puista puhuminen edellyttää graafista ajattelua

7.10.08

Jos pitäisi vastata kysymykseen, millaista on asua Helsingissä, niin vastaus olisi niin laaja, ettei sitä voi mahduttaa yhteen blogitekstiin.

Olen itse asunut Helsingissä tavallaan vuodesta 1970, tosin 80-luvulla asuin pari kolme vuotta naapurikaupungin puolella Vantaalla Kaivokselan kaupunginosassa. Tosin kortteli, jossa asuimme, tai paremminkin taloryhmä oli niin lähellä Helsinkiä, että viereisen kerrostalon seinänviertä kulki kuntien raja. Ja 1991 muutimme maaseudulle, josta kuitenkin palasin parin vuoden kuluttua taas Helsinkiin takaisin ja sitten laman alettua 1993 lähdin muutamaksi vuodeksi töihin Lappiin.

Kuitenkin jonkinlainen helsinkiläisyys on juurtunut ajatusmaailmaani lähtemättömästi, vaikka palaisimme maalle taas uudestaan. Meillä oli tarkoitus muuttaakin maalle, kun Jasminen koulu loppuu, mutta Jasmine sairastui ennen kuin kouluvelvollisuus tuli päätökseen. Siksi olemme yhä täällä.

Itse asiassa viihdyn Helsingissä tai sen voisi sanoa näinkin: en kaipaa Helsingistä minnekään muualle. En enää edes maaseudulle, kuten joitakin vuosia sitten.



Naapuritaloja
ilta-
auringon
valossa
kuusien
takana.





Jatkan tässä elinympäristömme kuvaamista. Yllä olevaensimmäinen kuva on nurmikentältä alkavalta kadulta. Talo, jossa asumme, on vasemmalla puitten takana. Kuusia on paljon nurmikentän reunassa eri kohdissa talon edustalla.

Tässä yksi kuusiryhmistä talomme edustalla sekä talosta nurmikentälle päin katsottuna että päinvastoin sekä viimeisenä kadun suuntaan.

Ehkä nämä kuuset ovat kaunein ryhmä, koska olen ottanut niistä monta kuvaa. Kaikkiaan talon edessä on kolme eri ryhmää kuusia.





En kuitenkaan erityisesti pidä kuusista, vaikka nämäkin ovat jotain muuta kuin tavallisia suomalaisia kuusia. Kun katselee aukeamaa talon edessä, eniten on vaahteroita, sitten on jonkin verran haapoja. Mäntyjä - taas jokin erikoislaji, on aivan talon sivulla.



Koivuja on kaukana mäen alapuolella muutama, ihan lähellä ei yhtään. Pari kolme pihlajaa ja joku yksittäinen tervaleppä.


Tulee mieleen kauan sitten kirjoittamani runo, jonka kirjoitin ns. Paavo Haavikko -kautenani. Lukiovuosinani paavo haavikko, - siis näin kirjoitettuna, silloin kaikki kirjoitettiin pienellä kirjaimella, se oli sen ajan muoti-ilmiö, oli yksi mielirunoilijoistani.

omistettu haavikolle

puista puhuminen
edellyttää
graafista ajattelua:
jokunen oksa
taivasta vasten.




















Runoni puut voisivat olla vaahteroitakin, tai lehmuksia. Lehdettömiä. Niitä tuuli on jo riisunutkin alhaalla olevalla pääkadulla talvea kohti.
Rinteessä raitiovaunupysäkille päin mennessä vaahteratovat vielä melko hyvässä asussa, mutta raitiovaunupysäkin luona alhaalla pääkadulla lehmukset alkavat jo näyttää talvisen graafisilta.