Elämästä kaikilla mausteilla Q52

16.1.09 perjantai

Selailin tässä taas vaihteeksi blogeja ja vastaan tuli kivalta tuntuva juttu Mynskän eilisestä postauksesta, jonka taas hän oli löytänyt Sandyn kautta. Päätinpä itsekin alkaa toteuttaa ko. ideaa omalla tavallani. Katsotaanpa, miten muijan käy eli kiinnostaako juttu tarpeeksi, että se tulee toteutettua. Tarkoitan tätä 52Q:ta, joka selviää klikkaamalla: What is 52Q?

Ensimmäiseksi kaivoin esiin K:lta saamani joululahjan. Siitä kuva ohessa: kierrelehtiö ja tussikynä. Vihko käynee pienestä taidepäiväkirjasta. (Kuvassa olevan runokirjan Runo näytä hampaasi olen saanut myös nyt jouluna lahjaksi ystävältäni Tertulta. Kirjasta myöhemmin enemmän blogissani Runojen maailma.)

Tässä linkki 52½ weeks of 2009 -juttuun, mihin kaikki ilmeisesti perustuu. Yksi kuva/teksti/ATC-kortti tms. viikossa, joka viikko eri teema. Kaiketi julkaisen kuvat sitten täällä blogissani Kuvapuheita. Nyt on menossa jo kolmas viikko, joten ehkä tulevana viikonloppuna kirin välimatkan kiinni. Siispä saa nähdä, miten alan tätä toteuttaa. En osallistu siihen Flickrissä, jossa sille on oma ryhmänsä, kuten ei Mymskäkään. En ole ATC-korttejakaan värkännyt aikoihin, joten katsotaan lähdenkö tekemään niitäkään.

Näin pieni taidepäiväkirja tai ATC-korttien tekeminen pitäisi aloittaa:

Viikko 1 / 52Q:
Mitä toivon tämän vuoden tuovan tullessaan?
Week 1: What do I wish for this year to bring?
Osallistujat vastaavat vuoden aikana 52 kysymykseen pienen taidepäiväkirjan muodossa. Kysymyksiä tulee yksi viikossa.
It means 52 questions for the self to be answered through a mini art journal during the year, one question a week.

Viikko 2/52Q : Am i afraid of change?
Tämän tehtävän aion toteuttaa kuten Sandy: Otan joka viikko kuvan samasta paikasta.

Viikko 3 - Omakuva
Week 3 - Self portrait

Viikon teemana 52½ weeks of 2009 -projektissa on omakuva.
This week's theme is a self portrait.












Tässä vielä kuva keskiviikolta: Sain K:lta makeaa mahan täydeltä. :D Kuvasta puutuu suklaatoffeekarkki, jonka pistin poskeeni samantien ja Fanipala-pussiakin olen jo verottanut.

Ja lopuksi Nimettömästä blogista WhySoSeriousin miljoonahali:

Lukijoille, ystäville, tuntemattomille

Jokainen, joka haluaa halauksia, saa niitä klikkaamalla tuota oranssinkeltaista tekstiä! :-D
Kiitos WhySoSerious halihaasteesta! Tässä sinulle takaisin **HALI**

Editoin hiukan selvennyksia 52Q-asiaan. :-)

Kyllä maalla on mukavaa

14.1.09

Aikaisin viime sunnuntaina lähdimme ystäväni U:n kanssa hänen lapsuuden kotiinsa noin 150 kilometrin päähän Helsingistä. Sää lähtiessämme oli kolmisen astetta plussan puolella ja lumet hävinneet miltei olemattomiin, perillä maaseudun rauhassa vallitsi täydellinen talvitunnelma. Olisimme voineet mennä vaikka hiihtämään, jos mieli olisi tehnyt. Tosin minulla ei ollut suksia mukana. Lunta oli pelloilla riittävästi. Luminen maisema oli oikeastaan yllätys, niin paljon tuo matka sisämaahan päin muutti lämpötilaa. Tosin asteissa erotus oli vain kuutisen astetta, Helsingissä plus kolme ja perillä miinus kolme.

En ole vieläkään ollut saanut etsityksi kamerani laturia, joten kuvat otin taas vain kännykällä. No, blogin kuviin 1,3 megapixeliä piisaa kyllä. Luminen pihapiiri oli viehättävä, vaikka päivä oli pilvinen.


Teimme kahviteltuamme kävelyretken joelle ja kauemmas tielle. Liikennettä oli jonkin verran. En huomannut kysyä, millä nimellä linja-autoa sielläpäin sanotaan, bussiksi ei varmaankaan. Kopsjoenpysäkille sitä ei kuitenkaan siinä seisoskellessamme ilmaantunut. Emmekä me sillä olisi minnekään menneetkään. Olimme vain sunnuntaikävelyllä. Pysäkki kuitenkin oli sangen hauskannäköinen. Samoin maitolaituri oli nostalginen ilmestys siinä maantien varressa, se tosin ei selvästikään ollut siinä enää muuten kuin koristeena. Minä tosin kovasti vierastin kammottavaa oikeaa poron tai peuran pääkalloa, joka oli ripustettu maitolaiturin katoksen sisäpuolelle. En halunnut ottaa siitä edes kuvaa, joten se ei tässä kuvassa kunnolla näy, ei ainakaan kovin selvästi. Ehkä sarvia vähän.



