Lumen valtaa ja pakkasia





3.2.09 tiistaiaamu noin klo 9, -10 astetta pakkasta . Aurinko paistaa.

Koska yhä olen flunssassa eikä ajatus pahemmin juokse - jos nyt muulloinkaan se kovin lujaa kipittää :) - niin laitan tähän muutaman aamukuvan viime lauantailta, jolloin olin koiran kanssa aamulenkillä ja kuvittelin selviäväni flunssasta samantien.

Aurinko paistoi upeasti ja pakkastakin oli ihan reippaasti toistakymmentä astetta.

Tässä luminen valtaistuin. En tiedä keiden rakentama, ei kuitenkaan varmasti ihan pikkulasten.
Enää en ole kuumeessa, mutta lämpöä on sen verran yli 37:n, että tämäkin päivä pitää ottaa vielä iisisti. Kaupassa pitää käydä ja tehdä koiralenkit, mutta kaikki muu pitää vielä peruuttaa, sillä en toden totta haluaisi mitään flunssan jälkitauteja. Kuulin Turussa asuvalta serkultani, että siellä puolet hänen työkavereistaan on kipeänä ja tämä flunssa ei tokene kolmessa päivässä, vaan ovat joutuneet hakemaan lisää sairaslomaa. Sama pöpö taitaa riehua täällä Stadissakin.



Niitä 52Q-kuvia en aio ottaakaan aivan samasta kohdasta. Eli helpotan paineitani hiukan. Riittää, että kohde on sama ja suunnilleen samasta kohdasta. =)

Tässä lauantaiaamuinen kuva sillalta ja penkistä.



Säästä huolimatta monet ajelevat pyörällä.






14 kommenttia:

  1. Commendable Blog! Dear blogger..

    Good effort indeed!

    Dear blogger, need your valuable feedback about;

    www.octandigital.com

    Regards,
    Mehta

    VastaaPoista
  2. Ihanan talvisen näköistä, ja varsinkin verrattuna samaan aikaan viime vuonna,jolloin ei ollut oikein lunta ja oli plusasteita (olin silloin Helsingissä).
    Pikaista paranemista,itse otin tänä vuonna flunssarokotuksen,joten multa kai jää tuo flunssa väliin,täälläkin on monet flunssassa just nyt.

    VastaaPoista
  3. Thanks, mehta.

    Yaelian, minullakin on viime vuonna, siis noin kaksi kuukautta sitten marraskuussa 2008, otettu influenssarokotus, jonka pitäisi suojata isoilta influenssaepidemioilta, sellaisilta kuin aasialainen tai se kauhea espanjantauti.

    Tavallisilta flunssilta tuo rokotus ei kuulemma suojaa ja sen pahemman sairauden, itse influenssankin voi saada, mutta rokotuksen takia vain lievänä tavallisena flunssana ei hengenvaarallisena tautina.

    En tiedä, mikä tämä oli, mutta onneksi alan olla toipumaan päin.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia.
    Ihana tuo lumikuningattaren valtaistuin. =)
    Ilman muuta ajattelen että se on ennemmin lumikuningattaren,
    kuin lumikuninkaan...


    Parane pian.

    *hali*

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hallatar. Hieno valtaistuin kuitenkin, oli sitten kumman vain. Pakko kuvata...

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia. Pyörä toimii nytkin,
    miehelläni on talvirenkaat.

    VastaaPoista
  7. Aika jännä ilmiö miten valo näkyy noissa kaikissa kuvissa.

    VastaaPoista
  8. Hello I really like your blog, I would like a link exchange with you, I insert your blog to my favorite blogs ;)

    the address of my blog is: http://marcocrupifoto.blogspot.com/

    My blog deal of the art of photography.
    ( photo technique, post production, photo retouching, Reportage, how-to and articles )

    VastaaPoista
  9. Saat pelottavan näköisiä kutsuja oudoille sivuille. Oletko saanut niistä haittaohjelmia koneellesi?

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentista, Hannelen paratiisi ja Eero.

    Thank you, Marco Crupi.

    VastaaPoista
  11. Isopeikko, kiitos varoituksesta!
    Olen kai aika parkkiintunut ikäni taiteilijapiireissä liikkuneena ja tottunut jos jonkinlaiseen naamaan ja opettajanakin sen verran kovissa liemissä keitetty, etten aivan vähästä hätkähdä.
    En kenties aina itse huomaa kaikkia tämän lavean maailman vaaroja ja peikkoja =)

    Ja ehkä luotan F-secureen liikaa(?), mutta mitään haittaohjelmia ei ole onneksi ilmaantunut.

    VastaaPoista
  12. Kävit joskus taannoin edellisessä blogissani, joten tulin kurkistamaan takaisin. Hieno tuo valtaistuinkuva, jotenkin sadunomainen. Lapset ne loihtivat kauneutta ja fantasiaa esiin kerrostalolähiössäkin.

    VastaaPoista
  13. Onpa taas ihania (nostalgia)kuvia!
    Toivottavasti olet jo parantunut!

    VastaaPoista
  14. hei,
    sinulle blogissani jotain pientä.

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.