Taideteollisen korkeakoulun tiimoilta

Tiina Anttila: Poro

19.3.09
Tänään palasin eräille juurilleni, käväisin nimittäin Arabian tehtaalla, Taideteollisessa korkeakoulussa pitkästä aikaa. Juurilleni sikäli, että vietin tuossa opinahjossa neljä vuotta elämästäni.

Oikeastaan olin menossa TaiKin kirjastoon, mutta poikkesin samalla koulun puolella. Kävelin pitkin käytäviä ja muistelin menneitä. Varsinaiset opintoni suoritin aikanaan Ateneumin taidemuseon rakennuksessa sijainneessa koulussa Rautatientorin nurkilla keskustassa, en Arabian tehtaan rakennuksessa. Meillä oli vanha kulunut "kotikutoinen" Atski. Me olimme atskilaisia - niin kai nykyisetkin opiskelijat itseään nimittävät. Nimitys tuli varmaan rakennuksesta, sillä Ateneumin taidemuseo oli se miljöö, jonka yhteydessä koulu sijaitsi. Koko rakennuksen ensimmäinen kerros oli silloin Taideteollista korkeakoulua. Myös muissa kerroksissa oli koulun tiloja, mm. tekstiili- ja grafiikkaluokat, jos oikein muistan. Siinä, missä nyt on Ateneumin taidemuseon kahvilan tilat, oli aikanaan piman luokka, siis piirustus- ja maalausluokka. Sisäänkäynti oli rakennuksen etusivun vasemmassa reunassa. Kuviksen eli kuvaamataidonopetuksen, nykyisin puhutaan taidepedagogiikasta, tilat olivat toisessa kerroksessa. Sinne mentiin makkaratalon puoleisessa päässä olevasta ovesta.

Kuvassa vaahteranlehtipatja, joka on Ateneumin kirjastosta tultaessa hissin luona.


Tämä taideteos on japanilaisen taiteilijan käsialaa: patja vaahteran lehdistä.

Tässä patja lähikuvassa. Toshie Takeuchin tilateos

Arabian tehtaalla vaeltelin pitkin pitkiä käytäviä ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ei minun opiskeluaikanani ollut noin hienoa, kaikki oli siihen aikaan kulunutta ja nuhruista. Elimme 70-lukua, jolloin opiskelu rahoitettiin yleensä lainalla. Minullakin oli tuo silloin uusi valtion takaama opintolaina. Elettiin köyhää aikaa ja me opiskelijat olimme vielä köyhempiä. Ei saatu samalla lailla opintorahaa yms., kuten nykyisin opiskelijat saavat. Minäkin kävin hanttihommissa opiskelun ohella. Välillä postissa töissä 3 markkaa tunti, välillä tekemässä gallupia, välillä siivoamassa tai tekemässä ravintolojen keittiössä sitä sun tätä. Silloin ei ollut lasiseiniä, ei lasiovia, ei hienoa ruokala-kahvilaa, vain kipsikellari, jossa juotiin kolhiintuneen pöydän nurkalla kahvia ja syötiin omia eväitä, jos oli. Porttanian ruokalassa ja yliopiston ruokalassa saatiin sentään käydä syömässä aika edullisesti. Vielä ei ollut tietokoneita, ei johtajia ja muuta henkilökuntaa omissa huoneissaan käytävien molemmin puolin samalla tavalla kuin Arabianrannan hienossa kunnostetussa rakennuksessa. Meillä oli "taiteellisempaa", boheemimpaa, meillä oli vanha kunnon Atski. Kaikkialla "tuoksui taiteelta", nyt kun kuljin nykyisen koulun käytäviä, siellä "haisi" byrokratia ei taide. Mutta samoin eivät varmasti ajattele nykyiset opiskelijat, vaan kokevat kaiketi tilat kivoina ja rakentavina. Tosin nyt on menossa kohuttu korkeakoulu-uudistus taas kerran. Kolhiintunut, kulunut vanha Atski on enää historiaa, taakse jäänyt muisto teknokratian tieltään pyyhkäisemä. Nykyisinhän tietokone on tullut mukaan kaikkeen opiskeluun.

