Taideteollisen korkeakoulun tiimoilta

Tiina Anttila: Poro

19.3.09
Tänään palasin eräille juurilleni, käväisin nimittäin Arabian tehtaalla, Taideteollisessa korkeakoulussa pitkästä aikaa. Juurilleni sikäli, että vietin tuossa opinahjossa neljä vuotta elämästäni.

Oikeastaan olin menossa TaiKin kirjastoon, mutta poikkesin samalla koulun puolella. Kävelin pitkin käytäviä ja muistelin menneitä. Varsinaiset opintoni suoritin aikanaan Ateneumin taidemuseon rakennuksessa sijainneessa koulussa Rautatientorin nurkilla keskustassa, en Arabian tehtaan rakennuksessa. Meillä oli vanha kulunut "kotikutoinen" Atski. Me olimme atskilaisia - niin kai nykyisetkin opiskelijat itseään nimittävät. Nimitys tuli varmaan rakennuksesta, sillä Ateneumin taidemuseo oli se miljöö, jonka yhteydessä koulu sijaitsi. Koko rakennuksen ensimmäinen kerros oli silloin Taideteollista korkeakoulua. Myös muissa kerroksissa oli koulun tiloja, mm. tekstiili- ja grafiikkaluokat, jos oikein muistan. Siinä, missä nyt on Ateneumin taidemuseon kahvilan tilat, oli aikanaan piman luokka, siis piirustus- ja maalausluokka. Sisäänkäynti oli rakennuksen etusivun vasemmassa reunassa. Kuviksen eli kuvaamataidonopetuksen, nykyisin puhutaan taidepedagogiikasta, tilat olivat toisessa kerroksessa. Sinne mentiin makkaratalon puoleisessa päässä olevasta ovesta.

Kuvassa vaahteranlehtipatja, joka on Ateneumin kirjastosta tultaessa hissin luona.


Tämä taideteos on japanilaisen taiteilijan käsialaa: patja vaahteran lehdistä.

Tässä patja lähikuvassa. Toshie Takeuchin tilateos

Arabian tehtaalla vaeltelin pitkin pitkiä käytäviä ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ei minun opiskeluaikanani ollut noin hienoa, kaikki oli siihen aikaan kulunutta ja nuhruista. Elimme 70-lukua, jolloin opiskelu rahoitettiin yleensä lainalla. Minullakin oli tuo silloin uusi valtion takaama opintolaina. Elettiin köyhää aikaa ja me opiskelijat olimme vielä köyhempiä. Ei saatu samalla lailla opintorahaa yms., kuten nykyisin opiskelijat saavat. Minäkin kävin hanttihommissa opiskelun ohella. Välillä postissa töissä 3 markkaa tunti, välillä tekemässä gallupia, välillä siivoamassa tai tekemässä ravintolojen keittiössä sitä sun tätä. Silloin ei ollut lasiseiniä, ei lasiovia, ei hienoa ruokala-kahvilaa, vain kipsikellari, jossa juotiin kolhiintuneen pöydän nurkalla kahvia ja syötiin omia eväitä, jos oli. Porttanian ruokalassa ja yliopiston ruokalassa saatiin sentään käydä syömässä aika edullisesti. Vielä ei ollut tietokoneita, ei johtajia ja muuta henkilökuntaa omissa huoneissaan käytävien molemmin puolin samalla tavalla kuin Arabianrannan hienossa kunnostetussa rakennuksessa. Meillä oli "taiteellisempaa", boheemimpaa, meillä oli vanha kunnon Atski. Kaikkialla "tuoksui taiteelta", nyt kun kuljin nykyisen koulun käytäviä, siellä "haisi" byrokratia ei taide. Mutta samoin eivät varmasti ajattele nykyiset opiskelijat, vaan kokevat kaiketi tilat kivoina ja rakentavina. Tosin nyt on menossa kohuttu korkeakoulu-uudistus taas kerran. Kolhiintunut, kulunut vanha Atski on enää historiaa, taakse jäänyt muisto teknokratian tieltään pyyhkäisemä. Nykyisinhän tietokone on tullut mukaan kaikkeen opiskeluun.

Enää kukaan ei varmasti haluaisi palata siihen kaikkeen vanhaan, en minäkään, mutta silloin se riitti meille, oli jopa miltei "liikaa". Olimme onnelliset, kun olimme päässeet sisälle tuohon arvostettuun opinahjoon. Sinä vuonna pyrkijöitä oli noin 3000 ja eri osastoille otettiin noin 300 ja sille vuosikurssille ja osastolle, jolle minä pääsin, otettiin 23, jos oikein muistan. Pojista, joita oli muutenkin vähemmän, on jo ainakin kaksi kuollut, lasitaiteilijaksi erikoistunut Kallion Hessu ja Liljeströmin Seppo. Meillä oli ns. luokkakokous tässä joku vuosi sitten. Kyllä minä kaikki vielä tunnistin, vaikka Martti Pentti oli kasvattanut oikean risuparran. Sen ajan opettajista en tiedä, vanhoja jo ovat, jos elävät. Salmisen Antero kuoli kai kohta eläkkeelle jäätyään. Severi Parkoa muistelen lämmöllä. Siinä oli persoonallinen ja todella mukava opettaja samoin kuin keramiikassa meitä opettanut Kyllikki Salmenhaara.

