Tässä nettipäiväkirjassa kerron olemisesta, elämisestä, koirista ja kissoista, maalaamisesta ja terapiakirjoittelusta ja muusta kirjoittamisesta, lukuharrastuksesta, bookcrossauksesta joskus valokuvauksesta ja mahdollisesti myös monista muista asioista, joita en nyt sen tarkemmin rupea tässä etukäteen esittelemään. Saatan myös muokata vanhoja merkintöjäni, katso EDIT.
Helsinkiä kevättalvella
Keskiviikkona 4.3.09 kävin asioilla Helsingin keskustassa. Rautatientorilla oli luistelijoille rakennettu alue entisellään ja siellä oli meneillään ilmeisesti vammaisille lapsille ja nuorille tarkoitettu tapahtuma. Ainakin pyörätuolillisia nuoria oli paikalla aika paljon. Osa lapsista potkukelkkaili. Heillä ei näyttänyt olevan luistimia jalassa, mutta tuntuivat nauttivan kelkkailustakin.
Rautatieaseman kellotorni on laitettu pakettiin korjausten takia.
Ateneumin taidemuseossa on avattu uusi näyttely. Ehkä tulee käytyä siellä jonakin päivänä, vaikka varsinaisesti Kalevala-aihe ei minua kauheasti kiinnostakaan, mutta näkeehän siellä paljon muutakin. Pysyviäkin näyttelyitä on aina välillä mukava katsoa.
Ehkäpä kevät koittaa kohta Helsingissä. Ainakin lumi on kovasti sulamaan päin ja kura ja lätäköt ova tulleet katukuvaan.
Värikkäiden mainostaulujen rinnalla kuraisten katujen ankeus korostuu.
Jalkojaan saa varoa, kun lähtee ylittämään katua. Saapikkaat ovat helposti litimärät ja kurasta harmaat, kun taiteilee lätäköiden seassa.
Jotta ei tulisi aivan pahamieli tästä rospuuttoajasta, joka kuitenkin lupailee kevättä, mennään välillä vaikka cappuccinolle lähimpään kahvilaan, joita Helsingissä on nykyisin melkein joka kulmassa.
Ja sitten vaikka ikkunaostoksille. Kurkataanpa aluksi kevättalven kenkätarjontaa. Oh-hoh! Korot näyttävät venyneen meikäläisen jalan ulottumattomiin! Kyllä minäkin joskus olen kulkenut ranskalaissa koroissa, mutta nämä...!!??
Tai sitten nämä? Täytyy kyllä miettiä, miten noilla jaksaisi sipsutella!
Taidankin katsella laukkuja. Naisten käsilaukkujen koko on kasvanut viime aikoina huimasti. Mennään jo reippaasti kassien koossa. Mutta nättejä ovat. Niinkuin nyt nämäkin ruusukoristeiset.
Yksi, kaksi tai kolme ruusuketta. Voisin vaikka ostaakin, mutta huh, hinnat tuntuvat olevan reippaasti kolminumeroiset. No, nämä nyt olivat vain ikkunaostoksia. Kukkaro ei ainakaan näistä vielä laihtunut.
Kotimatkalla istui nainen käytävän toisella puolella raitiovaunussa polvellaan laukku, jossa kukoistaa iso kukkanen. Taitaapa olla nyt muotia.
1 kommentti:
Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.
Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.
Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!
Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.
Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.
Onpa kiva postaus! Mulle tuli heti kamala Helsinki ikävä tuota katsoessa, vaikka noin harmaata onkin.Onpa hyvä juttu,että myös vammaisille lapsille oli järjestetty tapahtuma jäällä.
VastaaPoistaMutta mikä ihmeen torni tuossa Rautatieaseman rakennuksessa on? Ei ainakaan kesällä vielä tuollaista näkynyt!
Onpa kevään muodissa jänniä kenkiä! Ei ihan mun tyyliä,mutta nättejä ovat.