Enää kukaan ei varmasti haluaisi palata siihen kaikkeen vanhaan, en minäkään, mutta silloin se riitti meille, oli jopa miltei "liikaa". Olimme onnelliset, kun olimme päässeet sisälle tuohon arvostettuun opinahjoon. Sinä vuonna pyrkijöitä oli noin 3000 ja eri osastoille otettiin noin 300 ja sille vuosikurssille ja osastolle, jolle minä pääsin, otettiin 23, jos oikein muistan. Pojista, joita oli muutenkin vähemmän, on jo ainakin kaksi kuollut, lasitaiteilijaksi erikoistunut Kallion Hessu ja Liljeströmin Seppo. Meillä oli ns. luokkakokous tässä joku vuosi sitten. Kyllä minä kaikki vielä tunnistin, vaikka Martti Pentti oli kasvattanut oikean risuparran. Sen ajan opettajista en tiedä, vanhoja jo ovat, jos elävät. Salmisen Antero kuoli kai kohta eläkkeelle jäätyään. Severi Parkoa muistelen lämmöllä. Siinä oli persoonallinen ja todella mukava opettaja samoin kuin keramiikassa meitä opettanut Kyllikki Salmenhaara.

Ennen ulosmenoani vilkaisin huonekalumuotoilun opiskelijoiden pienimuotoista näyttelyä pohjakerroksessa, jakkaroiden suunnittelua:



Aikani sitten nyky-Atskin käytäviä vaellettuani kävelin ulkokautta takaisin päin koko rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaan pohjakerroksen myymälään ihastelemaan ja ihmettelemään nykytaidetta ja designkeramiikkaa.

Sain todeta, että kevät on tulossa, vaikka tätä kirjoittaessani ulkona on - 9 astetta pakkasta ja Riihimäellä oli keskiviikkona sakea lumipyry. Helsingissä paistoi tänään aurinko todella upeasti. Myymälän keskellä olevassa maljakossa olivat koivun oksat hiirenkorvalla ja jonkin puun oksat tekivät pientä lehteä ja kukannuppuja! Muistaisin kuulleeni joskus, että kun koivun oksan saa maljakossa tekemään lehteä, kevät on ulkonakin kolmen viikon päästä.



Myymälän ovella oli vastassa tämän näköinen otus:


Kim Simonsson: Näkymätön koira

Nimestään huolimatta teos oli sangen näkyvä ja isokokoinen, tavallista oikeaa koiraa paljon isompi.

Jakkaroista, joita oppilaat olivat yrittäneet suunnitella, voi vain todeta, että aina on keksittävä jotain uutta. Sen tämäkin 3-apila -niminen palli osoittaa:


3-apila, Jussi Räty. Hinta 115 e.

Istumismukavuus ei suinkaan ole aina pääasia. Ei sen enempää jakkarassa kuin tässä Studio Thomasin tuolissakaan:



Koska myymälä on turisteja varten ja miksei myös meitä tavallisia suomalaisia varten, niin hinnat ovat tietysti design-luokkaa. Kuten nyt tiskirättivalikoimassakin: 3,5 euroa/kpl.


Design-tiskirättejä

Halkojakin oli myynnissä 50 euroa kappale. ;D


Koivuklabi, Alvar Gullichen. Lasivati, lasinpuhaltaja Jari-Matti Solin, 1500 euroa.

Design-myymälöihin ei pidä lähteä ostoksille kovin kevyellä kukarolla. Katsella saa usein onneksi aivan ilmaiseksi.


Jukka Isotalo, maljakko 32 e.

Jukka Isotalo iski kultasuoneen keksiessään ruveta kierrättämään tyhjiä lasipulloja. Eli ainakin materiaali on ilmaista. Hiontaa ja hiekkapuhallusta ja tavallinen tyhjä viinapullo jalostuu taiteeksi. Hatunnoston paikka!

Näitä ihastuttavia lasilehmiä pystyy jo ostamaankin, sillä Lasisirkuksen suunnittelemat Mansikki ja Mustikki maksavat 46 euroa kappale ja ovat aika isoja ja nättejä. Samaa kokoa kuin tunnetummat lasilinnut, joiden hinta menee jo toisessa sarjassa.



Tässäkin myymälässä on kenkiä tarjolla, ei tosin nahkakenkiä eikä lasikenkiäkään, mutta keramiikkakenkiä, joita voi ostaa niin yksitellen kuin pareittainkin.



Suunnittelija on Kirsi Kiri-Linden ja kengät maksava 140 euroa kappale. Jos haluaa hiirikengän, hinta on hieman korkeampi.