Ennen ulosmenoani vilkaisin huonekalumuotoilun opiskelijoiden pienimuotoista näyttelyä pohjakerroksessa, jakkaroiden suunnittelua:



Aikani sitten nyky-Atskin käytäviä vaellettuani kävelin ulkokautta takaisin päin koko rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaan pohjakerroksen myymälään ihastelemaan ja ihmettelemään nykytaidetta ja designkeramiikkaa.

Sain todeta, että kevät on tulossa, vaikka tätä kirjoittaessani ulkona on - 9 astetta pakkasta ja Riihimäellä oli keskiviikkona sakea lumipyry. Helsingissä paistoi tänään aurinko todella upeasti. Myymälän keskellä olevassa maljakossa olivat koivun oksat hiirenkorvalla ja jonkin puun oksat tekivät pientä lehteä ja kukannuppuja! Muistaisin kuulleeni joskus, että kun koivun oksan saa maljakossa tekemään lehteä, kevät on ulkonakin kolmen viikon päästä.



Myymälän ovella oli vastassa tämän näköinen otus:


Kim Simonsson: Näkymätön koira

Nimestään huolimatta teos oli sangen näkyvä ja isokokoinen, tavallista oikeaa koiraa paljon isompi.

Jakkaroista, joita oppilaat olivat yrittäneet suunnitella, voi vain todeta, että aina on keksittävä jotain uutta. Sen tämäkin 3-apila -niminen palli osoittaa:


3-apila, Jussi Räty. Hinta 115 e.

Istumismukavuus ei suinkaan ole aina pääasia. Ei sen enempää jakkarassa kuin tässä Studio Thomasin tuolissakaan:



Koska myymälä on turisteja varten ja miksei myös meitä tavallisia suomalaisia varten, niin hinnat ovat tietysti design-luokkaa. Kuten nyt tiskirättivalikoimassakin: 3,5 euroa/kpl.


Design-tiskirättejä

Halkojakin oli myynnissä 50 euroa kappale. ;D


Koivuklabi, Alvar Gullichen. Lasivati, lasinpuhaltaja Jari-Matti Solin, 1500 euroa.

Design-myymälöihin ei pidä lähteä ostoksille kovin kevyellä kukarolla. Katsella saa usein onneksi aivan ilmaiseksi.


Jukka Isotalo, maljakko 32 e.

Jukka Isotalo iski kultasuoneen keksiessään ruveta kierrättämään tyhjiä lasipulloja. Eli ainakin materiaali on ilmaista. Hiontaa ja hiekkapuhallusta ja tavallinen tyhjä viinapullo jalostuu taiteeksi. Hatunnoston paikka!

Näitä ihastuttavia lasilehmiä pystyy jo ostamaankin, sillä Lasisirkuksen suunnittelemat Mansikki ja Mustikki maksavat 46 euroa kappale ja ovat aika isoja ja nättejä. Samaa kokoa kuin tunnetummat lasilinnut, joiden hinta menee jo toisessa sarjassa.



Tässäkin myymälässä on kenkiä tarjolla, ei tosin nahkakenkiä eikä lasikenkiäkään, mutta keramiikkakenkiä, joita voi ostaa niin yksitellen kuin pareittainkin.



Suunnittelija on Kirsi Kiri-Linden ja kengät maksava 140 euroa kappale. Jos haluaa hiirikengän, hinta on hieman korkeampi.



Näin pääsiäisen lähestyessä voi hankkia näyttävän lintunaisen juhlapöydän koristeeksi "kananmuna-astiaksi", yksin patsaan korkeus riittää tekemään pöydästä näyttävän. Suunnittelija on sama kuin kenkienkin, hinta 780 euroa.

Jos kaipaa jotain erikoisempaa, sitäkin on tarjolla. Esim aito huopaporon pää, valkoinen peura. Hinta 380 euroa tai 480 euroa.

Ja jos kaipaa vielä erikoisempaa, niin Pro Arte palkittu Kim Simonsson on valmistanut monia keraamisia pienpatsaita.

Kuvassa Simonssonin Unissakävelijä, 1300 euroa ja Spitting girl, 1328 euroa.

Tai miten olisi Pekka Paikkarin Lintu II tai siis se, mitä siitä on jäljellä, =) Hinta 550 e.


Unissakävelijä ja Spitting girl, Kim Simonsson


Lintu II, Pekka Paikkari