Picassoa lasten ehdoilla


Keskiviikko 4.11.09

Helsingissä on monin tavoin huomioitu Ateneumin Picasso-näyttely. Annantalossa lapsille on rakennettu kokonainen huone Picasson maalauksen Lukijatar (La Liseuse, 1953, Musée National Picasson kokoelmista) sisään. Kuvataiteilija Alexander Reichstein on rakentanut Annantalon galleriaan tämän installaation, jonka sisälle voi astua, kunhan jättää kengät ulkopuolelle.

HUOM! Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Samaisen huoneen kautta pääsee myös tämän seinän kokoisen kolmiulotteisen taulun taakse, huoneeseen, jossa lapset ja aikuisetkin saavat kokeilla valolla maalaamista jos ei nyt aivan Picasson tapaan, mutta vähän sinnepäin.


Täytyihän minunkin kokeilla mokomaa ihmettä, mutta toisin kuin Picasson valojuova, tämä suostui tekemään vain suoria viivoja, ei siis mitään koukeroita tai ympyröitä. Pelkkää siksakkia. Tässä aikaansaannokseni; hui, ihan kuin Baskervillen koira! Toisaalta kenties on vaikea päättää, onko kysymyksessä lintu vai kala.










Valomaalaustilan on Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden Tuukka Takalan ja Teemu Merosen totetus, joka on tehty professori Tapio Takalan johdolla.

Sitten siellä oli mahdollisuus luoda omakuva Picasson tyliin. Tässä nyt sitten oma muotokuvani:












Voit myös katsella Picassoa käsitteleviä taidekirjoja tai yksittäisiä teoksia tv-ruudulta tai yli tunnin mittaisen elokuvan Picassosta. Lapsille on taulun sisällä myös puhelin, josta voi kuunnella seinällä tv-ruudussa pyörivää Picasso-filmiä.



Pihallakin on katseltavaa ja kokeiltavaa.

Jos Picasso kovasti innostaa, voi käydä Ateneumissa katsomassa Picasso-töiden näyttelyn ja ostaa vaikkapa Picasso-nuken Ateneumin kaupasta.


2 kommenttia:

  1. Tulen olemaan vuoden vaihteessa Helsingissä ja suunnitelmissa on käydä Picasson näyttelyssä. Ymmärsin että näyttely kestää tammikuun alulle asti? Ihania nuo Picasso nuket!

    VastaaPoista
  2. S., varsinaista Picasso-näyttelyä en ole vielä katsastanut, vaikka olen ollut jo monta kertaa menossa sinne. Aina on tullut joku este. Onneksi ko. näyttely on tosiaan 6.1.2010 asti. Ensi viikonloppunakin on Kädentaitomessut, joten jälleen Picasso jää toiseen kertaan.
    Tervetuloa taas Suomeen! Milloin olit viimeksi?

    VastaaPoista

Sähköposti pitää laittaa, jotta linkki toimii, mutta sitä ei näytetä julkisesti.

Valitettavasti anonyyminä ei tähän blogiin voi enää kommentoida.

Jos kirjoitat kommentin Nimi/URL-osoite-vaihtoehdolla, aloita URL-linkki http://-alulla, että se toimii!

Nimi/URL-osoite on oikea vaihtoehto esimerkiksi, jos blogisi on muussa palvelussa kuin Bloggerissa.


Kiitos kommentista! Palautetta on kiva saada.