Keskiviikko 14.10.09
Tänään päätin mennä mukaan yhteen surutyöryhmään. Huomenna saan tietää, mahdunko mukaan.
Olen miettinyt noita surutyön vaiheita.
Yksi tapa on nähdä ne näin (
Elisabet Kübler-Ross, katso sivua A&O ):
1. Shokkivaihe, 2. Tunteiden heräämisen vaihe, 3. Kaupankäynnin vaihe, 4. Lopullinen irrottautuminen, 5. Hyväksymisen vaihe
Kuvassa Elisabet Kübler-Ross
Shokkivaiheessa tuskin uskotaan tapahtuneeseen, ajatellaan, että tämä ei ole totta, kohta kaikki on taas hyvin ja ennallaan. Tunteita ei ole, ollaan jotenkin kylmiä, turtia. Kielletään tapahtunut tunnetasolla. Eletään kuin robotti, voidaan puhua asiasta, mutta se ei tunnu miltään.
Tunteiden heräämisvaiheessa ilmenee syyllisyyttä, epäilyjä, tehtiinkö kaikki voitava, turhautumista, kiukkua. Voi ilmetä syömishäiriöitä, syömättömyyttä tai jatkuvaa syömistä. Nopeita mielialan muutoksia ja itkuisuutta.
"Surevan ihmisen on hyvä lakata puhumasta epäolennaisista asioista ja alettava ilmaisemaan aitoja surun tunteita: pettymystä, vihaa, katkeruutta, masennusta, epätoivoa, yksinäisyyttä, avuttomuutta, syyllisyyttä, hulluksi tulemisen pelkoa … helpotusta, hyväksymistä, anteeksiantoa…. Suru on usein tyhjä tunne sisällä, jonka odotetaan jonkun muun täyttävän. Silloin voidaan kaivata ystävän apua ja saman aikaisesti työntää hänet pois: kipu on liian kova." (Suora lainaus A&O:n sivulta)
Kaupankäyntivaiheessa alkaa jossittelu: Jos olisin tehnyt niin... tai jos olisin tehnyt toisin tai jos toiset olisivat tehneet enemmän jne.
Lopullinen irrottautuminen on tyypillistä masennusvaihetta, kun mikään ei ole auttanut ja tilanne on se mikä on, niin tässä vaiheessa kaikki tuntuu tarkoituksettomalta. Joskus tarvitaan ammattiauttajaa, jos itsemurha-ajatukset ovat voimakkaita. Myös ystävien apu on tärkeää. Masennusvaihe kuuluu surutyöhön eikä ole varsinainen masennussairaus.
Hyväksymisvaiheessa ollaan jo surutyön loppuvaiheessa ja tunnepuolella alkaa helpottaa.
"Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä" (Saar.3:4)
Suru on siis osa elämää ja on opittava myös luopumaan.
Erik Ewalds (Sielunhoito ja terapia, Karas-sana 1990) taas jakaa surutyön kymmeneen lohkoon:
1. Shokki
Lamaannusvaihe, joka kestää muutaman päivän. Jos se kestää yli kolme viikkoa, se on epänormaalia ja silloin tarvitaan ammattiapua.
2. Tunteiden purkautumisvaihe
Tunteiden on annettava vapaasti purkautua. Sitä ei pidä estää, koska silloin tulee patoutumia ja estoja.
3. Depressio
Muistuttaa depressio-sairautta ja koetaan samoin. Ihminen tuntee alakuloisuutta ja yksinäisyyttä. Käydään läpi "pieni kuolema". Vähitellen löydetään oikea näkökulma elämään.
4. Fyysiset oireet
Voi ilmetä monenlaisia kipuja, särkyjä, hengenahdistusta, ruoansulatushäiriöitä ja pahempaakin. Kannattaa kahden kuukauden aikana tapahtuneesta käydä lääkärintarkastuksessa, jotta "oikeat" sairaudet voidaan todeta ja hoitaa. Psykosomaattisia sairauksia voi ilmetä juuri tässä vaiheessa.
5. Paniikki
Joskus suru voi saada paniikinomaisia piirteitä. Tässä viidennessä vaiheessa voi ilmetä psykoottisia oireita. Ihminen ei nuku eikä syö ja on hyvin levoton.
6. Syyllisyys
Sureva alkaa analysoida itseään ja muita asianosaisia.
7. Katkeruus ja kauna
Tässä vaiheessa kielteiset tunteet ovat voimakkaimmillaan, sekä itseä koskevat että muihin liittyvät.
8. Työkyvyttömyys
Joskus ihminen voi joutua kokemaan tämänkin vaiheen voimakkaana, niin ettei kykene palaamaan työhön. Tämä koskee erityisesti yksinäisiä ihmisiä. Ewalds pohtiikin, milloin yhteiskuntamme saavuttaa vaiheen, jossa surevaa ei jätetä yksin.
9. Valonpilkahduksia
Sureva huomaa ajattelevansa joinakin yllättävinä hetkinä myönteisiä tulevaisuuteen liittyviä asioita, pimeys, raastava ahdistus ja toivottomuus hellittävät. Ihminen alkaa toivoa taas jotain tulevaisuudeltaan.
10. Takaisin elämään
Sureva huomaa oppineensa uutta, ymmärtää kuoleman merkityksen elämässä. Jos surutyö on käyty läpi oikealla tavalla, elämää eletään taas hieman vahvempana ja viisaampana.
Tässä tiivistelmänä näiden kahden Ewaldsin ja Kübler-Rossin ajatukset surutyön vaiheista. Surutyö vie normaalisti kaksi kolme vuotta, joten en varmaan ole vielä käynyt läpi näitäkaikkia vaiheita, mutta kumman paljon tuttua noissa vaiheissa minulle on.
Erik Ewalds oli teologian tohtori, sairaalapastori ja terapeutti. Elisabet Kübler-Ross oli lääkäri, jonka kirjoja on käännetty 30 kielelle.
Toivottavasti sinä pääset ryhmään mukaan. OLisi pitänyt päästä jo kauan sitten...
VastaaPoista*voimahalaus*
Toivottavasti pääset siihen ryhmään tekemään surutyötä! Surua pitää osata käsitellä.
VastaaPoistaTuollaisia asioita olen itsekin luennoilla kuullut - ei niinkään surutyöryhmässä, mutta kohtaamista käsittelevissä koulutuksissa.
VastaaPoistaToivottelen Sinulle voimia surun käsittelyyn.