tyttö sairastui juuri, kun olimme muuttaneet tähän nykyiseen asuntoomme. Tytön sairaus kesti kolme vuotta ja pöytäkoneemme olivat silloin jo muutaman vuoden ikäisiä ja siis nyt suorastaan tietokonemaailman "ikäloppuja" (ikää kaikilla jo vähintään 5-6 vuotta) ja näytötkään eivät ole litteitä eli ovat tosi tilaa vieviä. Niihin ei kauheasti tee mieli palata, läppärissä on sentään Vista, pöytäkoneissa mikä lienee. Molemmat Macit ovat nekin jo antiikkia.

Eilen näin ensimmäisen kerran tänä keväänä västäräkin. Siitä kirjoitinkin jo Kuviksen työhuone -blogissani eilen, kun kokeilin, saanko jollain konstilla kuvat vielä blogiini, kun Picasa ei enää suostu toimimaan.( Kuviksen työhuone)
Picasa on erinomainen ohjelma kännykkäkuvien kanssa, mutta ei muuten. Picasan haittapuoli on se, että ko. ohjelma heittelee kuvia ties minne ja jakaa niitä sananmukaisesti ympäri maailmaa. Kameralla otetut kuvat ovat liian isoja ja niitä pitää sen takia käsitellä, mikä vie turhan paljon aikaa.

Tässä kuva kevään ensimmäisestä västäräkistä. Luulen ainakin, että se on västäräkki. Kuva on huono, sillä otin sen aika kaukaa ja lintu tepsutteli ympäriinsä koko ajan kovin vikkelästi.
Jollain perinteisellä kinofilmikmeralla olisin varmasti saanut paremman kuvan jopa ilman zoomia.



"Västäräkistä vähäsen", sanotaan. Mitenkähän paljon on vähäsen, sillä eilen illallakin oli pari astetta pakkasta ja tänää aamukahdeksalta peräti 5 miinusastetta. Tuuli oli viileä eikä lumikasa pihaltamme ole vielä läheskään sulanut.

Silta, jota olen kuvannut, on keväisen paljas ja lätäköt ovat jo aikoja sitten kuivuneet sen liepeiltä.





Luonnonvaraisia kukkia en ole vielä nähnyt, krysanteemeja kylläkin. Ympäri Suomea on paikoin löydetty sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Olen myös nähnyt nuoria ilman sukkia pikkukengissä ja palelevia aikuisia ohuissa kevättakeissa. Itse kuljen edelleen talvitakissa ja talvinilkkureissa. En halua olla flunssainen, kun todelliset lämpimät kevätpäivät koittavat. Lämpötila on päivisinkin ollut vain 2-3 plusastetta. Talvirenkaita sai käyttää enää viime yöhön klo 24 saakka. Pohjoisessa on kuitenkin vielä reippaasti jäätä ja lunta muuallakin kuin Rovaniemellä. Sielläkin pitäisi lain mukaan jo olla kesärenkaat alla.

Webkameroitten kautta Suomea voi katsella vaikkapa tästä osoitteesta:
http://www.webinfo.fi/index.php?keyword=all&camera=1

Tuttu penkki on päässyt vapaaksi lumen alta, mutta missä kunnossa ja millaiseen ympäristöön! Risukkoa ja roskaa. Ehkä se nuokkuu silmät kiinni, kunnes vihreä ruoho peittää roskat sen jaloista ja selän takana ruusut alkavat kukkia.





Aamuauringossa on penkinkin mukava kylpeä.

5 kommenttia:

  1. Niin.

    Harjausautot jo touhuavat, kyllä se kevät on. Penkkisi on kuin uponnut maahan kun on rakennettu tuolla tavoin perustustamalla.

    Vanha graffitti NCSC -jotain himmenee ja ihmisen tihutyön merkitys haalenee. Merkkinsä joka joku koijari siihen laittoi jotta kaikki näkisivät ja hänet noteeraisivat onkin haihtumassa pois kuin muistutuksena siitä että vähäinen, perin vähäinen on arvomme niin hyvässä kuin pahassa tässä maailmassa.

    VastaaPoista
  2. Mukava nähdä, että tietokoneesi taas toimii!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun tietokoneesi taas toimii ja toivottavasti toimii jatkossakin ongelmitta.Kiva katsella näitä kuviasi Helsingistä; pidän erityisesti tuosta siltakuvasta kun aina kuvaat sitä eri vuodenaikoina.Missä tuo silta muuten on?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista, ystävät.
    Murphy taisi tuossa jo joskus aikaisemmin tiedustella tuon sillan sijaintia ja nyt Yaeliankin kyselee samaa, joten voinhan tuon kertoakin. Kyseinen silta yhdistää Vallilan ja Itä-Pasilan, niin arvelen. Joka tapauksessa se on aika vaatimaton ylikulkusilta Mäkelänkadun yli uimahallin kohdalla, mutta kuitenkin puitten latvojen korkeudella. Sitä pitkin voi juuri ja juuri ajaa henkilöautolla (lähinnä poliisit ja huoltoautot, muut voivat saada sakkoja), itse asiassa se on kävely-ja pyörätien silta. Alla kulkee vilkas liikenne ja mm. raitiovaunut 1 ja 7 sekä lukuisat bussit Koskelan, Oulunkylän ja Vantaan suuntaan plus valtava määrä kuorma-, henkilö-, pakettiautoja, rekkoja yms.
    Sillan toisessa päässä näkyvä rakennus on Mäkelänrinteen uimahalli. Penkki sijaitsee kakkosessa uimahallilta päin ja sillalta katsottaessa, ensin yli nurmikentän ja alas notkelmaan kohti Messukeskukselle meneviä ratikkakiskoja.

    VastaaPoista
  5. Onnea, voitit arvonnassa :)

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.