Näin pääsiäisen lähestyessä voi hankkia näyttävän lintunaisen juhlapöydän koristeeksi "kananmuna-astiaksi", yksin patsaan korkeus riittää tekemään pöydästä näyttävän. Suunnittelija on sama kuin kenkienkin, hinta 780 euroa.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa, sitäkin on tarjolla. Esim aito huopaporon pää, valkoinen peura. Hinta 380 euroa tai 480 euroa.

Ja jos kaipaa vielä erikoisempaa, niin Pro Arte palkittu Kim Simonsson on valmistanut monia keraamisia pienpatsaita.

Kuvassa Simonssonin Unissakävelijä, 1300 euroa ja Spitting girl, 1328 euroa.

Tai miten olisi Pekka Paikkarin Lintu II tai siis se, mitä siitä on jäljellä, =) Hinta 550 e.


Unissakävelijä ja Spitting girl, Kim Simonsson


Lintu II, Pekka Paikkari

Enkelten talo?

Tiistai-keskiviikko yöllä klo 0.30 about (siis 12.11.08)

Turussa on ainakin ollut Enkelten talo niminen ravintola. Täällä Terhokodissa on enkeliaiheisia tauluja eri puolilla ja monia koriste-esineitä, joista useimmat ovat enkeleitä. Tämäkin talo on tavallaan enkelten talo.Vieraskirjassa kiitetään milloin äidin, milloin veljen tai muun läheisen viimeisestä hoidosta.

Ajattelin, etten koskaan kestäisi tällaista paikkaa. Siis siinä vaiheessa, kun saattohoidosta alettiin puhua. Itseasiassa en ole aikaisemmin edes tiennyt, että tällaista sairaalaa on olemassakaan. Eikä näitä olekaan Suomessa kuin neljä, yksi Helsingissä, tämä, yksi Turussa, yksi Tampereella ja yksi Hämeenlinnassa. Kummallista, että kunnat eivät halua perustaa paikkaa, jossa vakavasti sairaat saisivat asianmukaista hoitoa vielä loppuvaiheessa. Kun hoidot eivät tehoa, ihmiset saavat jäädä vaikka heitteille, sairaaloissa kun ei ole henkilökuntaa edes niiden kunnolla hoitamiseen, jotka selviävät joten kuten sairaudestaan.

Kuolevien talo. Taivaaseen lähtevien talo? Täällä on vielä mahdollisuus valita suunta, jos sitä ei ole aikaisemmin tehnyt. Taivaaseen vai helvettiin? Täällä on kaksi päivää viikossa pappi paikalla. Eli hänen työhönsä on sisällytetty tästä maailmasta pois siirtyvien kanssa vietettäväksi kaksi päivää viikossa, siis puolisen tuntia viikossa per kuolemaa tekevä potilas. Näin luterilainen kirkkokin säästää. Onhan pidettävä tiukkaa budjettia kirkossakin, kun kerran maallisella puolellakin leikataan ja säästetään. Kokoaikainen pappi talossa, jossa kaikki hoidettavat ovat lähtöviivalla, liikaa vaadittu? Kirkko ei miellä kai näitä sieluja yhden papinviran arvoisiksi. No, onhan sitä reilu puoli tuntia aikaa viikossa parempi kuin ei mitään. Kyllähän sitä puolessa tunnissa kerkiää potilaan kuin potilaan ovelta moikata. Vakavia keskusteluja potilaiden kanssa? Puolessa tunnissa? Kyllä varmasti osa ihmisistä jää hengellistä apua vaille. Ja sitten ovat vielä omaiset, ne jotka myös ehkä tarvitsisivat hengellistä evästä jaksaakseen kuolevan vierellä. Mitäpä kirkko heistäkään. Kuitenkin täällä jos missä tarvittaisiin toivon sanomaa kokopäiväisesti.

Terhokodissa on paikka 18:lle. Onnelliset ne, jotka saavat olla täällä viimeiset vaiheensa, eivätkä joudu olemaan lähes unohdettuina jonkun täpö täyden sairaalan nurkissa, missä hoitajia ei ole tarpeeksi. Luku 18 on todella vähän, kuoleville potilaille paikkoja on aivan surullisen vähän. En ymmärrä, miksi tällaisten sairaaloden, saattokotien perustamista viivytellään. Ainakin kaikissa isoissa kaupungeissa olisi oltava tällainen Terhokodin tyyppinen paikka. Ja Helsingissä nyt on, mutta paikka vain 18:lle. Surullista, miten vähän välitetään kuolemansairaista ihmisistä.

