La 14.4.2012
Huomasin yllättäen, että nyt huhtikuussa, tarkemmin sanottuna 4.4.2012 tuli neljä vuotta täyteen siitä, kun aloitin tämän "bloggaamisen". Ja tyttäreni Jasminen kuolemasta on jo yli kolme vuotta.
Joskus tulee mietittyä, miten kauan kipein suru kestää.
Ehkä olen jo pääsemässä pahimman yli. Tiedän, että tyttäreni on jossain tuonpuoleisessa ja koska hän uskoi Jeesukseen, hänellä on nyt kaikki hyvin. Kuitenkaan emme me, jotka elämme, tiedä paljoakaan tuonpuoleisesta maailmasta ja siksi ehkä tuo läheisistä ihmisistä luopuminen on niin vaikeaa. Jos saisimme, edes hiukan kurkistaa sinne, minne uskova ihminen täältä lähtee, olisi ehkä helpompaa.
Muistelen toisinaan Jasminen kuolinhetkeä, ja sitä miten hän ihmetteli siinä ympärilleen katsellen: "Mitä tämä on?" Se itkettää minua aina. On vielä niin ikävä. Mutta varmaan häntä tultiin silloin noutamaan. Yöllä hän oli herännyt ja kertonut ihastuneena nähneensä Jeesuksen.
Nuo tapahtumat samalla lohduttavat minua ja saavat minut itkemään.
Tästä surutyöblogista tämä bloggaamiseni tosiaan alkoi. Sitä ennen kirjoitin päiväkirjoja erinäisiin vihkosiin. Sittemmin kirjoittamiseni on muuttunut enemmänkin asioiden ylöskirjaamiseksi. Henkilökohtaisista ajatuksista tulee kirjoitettua vähemmän.