Kävelimme siltaa pitkin Kopsjoen yli Konimäelle. Joki oli osittain sulana.



Olemme tunteneet,, U. ja minä, toisemme opiskeluajoista asti. Tutustuimme tilastotieteen pitkällä tukiainekurssilla Turun yliopistossa ja hihittelimme Alikosken, siis silloisen proffan, tehtäville, jotka meistä olivat vähintään hassuja - nuoria tyttöjä kun olimme. Esimerkiksi jokin tehtävä oli tämän tapainen: Vanhainkodissa sairastaa niin ja niin monta miestä sitä ja sitä. Millä todennäköisyydellä... ? Sitten piti laskea annettujen tietojen perusteella jotain. Me tietysti kyllä teimme tehtävät ja suoritimme kurssin ja tapaamisemmekin oli ihan satunnainen, koska opiskelimme muuten täysin eri aineita. Ystävyytemme on kuitenkin jatkunut jo ihmisiän verran, niin tavattoman kauan on siitä, kun olimme nuoria ylioppilaita.



Palattuamme takaisin sisälle kävelyretkeltämme U. valmisti meille maittavan aterian mukana tuomistaan aineksista. Ohessa kuva hänen eteeni loihtimastaan herkkulautasesta. Lihamureketta, perunamuusia ja sienikastiketta. U. sanoi, ettei tuo nyt ollut mitään, mutta hänellä on kovin korkeat vaatimukset mitä hänen omiin keitoksiinsa tulee. Minä sanon kuitenkin: Parempaa kuin harvoin saa edes ravintolassa. Lopuksi hän tarjosi vielä jotain tosi hyvää sitruunanmakuista jälkiruokaa vaniljakastikkeen kanssa. Nam.

Iltamme kruunasi vielä sauna, jonka U. halusi lämmittää ihan meikäläistä ajatellen, vaikka olikin itse juuri lauantai-iltana saunonut Helsingissä.

Puulämmitteisen saunan lämpö on lempeää ja nukuinkin sitten saunomisen päälle yön kuin tukki. Talossa oltiin hereillä paljon ennen kuin itse pääsin ylös. Yllättäen sää oli yön aikana lämmennyt huomattavasti. Olimme tuoneet leudot ilmat mukanamme Helsingistä. Lumi oli pihapiiristä sulanut melkein kokonaan pois ja räystäiltä tipahteli vesi kuin maaliskuussa, vaikka oli vasta tammikuu. Lämpöasteitakin viisi tai kuusi.

Työt Helsigissä kutsuivat ja oli palattava taas kotimaisemiin. Pääsen tänäänkin saunaan, sillä meillä on lenkkisauna aina keskiviikkoisin.

Lunta Helsingissä

Kuusia talomme edustalla. Nurmikenttä lumen alla.

Perjantai 9.1.09

Eilen laitoin tänne muutamia kuvia tästä meidän tammikuisesta ympäristöstämme. Tänään on laitettava koko postaus uusiksi, silla eilen iltalenkiltä palatessamme alkoi kunnolla pyryttää ja nyt meillä on sitten vaihteeksi talviset postikorttimaisemat.


Tässä alppiruusut torstaina päivällä ja illalla lumen alla.

En tiedä, miten alppiruusut kestävät lunta. Pakkanen kyllä laski päivän aikana nollaan. Ehkä ne kestävät nuoskalunta, kun kerran ovat alppien kukkia ainakin nimensä mukaan.




Tässä vielä pari kuvaa samoista paikoista kuin eilisessä postauksessa.



Kyllä kaupunkikin voi olla tosi nätti talvikuvissa. Kun on melkein nollakeli, minäkin viihdyn talvessa.







Olin melkein koko yhdeksänkymmenluvun Lapissa töissä. Rovaniemen jäinen kylmyys ja naamaa polttava viima saivat minut nostamaan talven ja lumen inhokki ykköseksi. Aamulla töihin lähtiessä oli pakkasta 40 astetta ja töistä palatessa oli pakkasta 40 astetta. Näin saattoi jatkua viikosta toiseen. Kuljin joka aamu 80 kilometrin työmatkan ja opin inhoamaan purevaa pakkastuulta, joka kirveli kasvoilla. Villaista piti löytää ylle, muuten ei pärjännyt. Puut vain ritisivät kolkosti, kun kuljin vitivalkoisessa puistossa Rovaniemen keskustassa. Muuten oli kuoleman hiljaista, ei linnun lintua missään. Helsigissä olin tottunut, että edes puluja tai lokkeja sentään lenteli jossain. Ei edes liikenteen kohinaa missään. Jotenkin kammottavaa. Sain melkein talvifobian.

Ei sen puoleen. Olen monessa suhteessa lapinhullu, suorastaan rakastan Lappia, kunhan minun ei tarvitse olla siellä yhtä perää liian pitkiä aikoja. Liian on tietysti suhteellinen sana, mutta sanottakoon, että käyn mielelläni Lapissa lomilla.