Perjantaina 12.9.08
Kuvat ovat viime vuotisesta Elämä lapselle -konsertista
Keskiviikkona 10.9.o8 menimme illalla Malmin kirkolle, missä Seppo Juntunen oli paikalla rukoilemassa sairaiden puolesta. Näin Jasminelle voisi aueta mahdollisuus osallistua ensi vuoden Elämä lapselle -konserttiin, joka on taas ilmeisesti vuoden kuluttua, mihin lääkärit eivät ole antaneet mahdollisuuksia. Lääkärit eivät lupaa edes kunnolla puolta vuotta.
Vaihtoehtojakin olisi tuolle illalle ollut monta. Yleensä onkin niin, että kaikki kiinnostavat tapahtumat ovat samana iltana ja sitten ei taas ole mitään pitkiin aikoihin.
Vaihtoehdot olivat sauna ja Elämä lapselle-konsertti, jonne Jasminella ja minulla oli lippu jonnekin aitioon samaiseksi illaksi. Saunassakin käymme mielellämme, mutta kaikkea ei siis voi saada, vaikka mieli tekisikin. Viime vuonna olimme Elämä lapselle -konsertissa. Oheisena joitakin kännykuvia siitä tilaisuudesta. Valoa ei ollut paljon muualla kuin esittäjien ympärillä, joten kuvat ovat mitä ovat.Elämä lapselle -konsertti on Lastenklinikoiden hyväksi järjestetty ja sen avulla kerätään rahaa sairaiden lasten hoitotarvikkeisiin ym.
Näissä linkeissä lisää tämänvuotisesta konsertista:
Tässä on Seppo JuntusenRukouspalvelu ry:n linkki:
Siitä rukouksesta lähti tytön vointi heti paremmaksi. Veriarvot ovat olleet hyvät, eikä tankkauksia ole tarvittu. Jumala on koskettanut Jasminea parantavalla kädellään. Olemme käyneet kolme kertaa sairaalassa sen jälkeen ja joka kerran veriarvot ovat olleet hyvät. Niinkin hyvät, että keskiviikkona tällä viikolla käydessämme lääkärin vastaanotolla lääkäri Mervi Taskinen määräsi otettavaksi uuden luuydinnäytteen. Uusi LYP-päivä on ensi viikon keskiviikkona 17.9.08. Kellonajoista on vielä soitettava tiistaina.
Olen laittanut esirukouspyyntöjä Jasminen puolesta vaikka minne sen jälkeen, kun kuulin Radio Deistä yhden naisen kertomuksen paranemisestaan. Hänellä oli todettu syöpä, en tiedä millainen, mutta lääkärit olivat leikanneet vatsan aukija todenneet syövän levinneen niin pitkälle, että sitä ei voitu enää leikata ja niinvatsa olivain ommeltu takaisin kiinni. Naisen puolesta rukoiltiin paljon. Hän sai sytostaatteja ja sädehoitoa, mutta lääkärit eivät antaneet toivoa paranemisesta. Kuitenkin nainen parani ja on ollut hengissä jo 14 vuotta sen leikkauksen jälkeen.
Itse kokous Malmin kirkossa oli pitkä ja pitkästyttävä. Oli kylmäkin ja jalkoihin veti, vaikka minulla oli ohuet villasukat kengissä. Jasminella oli tavalliset sukat. Toivottavasti hän ei vilustunut siellä. Viulutaiteilija Maarit Rajamäki soitti kylläkin ihanasti Bachia kanttorin kanssa. Kanttori säesti pianolla. Virretkin olivat kauniita, mutta veisaajia ei ollut niin, että veisuu olisi ollut nautittavaa kuultavaa. Itse olen surkea laulaja, hyvä jos kuutosen edestä pystyn raakkumaan.
Maarit Rajamäestä jotain myös linkissä
CD:llä ovat seuraavat kappaleet:
1. Largo (Veracini)
2. Melodie
3. Salut d'amour
4. Kehtolaulu
5. Thaïs Meditation
6. Leivästä enkelten
7. Kosketa minua, Henki
8. Armolaulu
9. Kultainen Jerusalem
10. Vain yksin Jeesus
11. Herra kädelläsi
12. Päivä vain ja hetki kerrallansa
13. Golgatan veressä voima on
14. Suojelusenkeli
15. Oi, muistatko vielä sen virren
16. Air
17. Largo (Vuodenajat / Talvi)
18. Nocturne
19. Vokaliisi
20. Joutsen
21. Ave Maria
Juntunenkin vain toisti itseään eli puhui samoja kuin kirjeissään. Mukana oli alkoholista kuiville selvinnyt iso kaveri - en muista nimeä - ja tämä kaverikin puhui Juntusen haastattelemana pitkään. Lopussa Juntunen rukoili ihmisten puolesta. Jonossa oli kymmeniä. Jasminekin kaatui Juntusen rukouksen aikana. Useat muutkin olivat kaatuneet. Selän takana oli avustajia ottamassa vastaan. Minuakin Juntunen siunasi. Lähdimme pois aikaisemmin kuin kokous päättyi. Olisin mielelläni jäänyt kuuntelemaan viulistia, joka soitti taustalla edelleen, mutta en halunnut viivytellä kotiin lähtöä Jasminen takia. Odotimme kirkon eteisessä tytön isää, jonka kyydissä pääsimme kotiin. Juntusen rukouksen jälkeen Jasmine on ollut väsynyt ja nukkunut paljon. Nyt hän on ollut hiukan yskäinen ja nuhainen. Emme ole olleet Jasminen kanssa ulkona lainkaan. Ajattelin, että jos tyttö on vilustunut, on parempi ottaa rauhallisesti.
Keskiviikkoaamuna, samana aamuna siis kuin illalla olimme Malmin kirkossa, Jasminella oli lääkäriaika. Veriarvot olivat HB jotain 140, Trombosyyttejä yli sata ja granujen koneellinen laskenta jotain 1800. Hyvien veriarvojen takia siis LYP ensi keskiviikkona.
Voisitko Sinä, joka luet tätä nyt, myös rukoilla, että Jasmine paranisi leukemiasta, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.
Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.
Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!
Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.
Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.