Perjantaina Jasmine innostui maalaamaan ja maalasi vesiväreillä varmaan kuusi tuntia yhteen menoon. Näissä kuvissa Jasmine esittelee maalauksiaan peruukki päässä.Peruukki on aika lähellä tytön omaa tukkaa, joka lähti lähes kolme vuotta sitten kahden viikon kuluttua siitä, kun sytostaattihoidot aloitettiin. Yli kaksi vuotta tyttö oli ilman hiuksia. Jo viime syksynä alkoi tytön päässä kasvaa untuvaa ja tämän vuoden keväällä, kun sytostaattihoitoja yhä lievennettiin hiukset alkoivat hitaasti kasvaa, mutta Jasminen kaunis tukka ei kuitenkaan ole palautunut. Peruukki muistuttaa aika lailla tytön omaa tukkaa.


Lauantaina 8.11. Jasmine oli niin hyvässä kunnossa, että jaksoi vielä esittää pyjamatanssia. Terveenä ollessaan tytölläoli tanssitunti kerran viikossa.Tässä vielä työ, jonka Jasmine teki viime kesänä. Hän on aina ollut innostunut tekemään abstrakteja maalauksia. Jasminen haaveena on ollut tulla isona taiteilijaksi ja pitää omia näyttelyitä.

EDIT:
Kirkollako ei ole varaa palkata sielunhoitajia?

Kauppalehdessä 5.10.08 Jyrki Jurvelin kirjoittaa (Lainaan kirjoituksen kokonaisuudessaan tähän):

"Suomen evankelisluterilainen kirkko on kerännyt jättiomaisuuden. Tuloilla mitattuna kirkko nousee kirkkaasti sadan suurimman yrityksen joukkoon Suomessa.

Tiedot käyvät ilmi yhteen lasketuista tilinpäätös- ja tasetiedoista.

Vuonna 2007 kirkon varallisuuden tasearvo oli noin kolme miljardia euroa.

Summasta oli peräti 800 miljoonaa euroa likvidejä kassavaroja, josta oli käteistä 255 miljoonaa ja 542 miljoonaa euroa oli kiinni erilaissa osakkeissa, osuuksissa ja arvopapereissa.

Vastaavan kokoiset taseet löytyvät muun muassa SOK:lta, SanomaWSOY:ltä ja Rautaruukilta.

Tase ei kuitenkaan mittaa kirkon omaisuuden käypiä arvoja, joten kirkon omaisuus on todennäköisesti selvästi tasearvoja suurempi.

Kirkon omaisuusmassa on rahoitettu lähes kokonaan kirkon omin varoin. Seurakunnilla oli korollista velkaa vain 56 miljoonaa euroa.

Koska kassavaroja on selvästi korollista velkaa enemmän, kirkko on käytännössä velaton. Kirkon omavaraisuusaste oli taseesta laskettuna 92 prosenttia.

Alkon kokoluokkaa

Kirkon talous kestää varsin suurenkin jäsenkadon. Viime vuonna kirkon ylijäämä, tulorahoituksesta vähennettyjen investointien jälkeen, oli 45 miljoonaa euroa.

Käytännössä kirkosta voisi erota nykyisellä kulurakenteella noin 240 000 ihmistä, jotta ylijäämää ei jäisi lainkaan.

Tilannetta helpottaa se, että kirkolla on likvidejä varoja kassassaan suunnilleen vuotuisen verokertymän verran eli noin 800 miljoonaa euroa.

Kirkon kokonaistuotot eli liikevaihto muodostuvat valtaosin kirkollis- ja yhteisöveroista sekä toimintatuotoista.

Viime vuonna kirkon liikevaihto nousi reilun miljardiin euroon. Summa on vastaava kuin esimerkiksi Alkolla. Liikevaihdollaan kirkko nousisi reippaasti sadan suurimman suomalaisyrityksen joukkoon.

Kirkon tuloista verojen osuus oli 805 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 5,5 prosenttia. Yritysten maksamia yhteisöverotuottoja kertyi 118 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua yhdeksän miljoonaa euroa.

Toimintatuottoja kirkko keräsi 139 miljoonaa euroa. Summa kasvoi lähes seitsemän prosenttia. Toimintatuottojen kasvu johtui lähinnä kirkon metsätalouden tuottojen kasvusta eli puun myynnistä. Seurakunnat saivat metsistä tuloja 20 miljoonaa euroa."

Kyösti Jurvelin, Kauppalehti